Syksyn tietokirjat tutkiskelevat kirjoittamisen ja elämän suhdetta. Joukossa on kuvauksia kirjailijan tiestä ja matkasta lukijana. Olisiko kirjallisuus ase elämän pitkäveteisyyttä vastaan?
Tietokirjallisuuden asemasta käydään vilkasta keskustelua. Joidenkin keskustelijoiden mukaan korkealuokkaisen tietokirjallisuuden näennäinen vähäisyys johtuu siitä, että suuret kustantamot ovat luopuneet perinteisestä sivistystehtävästään, ja laadukkaan tietokirjallisuuden julkaiseminen on jäänyt pienten kustantajien harteille.
Suuret julkaisevat amerikkalaista ihmissuhdekirjallisuutta, tietokirjallisuuden päiväperhoja, sen sijaan että sijoittaisivat kotimaiseen tietokirjaan ja laadukkaisiin käännöksiin.
Kiinnostus elämäkerralliseen kirjallisuuteen on viime vuosina lisääntynyt, ja aiheesta ilmestyy yhä monipuolisempia teoksia. Mikä on fiktion ja faktan suhde, kun romaani lähestyy elämäkertaa ja elämäkerta käyttää kaunokirjallisuuden keinoja?
Tiukimman kannan ovat ottaneet ne, jotka sanovat, että elämäntarinassa joka sanan on oltava totta. Menneisyyden hahmotus ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Elämäkerran kirjoittaja joutuu eläytymään entiseen itseensä ja pakostakin kuvittelemaan osan, koska muisti ei palauta vuosia sitten käytyjä keskusteluja. Jo repliikkien käyttö elämäntarinassa vie sitä kohden kuvitelmaa.
Kuinka tuttua onkaan, että kaksi ihmistä muistelee samaa tilannetta, mutta kertomukset poikkeavat toisistaan. Kumpikin "muistaa väärin", ja kummallakin on omat ainoat oikeat muistonsa.
Kirjallisuuden lähteenä on elämä, mutta kirjallisuus ja julkinen viestintä sanomalehtiuutista myöten myös auttavat hahmottamaan yksilöllisiä ja yhteisöllisiä kertomuksia.