Oulu Kirjailija Sofi Oksanen puhuu raskaista asioista.
Hän puhuu kevyistä naisista, yhä hennommiksi muuttuvista, omaa ruumistaan rääkkäävistä ja itselleen armottomista naisista. Hän puhuu kepeyttä ihannoivasta ajasta.
Välillä hän sytyttää tupakan ja siemaisee nopeasti café lattea lasimukista oululaisessa ravintolassa. Puhe siirtyy Viroon, virolaisuuteen ja virolaisiin naisiin. Sekin aihe on raskas: virolaisnainen on monelle suomalaiselle edelleenkin yksi ikävä stereotypia, huora.
"Taide on keino tehdä raskaita asioita helposti lähestyttäviksi. Haluan kirjoittaa helposti lähestyttäviä kirjoja, vaikka pyrkimykseni ovatkin raskaat."
Sysi-Suomi on
henkinen maasto
Sofi Oksasen, 26, esikoisromani Stalinin lehmät julkaistiin hiljattain. Se on tarina syömishäiriöstä, virolaisuudesta, suomalaisuudesta, muukalaisuudesta sekä vahvan yhteiskunnan ja yksilön väliin syntyvästä ristipaineesta.
"Halusin kirjoittaa romaanin nimenomaan syömishäiriöstä. Neuvosto-Viron tarinan olin suunnitellut kirjoittavani myöhemmin. Ajattelin, että aihe vaatisi enemmän kokemusta ja ikää."
Toisin kävi. 1970-luvun Neuvosto-Viro elää teoksessa voimakkaasti mukana. Kirjan tarina kulkee kahdessa tasossa. Toinen aikataso on Annan äidin näkemänä 1970-luvun Virossa, toinen Annan kokemassa nykyisessä Suomessa, Sysi-Suomessa.
Kirjan päähenkilön Annan ja kirjailijan taustoissa on paljon samaa.
"Sysi-Suomi on ennen kaikkea henkinen maasto. Se on keskisuomalaisen sisun eräänlainen ilmentymä", Oksanen muotoilee.
Kirjan nimi Stalinin lehmät viittaa Neuvosto-Viroon. Virolaiset kyyditetyt kutsuivat Stalinin lehmiksi Siperiassa näkemiään vuohia.
Virallisen agendan mukaan Neuvostoliiton ihmemaassa piti olla kaikkea, myös lehmiä, Siperiassakin. Todellisuus oli toinen. Virolaiset näkivät Siperiassa vain vuohia, mutta kielellä rakennettiin uusi todellisuus: syntyi käsite Stalinin lehmät.
Nainen näyttää
pahan olon
Sofi Oksanen sytyttää tupakan. Hänen viestinsä on yksiselitteinen: yhteiskunta voi huonosti. Ja nuoret naiset ilmentävät syömishäiriöillään koko yhteiskunnan pahaa oloa.
"Mahdottomuus elää tässä maailmassa tulee ilmi naisen kautta. Hysteria on ollut aikoinaan esimerkki samasta asiasta", Oksanen määrittää.
Syömishäiriöt ovat ennen kaikkea valkoisen, keskiluokkaisen maailman vitsaus. Esimerkiksi Virossa ei ollut syömishäiriöitä neuvostoaikana. Nyt ne leviävät nuorten naisten keskuudessa yhtä nopeasti kuin länsimainen maailma vyöryy maahan.
Syömishäiriökuvauksia löytyy viime vuosikymmenien suomalaisesta kirjallisuudessa jonkin verran. Niistä viimeksi julkisuuteen nousi Kira Poutasen Finlandia Juniorilla palkittu teos Ihana meri.
"Syömishäiriö ei ole naistenlehtivouhotusta. Se ei ole muodin oikku, eikä siihen ole yhtä helppoa parantumiskeinoa. Syömishäiriöiset ovat äärimmäisen armottomia itseään kohtaan", Oksanen korostaa.
Nykymaailmassa kirjatkin laihtuvat
Sofi Oksanen puhuu raskain sanoin myös suomalaisesta nykykirjallisuudesta.
Hän puhuu kevyistä kirjoista, entistä laihemmiksi muuttuvista romaaneista ja yhä paksummin voivasta viihdekirjallisuudesta.
"Viihdekirjat paksunevat koko ajan. Lukijat eivät siis pelästy sivumääriltään suuria kirjoja. Yhteiskunnan nopeutumisen vuoksi kirjojen ei tarvitse olla ohuempia kuin ennen", Oksanen sanoo.
Kirja ei millään todennäköisyydellä voita laadussa sitä, minkä sivujen määrässä häviää. Stalinin lehmissä pituutta on liki viisisataa sivua, paljon enemmän kuin keskivertoesikoisella yleensä. Oksanen kirjoitti teosta kaksi vuotta. Siksi ajaksi dramaturgian opinnot Teatterikorkeakoulussa saivat antaa tilaa kirjoittamiselle.
Synnytystuskia kirjalija ei esikoisensa kanssa juurikaan tuntenut: teoksen tie kirjakauppaan oli sileämpi kuin hän oli osannut odottaakaan. Kustantamossa tehnyt muutokset jäivät lähinnä kosmeettisiksi.
"Kustantaja piti kirjaa valmiimpana kuin minä. Kirjoitan paljon ja nopeasti. Yleisesti ottaen tekstiä syntyy helposti."
Tuoreissa kritiikeissä Sofi Oksasta on ehditty verrata jo Aino Kallakseen, osin samanlaisen taustansa vuoksi. Tapa puhua naisen ruumiista muistuttaa monien mielestä Anja Snellmanin tyyliä.
Heteropatriarkaatti ahdistaa
Latte-muki on jo tyhjä, tupakkaakin kulunut useampi, mutta asiaa on vielä. Sofi Oksanen puhuu niin kuin kirjoittaakin. Lause on valmis, jokainen sana tarkasti punnittu. Hänellä on sanottavaa.
Viime aikoina puhuminen onkin vienyt kaiken ajan. Sofi Oksasesta on tehty virallinen virolainen edustaja suomalaiseen mediaan. Aika on pois tärkeimmästä, kirjoittamisesta. Kirjailija haluaisi päästä jo takaisin koneen ääreen.
Uusi teos on työn alla, ja aihe jälleen raskasta sarjaa. Valta. Samasta asiasta syömishäiriössäkin on pohjimmiltaan kysymys.
"Syömishäiriö on pyrkimys alistaa luonto omalle tahdolle. Se on kamppailua biologiaa vastaan", Oksanen sanoo.
Mutta mikä sitten on tämän yhteiskunnan pahan olon syy?
Vastaus on lyhyt: heteropatriarkaatti. Se pakottaa kaikki samaan muottiin, heteroseksuaaliseen, miesvaltaiseen maailmaan. Joka ei mahdu siihen, voi huonosti.
Ja aika moni ei mahdu.