Aiempi kuuliaisuus EU:n päätöksille ei unionin sokeriratkaisussa hyödyttänyt Suomea hitustakaan. Voi silti epäillä, saisiko pieni maa tavoitteitaan paremmin läpi räyhäkeinoinkaan. Tärkeämpää on vaikuttaa päätösten valmisteluun.
Pääministeri Matti Vanhasen suusta kuultiin viime viikolla poikkeuksellisen kova EU:ta koskeva lausunto, kun hän otti kantaa unionin sokerintuotantoratkaisuun. Vanhasen mukaan unionin linjaus vaikuttaa "ilman muuta" siihen, miten Suomi vastedes EU:n komissioon suhtautuu. "Komissio ei ole pystynyt olemaan tasapuolinen, se on sanottava avoimesti", pääministeri totesi eduskunnassa.
Sokerikysymyksestä tekivät äänestyspäätöksen unionin maatalousministerit, mutta ratkaisun pohjana oli komission esitys. Se ei antanut mitään arvoa sille, että Suomi karsi sokerintuotantoaan rajusti jo pari vuotta sitten. Olimme nyt samalla viivalla kuin ne jäsenmaat, jotka eivät olleet panneet täytäntöön entisiäkään päätöksiä.
Sen lisäksi, että uusin päätös saattaa lopettaa Suomesta juurikastuotannon ja ainoan sokeritehtaan, se oli nöyryytys Suomen päättäjille ja neuvottelijoille.
Vaikka pienten jäsenmaiden murahtelua tuskin joka kerran Brysselissä kuullaan lainkaan, ärtymys sokeripäätöksestä tuli myös nyt komission puheenjohtajan José Manuel Barroson tietoon. Suomen näkemyksiä selvensi tälle henkilökohtaisesti ulkoministeri Ilkka Kanerva. Suomen nostama meteli olikin lyhyesti sanottuna täysin oikeutettu. Unionihan potkaisi kuuliaisia jäseniään ja palkitsi venkoilijat.
Tapahtuma paljasti karusti ne ongelmat, jotka unionissa liittyvät pienten maiden mahdollisuuksiin ajaa etujaan. Viisimiljoonainen kansakunta on lähtökohdiltaan monta askelta suuria maita perässä. Tilannetta ei ainakaan paranna se, että EU:n uusi perussopimus on viemässä Suomelta takuupaikan komissiossa.
Sokeripäätökseen liittyvä näkyvä suuttumuksen osoitus oli nyt viisasta myös taktisesti. Suomihan neuvottelee EU:ssa parhaillaan Etelä-Suomen kansallisen tuen eli 141-tuen jatkosta. Päätöksenä se on paljon merkittävämpi kuin sokeriratkaisu. Tässä asiassa komission on pakko kuunnella Suomea terveisten ja puhuttelun jälkeen tarkemmin.
Peruskysymys on, toimisiko unionissa kuitenkin paremmin vielä räyhäkkäämpi taktiikka ja hankalaksi heittäytyminen. Kotimaasta katsottuna se ainakin voisi tuntua kunniakkaalta. Tällaista taktiikkaahan Ruotsikin toteutti jäsenyytensä alkuvuosina. Nykyinen ääriesimerkki on Puola. Esimerkit eivät kuitenkaan vakuuta. Tällä taktiikalla pieni jäsenmaa vain kuluttaa unionissa niin sanotun luottamuspääomansa ja kutistaa vaikutusmahdollisuuksiaan entisestään.
Väistämätön johtopäätös onkin, että Suomen ministerien, virkamiesten ja europarlamentaarikkojen pitää EU:ssa puolustaa ja ajaa taitavammin oman maan etuja nimenomaan päätösten valmisteluvaiheessa. Jos ei pyritä liittoutumaan muiden maiden kanssa, jos ei avata suuta silloin, kun päätökset vielä ovat auki, 27 maan yhteisössä ei panna painoa Suomen eikä muidenkaan pienten maiden näkemyksille. Kokemukset EU:n työryhmistä ja neuvotteluista kertovat, että isot maat kyllä jyräävät, jos saavat tilaa.
Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja korosti perjantaina Ylen radiohaastattelussa aiheellisesti niinkin yksinkertaista asiaa kuin ministerien kielitaidon merkitystä. Kielipuolia ministereitä ei Suomessa enää saa olla.