Kesälomani alkaa kahden päivän kuluttua. Olen valmistautunut siihen puoli vuotta ja syytä onkin, sillä lomansa ja elämänsä valtiatar purjehtii elämyksestä toiseen hehkeänä ja ruskettuneena vaaleanpunaisessa kesämekossa.
Tammikuussa näin auringon ja huomasin, että ikävästi suoraan reisiin pakanneista jouluherkuista on päästävä eroon. Ei homma eikä mikään, tarvitsee vain jättää väliin suklaapatukat, ja mahdollisesti osa kerrosvoileivistä. Ennen kuin tilanne karkaa hälyttäväksi.
Helmikuussa vireystaso ja sosiaalinen elämä upposivat kotisohvan uumeniin. Tunsin syyllisyyttä, mutta olo parani suunnittelemalla, missä vaiheessa kesälomaa hoidan mitäkin laiminlyötyä ystävyys- ja sukulaisuussuhdetta, mihin kaikkiin mukaviin valoisien kesäöiden kulttuuririentoihin osallistun ja kuinka kehitän itseäni muun muassa päivittämällä puhkiruostuneita espanjan kielen taitojani.
Päätin myös kontrolloida syömistäni.
Maaliskuussa aurinko häikäisi, ja lomasuunnitelmista oli tehtävä päätös. Toscanaan ratsastusvaellukselle? Mutta entä mies, joka ei ole hevosmies? Jeesusteipillä aasin selkään? Mauritiuksen vitivalkoisille hiekoille? Kallista, tyrmäsi kirpunnylkijämies. Kanarialle pakettilomalappu kaulassa? Yh, kuinka rahvaanomaista. Trendikkäästi travellerina alkuperäiskansojen koskematonta kulttuuria ihastelemaan? Anteeksi vain, mutta minun täytyy saada pestä tukka joka päivä. Moottoripyörällä auringonlaskuun? Viime kesänkin satoi taukoamatta. Farkut, bootsit ja nahkatakki imevät neljästä kahdeksaan litraan vettä tulopaineesta, pisaroiden koosta ja rapakoiden syvyydestä riippuen. Tyylistä ei tingitä, sadeasut ovat mummoille.
Päätin myös laihduttaa.
Huhtikuussa akkainlehdet ja vaatekaupat tulvahtivat täyteen pastellinvärisiä hörhelöhameita ja nirunarutoppeja. Sovituskopin loisteputkivalo ei kaunistellut kontrastia vaaleansinisten säärten kanssa. Ei silti auttanut kuin ostaa, sillä viimekesäiset vaatteet olivat joko auttamattomasti viimekesäisiä tai kadonneet kokonaan. Päätin hankkia pohjarusketuksen. Solariumista saa syövän, mutta ei jokakesäinen mahanahan kärähtäminenkään voi olla terveellistä.
Päätin myös vakavasti laihduttaa.
Toukokuun lopussa lämpeni, eikä mikään enää auttanut. Sain tuekseni sielunsiskoni, toisen Itsekurittoman Irmelin. Viimeinen mahdollisuus, VLCD (very low calorie diet) -kuuri alkoi kätevästi yhteisellä viikonloppumatkalla Etelä-Suomeen. 860 kaloria päivässä ja vissyä päälle. Kyllä laihduttaminen on yhdessä helppoa! Kotimatkalla pääsimme Jyväskylään asti ennen kuin kaarsimme automäkkärille. 18 miljardia kaloria ja pehmikset päälle, ne missä on dajmin murusia.
E i ihme, että hermot ovat riekaleina. Tässä vaiheessa väliä on enää yhdellä asialla. Sillä hellepäivällä, jona soudan mummulan rannasta siniselle merelle, lasken ankkurin ja ojentaudun pitkäkseni auringon lämmittämälle keulatuhdolle. Hyvä kirja odottaa lukemista, kun pistän silmät kiinni ja kuuntelen lokkeja.
Lomansa ja elämänsä valtiatar purjehtii elämyksestä toiseen hehkeänä ja ruskettuneena vaaleanpunaisessa kesämekossa.
Hanna Kuusiluoto
hanna.kuusiluoto@kaleva.fi