Päivystyspoliklinikan vaikeuksia on vatvottu vuosikausia. Jos johtaminen on ongelma, siihen on puututtava.
Jatkuvien selittelyjen aika alkaa kuitenkin olla jo ohi. Parempaan on pyrittävä ja pystyttävä.
Oulun yliopistollisen sairaalan Oysin yhteispäivystystä näyttää vaivaavan krooninen paha karma. Päivystyspoliklinikan ongelmat pulpahtavat toistuvasti pintaan, eikä ikuisuusvaivaan tunnu löytyvän tehokasta lääkettä. Epäkohtia on luvattu korjata, ja vuosien varrella parannuksia on epäilemättä yritetty tehdä. Parempaan on silti pyrittävä.
Asiakkaiden kokemukset pitkistä odotusajoista, yksityisyyden puutteesta, levottomuudesta ja riittämättömistä resursseista ovat jatkuneet vuosikausia. Myös Kalevan sivuilla on tavan takaa kerrottu potilaiden päivystyksessä kokemasta piinasta.
Tuoreimmassa käänteessä hoitohenkilöstö kertoo (Kaleva 15.4.) yhteispäivystyksen vaikeuksista, uupumisesta, johtamisongelmista, pelon ilmapiiristä ja vaihtuvuudesta.
Mikä pahinta, hoitohenkilökunta kokee, että uusia työntekijöitä ei ole perehdytetty riittävästi tehtäviinsä. Tällainen väite on erityisen huolestuttavaa, sillä potilasturvallisuuden pitää olla ykkösasia.
Henkilöstö on kuormittavassa tilanteessa, jos on niin, että ajoittain vain välittömässä hengenvaarassa olevia ehditään auttamaan, kun muut odottelevat oman onnensa nojassa pitkin käytäviä.
Potilaiden pitää voida tulla päivystykseen turvallisella mielellä ja sillä oletuksella, että odotusaika on kohtuullinen. Parasta olisi, jos useimmat sairaustapaukset pystyttäisiin ratkaisemaan jo terveyskeskuksessa, jolloin yhteispäivystyskäynnin voisi jättää kokonaan väliin.
Tulollaan olevasta sote-uudistuksesta huolimatta toive ei välttämättä toteudu, sillä ikääntyvän väestön määrä kasvaa, jolloin myös vaivat yleistyvät ja vaikeutuvat.
Hätätapauksessa jokaisen on saatava hoitoa akuuttiin hätään. Yhteispäivystyksestä puhuttaessa on rehellisyyden nimissä muistettava, että paljon kiitosta tulee saadusta ammattimaisesta hoidosta kunhan sinne asti ensin pääsee.
Yhteispäivystyksen ongelmia on puitu vuosikausia sairaanhoitopiirissä ja julkisuudessa. Henkilökunta on viestinyt vaikeuksista niin talon sisällä kuin valvoville viranomaisille.
Paljon toiveita on pantu päivystyksen lisätilan saamiseen, yhteispäivystyksen toiminnan uudistamiseen samalla, kun perus- ja erikoisterveydenhoidon rajoja hälvennetään.
Joudutaan myös kysymään, onko terveydenhuollon perinteinen autoritäärinen johtamistapa vielä vallassa ja onko siitä pyritty riittävällä tarmolla eroon.
Työaika-, työskentely- ja johtamisjärjestelmistä on saatavissa paljon tutkittua tietoa. Jostain syystä tämä tieto ei näytä tavoittavan Oysia ainakaan sen perusteella, mitä sapekkaasta palautteesta voi päätellä.
Ulkopuolisen on vaikea arvioida, mistä yhteispäivystyksen ongelmissa lopulta on kyse. Selittelyjen aika alkaa kuitenkin olla ohi.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on luvannut tehdä päivystykseen yllätyskäynnin. Tarvittaessa on syytä turvautua riippumattomaan selvityshenkilöön, jos ongelmavyyhti ei muuten selkene.