Innostus oli valtava 20 vuotta sitten. Suomeen oli nimittäin puuhattu paikallisia radioasemia noin 30 vuotta ennen kuin Radio Lakeus singautti lähetyksensä eetteriin 27.4.1985 Nivalassa. Paikallisradiot tarvitsivat - ja tarvitsevat yhä - toimiluvan. Ensimmäiset luvat sai 18 onnekasta.
Luvan hakijoita oli jonossa jo syksyllä 1984 peräti 300. Kaikkiaan toimilupaa tavoitteli 600 hakijaa paikallisradioiden alkuaikoina. Innostus sammui kuitenkin nopeasti, kun karu totuus valkeni. Paikallisradio ei ollutkaan kultakaivos, vaikka kaupalliset radiot mursivat Yleisradion monopolin ja pakottivat sen uudistamaan.
Paikallisradioiden kahteen ensimmäiseen vuosikymmeneen mahtuu särkyneitä unelmia, kyyneleitä, potkuja, omistajan vaihdoksia, yrityskauppoja ja lakkautuksia. Radioita on tullut ja mennyt. Rahaa on syydetty kuin kankkulan kaivoon. Menneisiin vuosiin ei mahdu yhtään ainoaa jymymenestystä - on vain muutama menestystarinan poikanen. Kaikki kunnia niille, sillä paikallisradion pyörittäminen vaatii erityisiä taitoja.
Paikallisradioiden 20-vuotista taivalta juhlittiin keskiviikkona Helsingissä Suomen radioiden liiton seminaarissa. Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen sanoi juhlaseminaarin henkeä myötäillen nätisti sen, mikä on mennyt pieleen. Hän totesi, ettei paikallisradioiden toiminta ole vastannut kaikilta osin alkuperäisiä odotuksia, vaikka toiminnan kokonaissaldoa on pidettävä paikallisen viestinnän ja kulttuurin edistämisen kannalta positiivisena.
Kuka muistaa vielä, millaista rajua poliittista vääntöä paikallisradioiden tulosta Suomeen käytiin aikoinaan? Molemmat vasemmistopuolueet sekä keskustan K-linjalaiset puolustivat sinnikkäästi vuositolkulla Ylen monopolia. Paine kävi kuitenkin liian kovaksi, ja oli annettava periksi. Antautujat määrittelivät kuitenkin uusille radioille kovat ehdot.
Paikallisradioiden piti edistää paikallista kulttuuria ja viestintää, ylläpitää monipuolista yhteiskunnallista keskustelua sekä muodostaa vastapaino isolle Ylelle. Ehdot olivat kuitenkin pelkkää sanahelinää. Tavoitteet asetettiin täysin epärealistisiksi, ja se tehtiin Ylen monopolin puolustajien omantunnon rauhoittamiseksi.
Liikenneministeriö teetätti jo 1987 selvityksen, joka osoitti, että paikallisradioista oli tullut käytännössä juke boxeja. "Kuuntelijat ovat saaneet paikallisradioista toivomansa kepeän viihdevälineen", tutkimuksessa todettiin. Olavi Borgin, Paavo Hoikan, Yrjö Littusen sekä Kaarle Nordenstrengin selvityksessä sanottiin suoraan myös, että paikallisuusprosentti oli jäänyt ohjelmissa 10-20:een ja että "paikallista kulttuuria sanan suppeassa mielessä oli edistetty varsin vähän".
Asiat eivät ole paremmin tänään. Tilanne on itse asiassa paljon huonompi. Luhtanen totesi tämän sanomalla, että tietynlaisen idealismin hengessä synnytetty paikallisradiotoiminta on sittemmin muuttunut leimallisesti kaupalliseksi toiminnaksi.
Nyt kun juhlat on juhlittu, asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä. Ikävä totuus on, että ajatus kaupallisista radioista paikallisen kulttuurin tekijöinä on ollut alusta pitäen ja on yhä suuri kupla, mutta syy siihen ei ole radioissa itsessään, vaan niissä, jotka koko ylevän periaatteen aikoinaan keksivät toimiluvan ehdoksi. Paikallisradioilla ei ole ollut missään vaiheessa taloudellisia edellytyksiä täyttää niille asetettuja kulttuuri- ja viestintäpoliittisia tavoitteita.
Tämän päivän tilanne on murheellinen paikallisuuden näkökulmasta. Kaupalliset radiot ovat joitakin poikkeuksia lukuunottamatta ketjuuntuneet ja siirtyneet kansainväliseen omistukseen. Niissä on nyt vielä vähemmän paikallista ohjelmistoa kuin kymmenen vuotta sitten.
Silti periaatteet paikallisten asioiden esillä pidosta sekä paikallisen kulttuurin ja keskustelun edistämisestä elävät yhä toimilupaehdoissa. Luhtanen aikoo jopa tiukentaa ensi vuonna lupaehtoja, jotta ne pakottaisivat kaupalliset radiot toimimana niin kuin poliittinen päättäjä haluaisi.
Paikallisradioiden ongelma on siinä, etteivät ne saa riittävästi mainostuloja. Kaupalliset radiot lohkaisivat toissa vuonna median mainoskakusta 4,4 prosenttia eli 47,5 miljoonaa euroa. Valtakunnallinen Nova hotkaisi siitä 13 miljoonaa ja ketjuuntuneet osavaltakunnalliset radiot 14 miljoonaa. Varsinaisille paikallisradioille jäi vain 20 miljoonaa.
Vaikka monet paikallisradiot elää kituuttavat tai tulevat toimeen juuri ja juuri omillaan, kaupalliset radiot ovat lyöneet itsensä läpi. Niiden osuus kuunteluun käytetystä ajasta on 50 prosenttia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ne ovat Yleä suositumpia omilla alueillaan, mutta eivät paikallisuutensa vuoksi, vaan siksi, että niiden ohjelmisto on muuta kuin paikallista.
Luhtasen kaavailemaan toimilupapolitiikan kiristämiseen liittyy suuri pulma. Jos ehdoissa halutaan korostaa yhä ylevästi paikallisuutta, ketjuradiot pitäisi ajaa .ahtaalle tai lopettaa. Se olisi kuitenkin karhunpalvelus suurelle yleisölle.
Kaupallisten radioiden kolmaskin vuosikymmen alkaa luulotellen, että Suomessa on toimiva paikallisradioverkosto. On vain muutama urhoollisesti sinnittelevä radio. Muut ovat ketjuradioita. Suuri kupla elää omaa elämäänsä ilman, että kukaan haluaa puhkaista sitä. Vai tapahtuuko nyt käänne kohti aitoa paikallisuutta, kun
mahtava Sanoma-WSOY lähtee paikallisradiotoimintaan?