Pai­ni­mols­kien tais­te­lu­ar­vet

Paini, tuo jäntevien atleettien jalo kamppailulaji, jota jo antiikin ajan sotilaat harjoittivat pysyäkseen taistelukunnossa. Treenattujen painijoiden vartalot ovat usein yhtä veistoksellisia kuin kreikkalaiset kipsipatsaat. Paitsi korvista.

_
_

Lauantaina 16.5. järjestetään junnupainijoille
Kultavieska Cup Ylivieskassa.
Keskiviikkona 20.5 Wrestling night -showpaini-ilta Teatrialla. Kannattaa tarkkailla, onko kilpailijoilla show-kukkakaalikorvat.

Painijalle jää päähän usein molskeilta muistoksi näyttävät taisteluarvet eli kukkakaalikorvat - tai ruttukorvat, kuten painivalmentaja Mikael Lindgren asian ilmaisee.

"Korvat joutuvat painissa koville. Niihin tulee iskuja ja osumia muun muassa kyynärpäistä ja polvista. Välillä korva jää myös puristuksiin, kun vastustaja nappaa päästä kiinni tai kun korva on kiinni matossa."

Käytännössä kukkakaalikorva alkaa muodostua, kun korvalehteen tulee ihonalainen verenvuoto ja veri jää ihon ja ruston väliin. Jos korvalehteä ei tyhjennetä verestä, se rustottuu. Yleensä ylimääräisen veren poistaa joko lääkäri tai painija itse.

Tyhjentäminen ei sinänsä ole vaikeaa, mutta Lindgrenin mukaan ongelmana on se, että korville jää harvoin tarpeeksi aikaa kunnolliseen parantumiseen, mikä johtaa ruttukorvien muodostumiseen. Osumia saaneet nahkalerpukat ovat kivuliaat, ja joskus vastustaja saattaa ihan tarkoituksella hieraista korvista, jos ne punottavat valmiiksi.

"Voin kertoa, että silloin kun painijan korvat ovat kipeät, ne kanssa ovat kipeät", Lindgren sanoo.

Lindgren tietää mistä puhuu, sillä hän on entinen painija. Omalla painiurallaan Oulun Pyrintöä ja Muhoksen Voittoa edustanut Lindgren on kerännyt arvokisamitaleita niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin painikisoissa.

Kukkakaalikorvat eivät kuitenkaan ole pelkästään ikävä kamppailun sivutuote, vaan ne viestittävät muille ihmisille, että korvien kantaja on ollut mukana väkevissä väännöissä.

"Melkein kaikista kamppailulajeista tulee ruttukorvat. Jos näkee, että jollain on sellaiset, niin kyllä sitä miettii, että tuo on varmaankin kova sälli jossain lajissa", Lindgren kertoo.

Kamppailulajeja harrastamattomalle ruttuinen kova voi viestittää mattouskottavuuden sijasta jotain ihan muuta.

"Aikoinaan kun toinen korvani meni huonoon kuntoon, se oli julmetun näköinen. Korva oli väriltään violetinkirjava ja paisui valehtelematta nyrkin kokoiseksi. Kisoista palatessani yksi pikkupoika sanoi junassa: ´Hyi! Äiti, katso minkälainen korva tuolla miehellä on.´".

"Oulussa menin sitten urheilupolille, jossa lääkäri kysyi, saisiko kaksi lääkäriharjoittelijaa tulla katsomaan, mikä minulla on vikana. Vastasin, että ilman muuta. Likat pamahtivat paikalle ja lääkäri pyysi heitä arvioimaan, mikä vamma ja mikä laji. Toinen kiersi kipeän korvan puolelle ja huudahti toiselle: "Hyi! Tuu kattoon!" Lääkäri siinä torui, että ei sitä noin potilaalle saa sanoa. Onneksi oli asiakas, joka ei paljon välittänyt", Lindgren muistelee.

Spontaaneista hyi-reaktioista huolimatta sanonta "kauneus on katsojan silmissä" pätee myös kukkakaalikorviin.

"Oma rouva tietenkin sanoo, että ne ovat hyvännäköiset, mutta se onkin katsellut niitä jo ikänsä", Lindgren sanoo.

"Ylpeä olen korvistani joka tapauksessa."

Ilmoita asiavirheestä