Helsinki
On vanha totuus, että myös jalkapallovalmentajat voidaan jakaa kahteen kastiin: potkut saaneisiin ja niihin, jotka vielä eivät ole saaneet potkuja.
Yli 20 vuotta valmentajana toiminut Antti Muurinen lukeutuu jälkimmäiseen joukkoon. Suomen A-maajoukkueen nykyinen piiskuri nyökkää, miettii hetken ja toistaa sitten ehkäpä hienoinen pilke silmäkulmassa hitaasti yhden sanan.
Vielä.
Muurisen 2+2-vuotisesta pestistä Suomen Palloliiton kanssa on neljäs vuosi kulumassa kovaa vauhtia. Neljän vuoden jakso sisälsi kaksi arvokisakarsintaa. MM-projekti veti jo vesiperän, eikä parhaillaan käynnissä oleva ja Palloliiton ponnekkaasti markkinoima Portugalin vuoden 2004 EM-hankekaan jaksa kovin pollevasti.
Niin. Pakko sanoa ´vielä´. Jos emme saa lopuista karsintapeleistä pisteen pistettä, joudun valmentajana tuohon toiseen sakkiin. Näin se vaan taitaa olla, Muurinen sanoo totisena.
Pääsarjassa vain
jämäminuutteja
Muurinen on kiinalaisen ruoan suuri ystävä. Mutta silloin kun puhutaan jalkapallosta, joutuu erittäin voimakkaasti maustettu Pekingin kana lisukkeineen armotta väistymään. Se vain tuppaa unohtumaan lautaselle.
Jalkapallo, niin. Se on erittäin kiehtova aihe, päävalmentaja toistaa ja kohta viisikymppisen miehen silmissä on nyt jo havaittavissa jotain pikkupoikamaista kiiltoa ja aitoa innostuneisuutta.
Voisin kai puhua jalkapallosta tuntikausia. Ja enemmänkin. Olisi vain joskus aikaa.
Keskikentän kymppipaidassa juniorivuosina pelatessaan hän ei vielä edennyt kunnolla kansalliselle huipputasolle, "kun valmentaja antoi vain jämäminuutteja ja nekin aivan väärälle pelipaikalle vasempaan laitaan".
Siis, kuvittele, vasempaan laitaan, siis hyökkääjäksi. Minä, joka olin hidas, tämänkokoinen tumppi ja niin puhtaasti oikeajalkainen kuin olla vain voi.
No, eihän minua silloin tietenkään HJK:hon värvätty. Saattoi se johtua siitäkin, etten ollut aivan tarpeeksi hyvä, Muurinen naurahtaa muistellessaan aikoja, jolloin hän 17-vuotiaana koulupoikana pääsi Ponnistuksen A-junioreista seuran SM-sarjaan nousseeseen edustusmiehistöön.
Maailman paras
valmentaja
1980-luvulla jalkapallo vei lopullisesti matkassaan Itä-Helsingissä pojannaskalista nuorukaiseksi varttuneen Muurisen. Kontulan Urheilijoiden valmentajana hän nosti joukkueensa kuudessa vuodessa alasarjoista aivan pääsarjan porteille asti.
Kun syksyllä 1981 nousimme IV divisioonasta kolmoseen, tunne sisälläni oli mahtava: tiedätsä, olin silloin maailman paras jalkapallovalmentaja, Muurinen kuvailee.
KontU ei noussut SM-sarjaan, mutta Muurisen tie sinne pian vei. Lahden Kuusysi pestasi jalkapallosta palavasti innostuneen ja opinhaluisen Alppilan miehen joukkueeseensa maineikkaan Keijo Voutilaisen paikalle.
Olin otettu. Taisi mennä yö tai kaksikin toipumiseen siitä, miten niinkin menestynyt joukkue kuin Kuusysi kysyy minua valmentajakseen.
Tiesin, että Voutilaisen vuosien aikana Kuusysi oli treenannut erittäin kovaa. Ajattelin, että oli helpointa jatkaa samalla tyylillä. Saattoi se mennä vähän ylikin, sillä parin viikon päästä joukkueen kapteeni Keijo Kousa toi pelaajilta varovaisesti viestiä ja sanoi, että kovaa täällä on aina menty, mutta ei koskaan ihan sentään noin päättömän kovaa.
Muurinen kävi lahtelaista jalkapallon korkeakoulua kuusi vuotta. Tulos kelpaa esittelyn: kaksi SM-kultaa ja kolme SM-hopeaa.
Mutta jalkapallokaupunkina tunnetussa Lahdessa myös vaatimukset olivat kovia. Hopea ei ollut yhtään mitään ja mestaruuskin kelpasi vasta sitten, kun se oli voitettu hyvällä pelillä.
Vahvat näytöt
eurokentällä
Syksyllä 1993 Muurinen siirtyi Pietarsaareen. Jaron ensimmäisen vuoden projekti poikkesi kaikista aikaisemmista.
Ohje oli, että seura piti saada velattomaksi. No, se onnistui ja liigassakin olimme odotuksia paremmin seitsemännellä sijalla.
Sen jälkeen Jaro sijoittui kahdesti viidenneksi. Se riitti: HJK halusi Muurisen kesken sopimuskauden ja osti näytöt antaneen miehen itselleen.
Kuulin kyllä, että jotakin ne maksoivat Jarolle. En tiedä paljonko. Silloiseen elämäntilanteeseeni paluu Helsinkiin sopi erittäin hyvin.
Muurinen valmensi HJK:ta kolmen kauden ajan. Liigamestaruuden lujasti uudistunut joukkue voitti heti vuonna 1997 ja hopeaa kaksi vuotta myöhemmin. Paras oli kuitenkin edessä, sillä menestys kovassa mestarien liigassa yllätti kaikki.
Voitimme Benfican kerran ja toisen ottelumme pelasimme tasan. Kaiserslauternia vastaan taistelimme kotona pisteen ja mehän itse asiassa olimme pelissä parempia. Oli meillä, tiedätsä, silloin hyvä joukkue.
Muurinen oli jälleen antanut vahvat näytöt. Suomen Palloliitto tarttui mieheen, kun tanskalaiselle Richard Möller Nielsenille alettiin etsiä seuraajaa maajoukkueen päävalmentajana. Muurinen saattoi astella neuvottelupöytään kaikki valtit kädessään.
Fanit unohtivat
todellisuuden
Ennen pitkää jokainen valmentaja oppii huomaamaan, että monet lajia rakastavat ihmiset reagoivat yllättävän voimakkaasti joukkueen tekemisiin.
Myös Muurinen on saanut sen huomata. Ja joutunut huomaamaan.
Puukottajat ja sapelinheiluttajat ovat olleet kuitenkin enimmäkseen piilossa. Mitään aivan sairaan törkeätä ei kohdalleni ole oikeastaan ilmaantunut.
Hän ihmettelee kuitenkin lynkkausmielialaa, joka pilkisti esiin esimerkiksi Suomen hävittyä maaliskuun lopussa Italiassa pelatun EM-karsintaottelun.
Missä oli kohtuus, missä oli realismi? Onneksi ylivoimainen valtaosa ihmisistä kuitenkin tuntuu ymmärtävän missä mennään silloin, kun maailman parhaisiin jalkapallomaihin lukeutuva Italia pelaa kotikentällään Suomea vastaan.
Muurinen arvioi, että lopputulokseen valmentaja pystyy vaikuttamaan korkeintaan kymmenen prosentin osuudella.
Sitten joskus tulevaisuudessa, kun Suomella on 15—20 sellaista jalkapalloilijaa, jotka pelaavat jonkin eurooppalaisen huippujoukkueen avauskokoonpanossa, voidaan meiltä odottaa menestystä arvokilpailujen karsinnoissa. Lisäksi pelaajien olisi oltava pelikuntoisia, eikä toipilaita."
"Nyt tällaisia pelaajia on ehkä korkeintaan puolet tuosta määrästä.
Muurinen korostaa, että vielä tämän jälkeenkin monien asioiden olisi natsattava kohdalleen.
Ihan lohkoarvonnasta lähtien, hän lisää ja muistuttaa, että MM-karsinnassa Suomen lohkossa pelasivat esimerkiksi Englanti ja Saksa sekä EM-karsinnassa nyt mm. Italia, kaikki jalkapallorankingin kärkimaita.
Joskus olenkin miettinyt, että mitenkähän olisi käynyt, jos olisimme päässeet Ruotsin paikalle sen karsintalohkoihin.