Jokainen meistä sairastuu joskus äkäiseen flunssaan, saa roskan silmäänsä tahi kaatuu pyörällä ja saa haavan polveensa. Tai uusi verenpainelääke tekee huimauksen ja kolesterolilääke mahakivun.
Jollakin saattaa ranne tai lonkka murtua syksyn liukkailla.
Ei muuta kun päivystykseen.
Hyvä päivystyspiste on sellainen, joka on kohtalaisen lähellä ja jonotusaika lyhyt. Parhaimmillaan vastaanottamassa on tuttu hoitaja tai lääkäri, joka tuntee potilaan vaivat, lääkitykset ja vielä työ- ja kotiolotkin. Ongelma hoituu.
Jo ennen kaiken mullistavaa sote-uudistusta päivystys muuttuu. Sitä keskitetään entisestään jo ensi vuonna. Pohjois-Pohjanmaalla voidaan olla kohtalaisen levollisia: ympärivuorokautinen lääkäripäivystys tulee jatkumaan Oulussa, Oulaskankaalla, Raahessa ja Kuusamossa, joskin massiiviset päivystykset eivät kaikilta osin täytä edellä kuvaamani ”hyvän päivystyksen” kriteerejä.
Muualla maassa panikoidaan, kun niin kutsuttu laaja päivystys keskitetään kahteentoista sairaalaan. Suomessa on kahdeksantoista keskussairaalaa ja lukuisa määrä aluesairaaloita. Laajan päivystyksen ulkopuolelle jää niistä monta. Ajetaanko jokin sairaala alas? Lopetetaan tai muutetaan pitkäaikaissairaiden vuodeosastoksi?
Nykyisinkin päivystystä on keskitetty viiteen yliopistosairaalaan.
Pienemmissä keskussairaaloissa ja aluesairaaloissa ei ole kaikkia lääketieteen erikoisaloja. Ja jos jollakin erikoisalalla sairaalassa on vain muutama lääkäri, päivystys on mahdoton järjestää.
Erikoisalojen päivystyksen keskittäminen liittyy laajempaan sairaaloiden työnjaon järjestelyyn. Järkevä työnjako ei ole ensisijaisesti taloudellinen kysymys, vaan kysymys on potilasturvallisuudesta ja hyvästä hoidosta. Jos lääkäri tai hoitotiimi tapaa vuosittain vain muutamia potilaita, joilla on tietty sairaus, osaaminen sen hoitamiseen ei säily.
Keskittäminen on tuttua esimerkiksi syöpähoidoissa. Vain isoissa sairaaloissa on mahdollisuus hankkia kalliita sädehoitokoneita ja pitää hanskassa alati uudistuva syöpälääkearsenaali. Toinen esimerkki voisi olla entiseltä työpaikaltani Kuusamosta, jossa aiemmin tehtiin keinonivelleikkauksia. Osaava kirurgi teki niitä muuallakin, mutta muu hoitotiimi osallistui niihin vain sen viisikymmentä kertaa vuodessa.
Osaamisen säilyminen oli siinä kintaalla, kun keinonivelleikkauksia pitäisi tehdä vuosittain pari sataa, jotta taito pysyisi. Leikkaukset siirrettiin OYS:iin hyvässä yhteisymmärryksessä.
Useiden erikoisalojen toiminta säilyy muissakin kuin kahdessatoista sairaalassa, ainakin toistaiseksi. Jos jollakin erikoisalalla on riittävästi lääkäreitä ja hoitajia, myös sen erikoisalan päivystys voi säilyä. Potilasturvallisuuden ja hyvän hoidon vuoksi ei pidä tehdä sellaisia päivystysrinkejä, missä kyseisen erikoisalan päivystyspotilaita on vähän ja että päivystäjille ei riitä töitä päiväsaikaan. Sitä paitsi se tulisi kalliiksikin.
Koko maan kannalta se olisi myös hölmöä. Erikoislääkäreitä ei kasva joka oksalla, ja jos tuollaisia ”vähän työn” päivystysrinkejä tehtäisiin, osaajista tulisi puute muualla.
Tähän liittyy myös tulevan sote-aikakaudenkin ongelma. Jos valinnanvapauden piiriin säädetään kuuluvaksi runsaasti erikoisalojen toimintaa, erikoislääkärit lähtevät helposti yksityisten toimijoiden palvelukseen. Siellä ei tarvitse päivystää, ja koska yksityisen firman ei tarvitse varautua kalliiseen päivystykseen, voidaan maksaa osaajille parempia palkkoja.
Jos merkittävä määrä erikoislääkäreitä lähtee pois julkisesta terveydenhuollosta, pienempien sairaaloiden on mahdotonta järjestää erikoisalojen päivystystä.
Tasapaino laajan valinnanvapauden ja kaikille välttämättömän päivystyksen välillä on yksi soten kynnyskysymyksiä.
Vaikka ensi vuonna keskitetään ja sovitetaan yhteen Suomen kaikkien sairaaloiden erikoisalojen päivystystoimintaa, päivystys jatkuu.
Joidenkin erikoisalojen ympärivuorokautinen päivystys loppuu joistakin sairaaloista, mutta viisas sairaala järjestää työt niin, että normaalina työaikana hoidetaan myös erikoisalojen päivystyspotilaita.
Yleensä sairaaloissa toimii myös oman alueensa perusterveydenhuollon yhteispäivystys. Ympäri vuoden ja vuorokauden. Perusterveydenhuollon päivystys on juuri se, mitä aluksi kuvasin, ja se on valtaosalle ihmisistä se kaikkein tärkein päivystyksen muoto. Siellä hoidetaan suurin osa päivystysongelmista, ja lähetetään erikoisosaajalle ne, joihin taito ja välineet eivät riitä.
Koska yöaikaiset päivystyspisteet ovat sittenkin aika harvassa, tulevaisuudessa on erittäin tärkeää, että kaikilla terveysasemilla toimii lääkäripäivystys arkisin normaalina työaikana. Tarvittaessa pidennettynä pitkälle iltaan. Se vähentää suurten yhteispäivystysten ruuhkia ja siellä kansalainen voi kokea sen hyvän päivystyksen.
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.