Iranin äkisti kärjistynyt sisäpoliittinen tilanne paljastaa yhteiskuntaa repivän ristiriidan vanhoillisten ja uudistusmielisten ainesten välillä. Ulkomaailmalle on kaikkea muuta kuin yhdentekevää, mihin suuntaan maa lähtee kulkemaan.
Ensi kuussa lähestyvät parlamenttivaalit, ja Iranin uskonnollinen Valvojien neuvosto on kieltänyt tuhansien uudistusmielisten ehdokkaiden pääsyn listoille. Tälle vedolle ei ole mitään laillista pohjaa, ja se kuvastaa ennen muuta papiston pelkoa. He näkevät aikansa alkavan olla ohi, mutta pitäessään kiinni vallasta tällaisin keinoin he samalla asettavat koko Iranin alttiiksi räjähdykselle.
Iran on nyt kuin painekattila, jonka tulppa on sulkeutunut. Vuonna 1979 maan hallitsija shaahi kaadettiin islamilaisessa vallankumouksessa, joka oli vanhoillisten ajatollien johtama mutta jolla oli aito ja laaja kansan tuki. Nyt ajat ovat muuttuneet. Papisto takertuu kynsin hampain valtaan, mutta vahva yleinen mielipide haluaa muutosta.
Islamilaisen vallankumouksen myötä äänestysikä Iranissa laskettiin 16 vuoteen. Nyt maan väestöstä jopa 65 prosenttia on alle 25-vuotiaita. Tämä tarkoittaa, että nuorisolla on maassa todellista vaikutusmahdollisuutta.
Vuoden 1997 presidentinvaaleissa uudistusmielinen Mohammed Khatami pääsi valtaan juuri nuorten ja naisten äänillä. Molempien ryhmien enemmistö on saanut tarpeekseen ahtaasta pappisvallasta, ja heidän äänensä kantaisi varmasti myös ensi kuun parlamenttivaaleissa. Näyttää siltä, että juuri tätä papisto pelkää.
Tähän asti uskonnollinen valta on kyennyt pitämään maata tiukassa otteessaan, vähän samaan tapaan kuin kommunistipuolue kontrolloi Neuvostoliittoa. Mutta Khatami tuli presidentiksi vastoin tuon koneiston tahtoa, ja paine muutoksiin kasvaa maassa kovaa vauhtia.
Länsimaat tukevat Iranin avautumista ja uudistumista, mutta se näyttää herkästi sisäisiin asioihin sekaantumiselta ja voi ajaa papiston yhä tiukempiin vastatoimiin. Halu muutoksiin on kuitenkin sisäsyntyistä, ei ulkoa tuotua.
Ratkaisun avaimet ovat nyt Iranin todellisella johtajalla, ajatollah Ali Khameneilla, ja toisaalta Iranin kansalla. Kyse on siitä, kuinka suuri protesti on syntymässä. Shaahin koneisto ei aikanaan pystynyt estämään kansan vallankumousta, mutta ajatollahit eivät ehkä vielä ole samassa tilanteessa. Ennemmin tai myöhemmin diktatuurit sortuvat kuitenkin omaan mahdottomuuteensa. Iranissakin on ehkä vain vain ajan kysymys, koska niin käy.
paakirjoitus@kaleva.fi