Vaatimukset lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisesta ovat populismia. Lasten nykyistä suurempi ohjaaminen kotihoitoon ei ole perusteltua, sillä Kelan maksama kotihoidontuki ja kuntalisät pitävät huolen siitä, että merkittävä osa lapsista hoidetaan jo nyt kotona. Pienten lasten hoidossa voidaan puhua laajasta kotiäitiyhteiskunnasta.
Kotihoidontuki voidaan päinvastoin asettaa kyseenalaiseksi sen takia, että pitkät vanhempain- ja hoitovapaat syrjäyttävät naisia työelämästä. Lastenhoidossa vanhakantaiset asenteet ovat yhä voimissaan, ja vain pieni osa miehistä käyttää oikeuttaan vapaisiin.
Viimeksi kansanedustaja Tapani Tölli (kesk.) ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ovat esittäneet rajoituksia päivähoito-oikeuteen.
Alle kolmevuotiaista lapsista vain kolmannes on päivähoidossa. Valtaosa hoidetaan pääosin kotona. Hieman isommista eli 3--5 -vuotiaista lapsista puolestaan kaksi kolmasosaa on päivähoidossa. Kuusivuotiaat ovat esikoulussa ja käyttävät siten päivähoito-oikeuttaan vain osapäiväisesti.
Kotihoidon määrään verrattuna vaatimukset päivähoito-oikeuden rajoittamisesta kuulostavat tarkoitushakuisilta. Päivähoito-oikeuden rajoittajat puhuvat säästöistä ja siitä, että päivähoitoa käyttävät myös ne, jotka eivät sitä oikeasti tarvitse.
Käytännössä puhutaan siis työttömien lapsista ja niistä vanhemmista, jotka vanhempainvapaan aikana käyttävät oikeutta väärin hyväkseen.
Työttömien lapsille päivähoito voi olla parempi paikka kuin alakuloinen koti. Joukkoon mahtuu aina muutama väärinkäyttäjä, mutta sen perusteella ei ole syytä romuttaa hyvää hoito- ja kasvatusjärjestelmää.