Kaupungin retkeilyalueiden käyttö on lisääntynyt parin viime vuoden aikana roimasti edellisvuosiin nähden. Oulun kaupungin metsätalousinsinööri Matti Eilola kertoo, että reippailijoiden määrää voi arvioida nuotiopaikoilla tarjolla olevien puiden kulutuksen perusteella.
"Reiteillä ei tietystikään ole laskureita. Arvioisin, että polkuja käyttää vuosittain tuhansia ellei peräti kymmeniä tuhansia kaupunkilaisia, säännöllisiäkin kävijöitä on."
Oman värinsä poluille tuovat niitä ahkerasti käyttävien koululaisryhmien lisäksi myös yritysten virkistysretkeläiset. Jälkimmäiset suosivat reittejä, joilla on tiuhaan tulipaikkoja.
Suosituin reitti on viiden kilometrin mittainen Kalimen retkeilypolku Sanginjoella, jonka varrelta löytyy useampikin nuotiopaikka. Niinikään Sanginjoella oleva kymmenen kilometrin pituinen Isokankaan polku on taas sen verran pitkä, että se kuljetaan läpi harvemmin.
Kylteillä kävijöitä
Kaupungin reittejä on pyritty tekemään houkuttelevimmiksi lisäämällä reitin varrelle tietoa alueen luonnosta ja eläimistöstä. Kalimen reitillä voi tutustua vanhan riistakulttuurin ansoihin ja loukkuihin.
Korpilammen kiertävä kaksikilometrinen Sanginjoen riistapolku esittelee erilaisia riistanhoitotapoja, Letonniemessä voi tutustua maankohoamiseen ja Tahkokankaan metsäpolulla saa tietoa metsien käytöstä ja geologiasta.
"Ansat, loukut ja tietoiskut on tuotu matkailijoiden kiinnostuksen lisäämiseksi. Luonto kiinnostaa ihmisiä, ja luonnosta sitä tietoa saa", Eilola toteaa.
Kuluneen kesän valitettava erityispiirre on ollut tuhopolttojen lisääntyminen. Sanginjoella poltettiin laavu hieman ennen juhannusta ja Letonniemen kaikki rakennelmat luhistuivat palossa heinä-elokuun vaihteessa.
"Ehkäisykeinot ovat aika vähissä. Ympärivuorokautista valvontaakaan ei ole kannattavaa järjestää", Eilola harmittelee.
Kultasirkusta jänkäkurppaan
Kaupungin retkeilyreiteillä on eri pituuksien lisäksi omanlaisensa eläimistöt. Pilpasuo on keväisin teeren suosima soidinpaikka ja samoihin aikoisin saattaa onnistua kuulemaan myös harvinaisen jänkäkurpan soidinklopotuksen. Lapinpöllönkin tiedetään pesineen suosaarissa.
Letonniemen, rehevän merenrantalehdon pökkelöisen metsän tyyppilintuja ovat pajulintu ja peippo, myös pikkutikka ja lehtokurppa kuuluvat alueen linnustoon. Kapeita rantaniittyjä kahlaavat punajalkaviklo, meriharakka, kuovi ja taivaanvuohi.
Huutilammen lähes umpeen kasvaneella kosteikolla viihtyvät naurulokit ja tukkasotkat. Kempeleenlahden linnustoon kuuluvat kahlaajien ja vesilintujen lisäksi myös varpuslinnut. Alueen erikoisuus on kultasirkku.