Viikko sitten sain Amsterdamissa käsiini vuokraamon pyörän. Pyörä oli tanakkaa mallia, jossa ei ollut yhtään vaihdetta. Samanlaisia kaunokaisia vilisi pyörätiellä ja autokaistoilla. Ne rullasivat katujen yli pysähtelemättä. Pyöräilijöillä ei ollut kypärää, ei edes lapsilla, joista osa roikkui äitiensä tarakoilla jalat heiluen. Tehokas perheenisä kyyditti sylissään kuopusta, tarakalla esikoista ja vetolaatikossa kasaa lautoja.
Suomalainen seurueemme lähti varovasti liikkeelle Bloemgrachtin varresta, idyllisestä Jordaanin kaupunginosasta. Oululaiseen tyyliin hiljensimme risteyksissä, pysyttelimme kaistallamme ja seisahduimme risteyksissä autojonojen jatkeeksi. Kunnes tajusimme, että matkan teko ei suju näin.
Aloimme matkia muita: Kun jalankulkija yritti ylittää kadun, poljimme eteenpäin ripeästi sivuille vilkuilematta. Risteyksissä puikahdimme autojen ohi jalkakäytävän kautta. Jos liikennevalo näytti punaista mutta edessäpäin oli väljää, liimauduimme amsterdamilaisten vanaveteen ja ylitimme kadun selät suorina.
Ja taivas aukeni. Kukkatorilta polkaisimme muutamassa minuutissa evästauolle Vondelparkiin, sieltä taas kaupungin pohjoispuolelle Waterloopleinin kirpputorille. Joka kilometrillä meitä kohdeltiin kuin kuningattaria.
Takavuosien YK-raportti kertoi, että 16 miljoonan asukkaan Hollanti on Euroopan unionin paras maa elää. Toisessa tutkimuksessa yhdeksän kymmenestä hollantilaisesta ilmoitti olevansa onnellinen. Polkupyöräilijänä ymmärrän tilastot siksi, että yhdeksän hollantilaista kymmenestä pyöräilee.
Hollantilaisen pyörän päällä tuntui vitsiltä muistella pattitilannetta, joka edellisellä viikolla syntyi kotikulmilla. Kuinka oululaista kuusivuotiasta miellytti ajaa kevyen liikenteen väylän vasenta laitaa, niin että vastaantulijat joutuivat väistämään. Minulla on omat säännöt, pikkumies perusteli ja vetosi liikenteen vähäiseen määrään.
Oulussa, suomalaisen kaupunkipyöräilyn mallikaupungissa ajatus tuntui äiti-ihmisestä moraalittomalta. Eivät säännöt vaihtele, aikuinen inkutti. Niitä pitää noudattaa aina ja kaikkialla.
Amsterdamissa on toisin. Ja silti suurkaupungissa pyöräily on yllättävän turvallista.
Koko Alankomaat on Euroopan turvallisimpia pyöräilymaita. Siellä pyöräilijän kuolemanriski on ajokilometrejä kohti pienempi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomessa ei tilastoida pyöräilijöiden onnettomuuksia ajokilometrejä kohti, mutta Liikenneturvan tietojen mukaan Alankomaita voidaan pitää vähintään yhtä turvallisena pyöräilymaana kuin Suomea, todennäköisesti turvallisempanakin.
Yksi syy tähän on yksisuuntaisissa pyöräteissä. Vilkkaimmilla Amsterdamin kaduilla pyörätiet ovat yksisuuntaisia ja samassa tasossa autokaistojen kanssa. Toinen syy on, että pyöräilijä on etuoikeutettu: Alankomaiden lakien mukaan autoilija on väistämisvelvollinen, vaikka pyöräilijä toikkaroisi keskellä katua ja ajaisi päin punaisia.
Mutta ennen kaikkea Amsterdamissa pyöräily on joustavaa. Vaikka vanhan valloittajakansan sanotaan olevan pohjimmiltaan puritaania, näkyy pyöräilykulttuurissa hollantilainen vapaamielisyys. Toisen elintilaa kunnioitetaan, mutta kukaan ei pyytele anteeksi omaa olemassaoloaan.