Irak on vauhdilla ajautumassa kohti tilannetta, jota on eniten pelätty: uskontoryhmien välistä sisällissotaa. Enemmän kuin mitään muuta maassa kysytään nyt poliittisten ja uskonnollisten johtajien yhteistyötahtoa.
Yhdysvaltalaisten vuonna 2003 tapahtuneen maahantulon jälkeen pommi-iskut ja aseelliset hyökkäykset ovat vaatineet Irakissa jo tuhansien ihmisten hengen. Väkivallasta on tullut arkipäivää. Vaikka Irakissa kyettiin järjestämään parlamenttivaalit viime joulukuussa, maan uskonnollisten ja etnisten ryhmien suhteet ovat olleet koko ajan tulehdustilassa.
Vielä Saddam Husseinin aikana maata johtivat vähemmistössä olevat sunnimuslimit. Vallanvaihdon jälkeen niskan päällä ovat nyt shiiat, mikä on saanut sunnit tuntemaan asemansa uhatuksi. Keskinäisen epäluottamuksen takia maassa ei ole vaalien jälkeen kyetty vieläkään saamaan aikaan toimivaa hallitusta. Jännitteiden keskellä tärkeän shiiapyhäkön vaurioittaminen räjähteillä keskiviikkona Samarran kaupungissa oli riittävä sytyke verenvuodatukselle. Kostoiskujen sarjassa on kuollut jo noin kaksisataa ihmistä.
Shiiojen tekemät kostohyökkäykset sunneja ja heidän moskeijoitaan vastaan ovat kaikesta päätellen juuri sitä, mitä Samarran pyhäkön räjäyttäjät tahtoivat: väkivallan kierteen kiihtymistä ja maan ajautumista kaaokseen, jopa sisällissotaan. Sen aineksia on koossa huolestuttavan paljon.
Kriisin ensiapuna Irakin johto määräsi pääkaupunki Bagdadiin ja kolmeen kaupunkiin perjantaiksi ulkonaliikkumiskiellon. Se näytti rauhoittavan väkivaltaa kohtalaisen hyvin. Ulkonaliikkumiskiellon määrääminen päiväksi, jolloin muslimit käyvät moskeijassa, todistaa sekin tilanteen vakavuudesta. Yhteenottojen mahdollisuudet on ensiarvoisen tärkeää estää.
Kestävän ratkaisun saamiseksi silti paljon ratkaisevampaa olisi maan poliittisten ja uskonnollisten johtajien luja esiintyminen väkivaltaa vastaan. Jos Irak nyt ajautuu sisällissotaan, kriisin voi olettaa jatkuvan vielä vuosikausia. Siitä kärsisi ylivoimainen enemmistö maan 26 miljoonasta asukkaasta.
Uhkaavassa tilanteessa erityinen vastuu on Irakin uskonnollisilla johtajilla. Heidän yhteistyönsä ei valitettavasti näytä toimivan. Maan sunnioppineet ovat syyttäneet jopa väkivallan lietsomisesta shiialaisten tärkeintä hengellistä johtajaa, suurajatolla Ali al-Sistania, joka on tähän asti tunnettu nimenomaan tilannetta rauhoittavana hahmona.
Al-Sistani kyllä kehotti Samarran moskeijan räjäytyksen jälkeen shiioja protestoimaan tapahtumaa vastaan mutta säilyttämään samalla itsehillintänsä. Tuollainenkin viesti näyttää kuitenkin tulenarassa tilanteessa varomattomalta. Sisällissodan riski on havahduttanut jopa yleensä sotaisaa linjaa vetävän shiiajohtajan Muqtada al-Sadrin. Hän kehotti kannattajiaan olemaan hyökkäämättä sunnimoskeijoihin.
Voimattomana tilannetta seuraa Yhdysvallat miehitysjoukkoineen. Presidentti George W. Bush tuomitsi pommi-iskun Samarran moskeijaan ja kiitti niitä Irakin johtajia, jotka ovat kehottaneet ihmisiä pysymään rauhallisina. Se taitaa olla kaikki, mitä hän voi nyt tehdä. Sisällissodan mahdollisuutta hän ei halunnut nähdä. Se olisikin pahin painajainen Yhdysvaltain Irakin-joukoille ja presidentille itselleen.
Bagdadin valtauksen jälkeen jo kerran voitetuksi julistetusta sodasta on tullut Bushille aivan muuta kuin mitä hän odotti. Hänhän lähti ottamaan Irakia hallintaansa viedäkseen loppuun sen työn, jonka hänen isänsä katsoi viisaaksi olla tekemättä runsaat kymmenkunta vuotta aiemmin.