Ruotsin Pajalan kunnan nimestäkin näkyy, että suomen kielellä ja sen pohjalta syntyneellä meän kielellä on alueella vankat juuret.
Meän kieli on muuallakin Ruotsin Tornionlaaksossa pysynyt sitkeästi hengissä siitä huolimatta, että Ruotsin valtio ja koululaitos pyrkivät viime vuosisadalla juurimaan kaiken suomalaisuuden rajajoen länsipuolelta ajoittain jopa brutaalilla tavalla.
Meän kielen palautus sille kuuluvaan arvoon alkoi muutama vuosikymmen sitten. Vuodesta 2000 lähtien meän kieli on ollut yksi Ruotsin virallisista vähemmistökielistä. Maanantaina meän kielen ja suomen aseman vahvistamisessa otettiin Pajalassa uusi, historiallinen askel, kun kunnan valtuuston työskentely muuttui kolmikieliseksi: nyt valtuustossa saa puhua ruotsin lisäksi meän kieltä tai suomea.
Päätöksestä on syytä iloita myös rajan tällä puolella, muttei siksi, että suomalaisuus olisi vallannut jonkinlaisen uuden sillanpääaseman Ruotsista. Arvokkainta päätöksessä on se, että monet pajalalaiset saavat nyt kunnan päätöksiä tehdessäänkin käyttää sitä kieltä, jonka läheisimmäksi kielekseen kokevat.
Sellaisella kielellä tunteetkin on helpompi tuoda esiin.
Toinenkin myönteinen seuraus ratkaisusta toivottavasti on. Jos meän kielen taito säilyy laajana Tornionjoen länsipuolella, se tukee myös mutkattoman yhteistyön jatkumista rajan yli. Realismia voi toki olla on, että uuden ruotsalaispolven tullessa yhteistyöhön mukaan suomalaisten on tarpeen käyttää nykyistä laajemmin ruotsia. Näillä kielillä pitää pärjätä, sillä surkein vaihtoehto olisi, jos joen yli jouduttaisiin vastedes huutelemaan terveiset englanniksi.