1980-luvun puolivälin jälkeen radion kuuntelijalla oli mistä valita. Eetterin täyttivät paikallisradiot, jotka nimensä mukaisesti olivat niin paikallisia kuin suinkin pystyivät. 1980-luvun loppuun mennessä paikallisradiotoiminta oli levinnyt laajalle ja innostus ylitti usein ammattitaidon niin journalistisessa kuin liiketaloudellisessa mielessä.
"Olihan se varmasti paikallista, kun radiotoimittaja oli heti maanantaiaamuna navetassa selostamassa lehmän synnytystä", muistelee Viestintäviraston radioverkkoasiantuntija Tuure Ikäheimo.
Tutkijat pitävät paikallisradion syntyaikoja eräänlaisena utopiana joukkoviestinnän demokratisoitumisesta. Kuviteltiin, että kun joka pitäjässä on oma radioasema, kansalaisten sananvapaus ja vaikuttamismahdollisuudet toteutuvat paremmin kuin koskaan. "Aika nopeasti, parissa vuodessa huomattiin, että paikallisuus ei kanna kaupallisesti ja se utopia sortui siihen", toteaa professori Taisto Hujanen Tampereen yliopistosta. Hän muistelee, että etenkin keskustapuolue ajoi paikallisradioita innolla maahan etunenässään silloinen opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen.
Hujasen mukaan Suomen paikallisradioiden kehitys on seurannut USA:n mallia. Paikallisuus on syrjäytynyt, koska se ei ole niin myyvää. "Paikallisuus koetaan jotenkin kotikutoisena. Isot ketjut haluavat luoda toisenlaista imagoa." Imagoa rakennetaan ennen kaikkea musiikin avulla, mikä näkyy hittilistojen kappaleiden soittomäärissä.
Hujanen epäilee perinteisen paikallisradion mahdollisuuksia kaupallisesti kestävään toimintaan. Sen sijaan hän näkee Yleisradion tehtävänä olevan tarjota vahvaa paikallista ja alueellista ohjelmaa, jota kaupalliset trendiradiot eivät tee.
Digitaalinen tai nettiradio voisi monipuolistaa tarjontaa, mutta internetin kautta soitettavan musiikin Teosto-maksut nousevat niin suuriksi, että siihen ei edes Yleisradiolla ole Hujasen mukaan varaa. "Paikallisradiotoiminta jää marginaaliyleisöjen ja -tekijöiden toiminnaksi", Hujanen uskoo.
Paikallisuus on moninainen ilmiö
Ensimmäisissä paikallisradioille myönnetyissä toimiluvissa oli tarkkaan määritelty, kuinka monta prosenttia ohjelmasta pitää olla paikallista. Prosentteja laskettiin tarkkaan, mutta paikallisuuden olemus jäi hämäräksi niin tekijöille kuin valvojillekin.
Nykyään liikenne- ja viestintäministeriön myöntämissä paikallisradiotoimiluvissa paikallisuuden edellytys on mukana enää vain nimessä. Käytännössä paikallisuuden edellytys on kuollut kirjain, Ikäheimo sanoo. "Ei sitä edes valvota käytännössä ollenkaan. Viestintävirastolla ei ole resursseja kuunnella kaikkia asemia, enkä usko, että on mitään tehtävissä, sillä kehitys näyttää menevän siihen suuntaan, että asemat ketjuuntuvat ja verkkoon syötetään yhtä ohjelmaa joka paikkaan", Tuure Ikäheimo murehtii.
Viestintäviraston viestintäpalveluiden valvonnan päällikkö Merja Saari näkee valvonnan silti tarpeellisena. Hänestä on tärkeä seurata, mitä tapahtuu, jos paikallisradiotoimiluvan saanut radioasema liittyy osaksi laajempaa ketjua. Toimilupaa ei voi siirtää toiselle ja jos aseman omistus muuttuu, lupa pitää katsoa uudelleen.
Saaren mukaan Viestintävirastossa tutkitaan parhaillaan NRJ:n ja Iskelmäradion toimilupia, mutta hän ei kommentoi, onko virastolla niistä huomautettavaa. "Periaatteessa virasto voi antaa huomautuksen tai määrätä uhkasakon, jos toimilupaehtoja rikotaan"; Saari sanoo. Saaren mukaan Viestintävirasto ei ole antanut yhtään huomautusta tai uhkasakkoa toimiluparikkomuksista. Toimiluvan peruuttamisesta päättää liikenne- ja viestintäministeriö.
Paikallisuutta
ei haluta rajata
Liikenne- ja viestintäministeriön mediayksikön erityisasiantuntija Elina Normo arvioi, että paikallisradiotoiminta on 1980-luvun innostuksen ja 1990-luvun laman aiheuttaman syöksyn jälkeen vakiinnuttamassa paikkaansa.
Hän uskoo, että paikallisesti toimivia radioasemia on tulevaisuudessakin, vaikkakin vähemmistönä. Valtakunnallisuus tai ketjuuntuminen ei ole pelkästään paha, hän muistuttaa.
"Ketjuuntuminen on varmasti tuonut alalle lisää uskottavuutta ja osaamista, mikä parantaa ainakin taloudellista puolta",Normo sanoo.
Hän muistuttaa, että paikallisuutta voidaan toteuttaa monella tavalla kuuntelijoita arvostavasti ja niin myös tehdään. "Jossakin luetaan menovinkit ja kerrotaan paikallissää, toisaalla tehdään monipuolista toimitettua ohjelmaa."
Ministeriö ei enää edes halua rajata paikallisuutta liian ahtaasti. "Ministeriön mielestä perustuslain mukaista sananvapautta ei ole syytä ohjata lupaehdoilla."
Aikaisemmin valtioneuvosto saattoi toimiluvista päättäessään käyttää vapaammin harkintaansa. Perustuslakia uudistettaessa otti perustuslakivaliokunta kannan, jonka mukaan vapaana olevat toimiluvat on myönnettävä, jos niille on vakavaraisia ja "säännölliseen toimiluvan mukaiseen toimintaan" kykeneviä hakijoita. Ahkerimpia ja vakavaraisimpia hakijoita ovat olleet juuri suuret, usein kansainväliset ketjut.
Normo hieman ihmettelee, missä ovat digitaalisen radion toimijat. Yleisradiolla on Etelä-Suomessa jonkinlainen digiradioverkko, mutta muita toimiluvan hakijoita ei ole näkynyt. 1990-luvulla digiradion odotettiin nopeasti yleistyvän paljon ennen digitelevisiota, mutta keskeneräinen tekniikka tyssäsi digiradion alkuunsa.
"Jos aitoa kiinnostusta digiradiotoimintaan löytyy, varmasti lupiakin myönnetään", Normo lupailee.
