Vaikka ajan naamavärkkiini kasvavista karvoista päivittäin vain osan, seurasin kovin kiinnostuneena hiljan TV:n Kuningaskuluttajassa esitettyä partahöylätestiä. Muutama parrankasvunsa vain pari kolme kertaa viikossa raakaava jääkiekkoilija pisti ns. märkäkoneet järjestykseen. Tulokset vaikuttivat uskottavilta.
Testissä ei tosin ollut mukana suomalaisen pienyrityksen tuottamia teräyhdistelmiä. Mitenpä olisi ollutkaan, kun ne ovat olleet jo useita vuosia pois markkinoilta. Niiden tuoteselosteessa kerrottiin ilmeisen oikeutetusti, että vaihtoterät sopivat yhtiön oman höylänvarren ohella myös ylikansallisen suuryhtiön tuottamiin Gillette Sensor partakoneisiin. Se harmitti jättiyhtiötä niin, että suomalaisyritys joutui käräjille vastaamaan isompansa nimen luvattomasta käytöstä pakkauksessaan. Seuraukset olivat kovia, mutta eivät sentään lopullisia.
Haasteen syyt ymmärtää. Moni vaihtoteriä ostanut osaa arvioida, että niiden hinnat tuskin ovat tavanomaisessa suhteessa valmistuskustannuksiin. Erityisesti johtavaan asemaan kohonnut yritys rahastaa ahneesti. Gillette on ainoa kulutustavaroiden valmistaja, jonka liikevoitto on 50 prosenttia liikevaihdosta.
Noin puolet maailman aikuisväestöstä on potentiaalisia partaterien käyttäjiä. Erityisesti länsimaissa miehillä on yleinen tapa höylätä kasvonsa päivittäin sileiksi. Kukapa siihen kelpuuttaisi kapistuksen, joka vain repii ja raapii. Varsinkin yksikköterien aikaan monet joutuivat kokeiluissaan tilanteeseen, jossa tuli heittäneeksi pakkauksesta terän toisensa jälkeen roskapönttöön muutaman vedon jälkeen.
Miltei kaikki sähkökoneet taas ovat aparaatteja, joiden jäljiltä karvoja olisi katkottava iltapäivällä uudelleen, mikäli haluaa näyttää oikein siistiltä.
Turhaan me miehet naisille muodin orjuudesta herjoja heittelemme. Mitäpä muuta sängen sileäksi ajaminenkaan on.
Suomalainen alioikeus asettui oikeusjutun nostaneen jättiläisen kannalle. Pikkuyritystä kiellettiin mainitsemasta teräpakkauksen tuoteselosteessa yhteensopivuutta suuryrityksen tuotteen kanssa edes kuluttajanvalistuksen nimissä.
Oikeuden päätöksillä on näissä asioissa vahva voima. Kauppoja ei enää kiinnostanut ottaa hyllyilleen tuotetta, jonka markkinoinnilta näytti pudonneen paljon pohjaa.
Kuluttajan mahdollisuus valintaan kaventui. Mutta ei sentään lopullisesti.
Kaikki oikeusasteet läpi käynyt juttu päätyi EY-tuomioistuimeen, kun Korkein oikeus päätti kysyä senkin kantaa. EY-tuomioistuin muistutti, että kuluttajalla on aina oltava mahdollisuus varmistaa markkinoilla olevan tuotteen tai palvelun alkuperä. Tuomioistuin sanoi kuitenkin päätöksessään, että on myös tilanteita, joissa toisen yhtiön tavaramerkkiä voi rehellisesti käyttää. Sellaiseksi se määritteli esimerkiksi tekstin, jossa kerrotaan partaterän sopivan myös toisen valmistajan koneeseen.
Hyvä niin, se tietää lisää kilpailua. Sitä tarvitaan. Suomalainen valmistuttaja kaavailee markkinoille palaamista, kunhan saa pariinsataantuhanteen euroon kohonneet oikeudenkäyntikulunsa takaisin. Voipa joku muukin innostua.
Turha pelätä, että joku onnenonkija pääsisi tuon päätöksen turvin rikastumaan. Kuluttajat osaavat valita tarkkaan varsinkin silloin, kun tuotteen jälki sekä näkyy että tuntuu.
Internetissä on jo arvioitu päätöstä monelta kannalta. Se vaikuttanee myös monien muiden tuotteiden markkinointiin. Varmasti myös sellaisten, joiden laadun toteaminen ei käy yhtä nopeasti kuin partaterien. Kyllä tieto silti leviää. Kuluttaja on ja hänen pitää olla näissä asioissa kuningas. Kartelleja ja monopoleja rakentelevat on suitsittava.