Konsernit tulevat ja menevät, mutta yritteliäisyys ja aktiivisuus säilyvät paikallisella tasolla. "Paikallinen jatkuvuus on suurta", lohduttaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jukka Pekkarinen paikallisuuden korostuvan elinkeinojen murroksessa.
Satavuotinen paikallisen pärjäämisen perinne on mysteeri, Pekkarinen myöntää. Jos elinvoiman alkuperää onkin hankala tunnistaa, on sitä yhtä vaikea polkaista tyhjästä. "Se on monimutkainen ilmiö."
Mysteeri pitää huolen siitä, että perinteiset suomalaiset teollisuuspaikkakunnat ovat harvinaisen sitkeitä selviäjiä. "Paikalliset tuotantoyksiköt ovat monella alalla paljon pysyvämpiä kuin yritysten omistusrakenteet."
"Hyvin toimivat paikallisyksiköt pystyvät sopeutumaan muutokseen", Pekkarinen luottaa. Ratkaisevan tärkeää on se, miten toimipaikoissa hoidetaan asioita. "Mikä on osaamisen taso, tiedonkulun taso ja sopeutumisvalmius."
Ajoissa liikkeelle
Kilpailukyky nojaa paikallisen yhteisön toimivuuteen ja hyvään infrastruktuuriin. "Se edellyttää muutosvalmiutta ja paikallisesti hyviä työelämän suhteita."
Kaikki ei aina tapahdu saman kaavan mukaan. "On huonojakin esimerkkejä, kuten Kemijärvi." Siellä tuotantoyksikön kehittäminen ilmeisesti laiminlyötiin.
"Yleensä jo paljon aiemmin yrityksessä on tehty strateginen päätös siitä, että toimipisteestä luovutaan." Myös metsäteollisuudessa modernisointia harkitaan juuri tarkkaan esimerkiksi UPM:llä.
Työntekijät toki haistavat kriisin. "Paikallisuuden voimavarana on tiedon kulku ja informaation hyväksikäyttö sekä levittäminen, muutostuulien aistiminen ja muutosstrategian hahmottaminen ajoissa, se on keskeistä menestymisessä", Pekkarinen kuuluttaa aktiivisuutta työpaikkatasolla.
Oulu toimii
"Oulun seutu on saanut kohtuuttoman raskaan iskun alihankkijoita koskevia päätöksiä." Ensin sähkötekninen teollisuus ajettiin vauhdilla ylös laajalla rintamalla. Nyt sitä perataan yhtä nopeasti. Alihankintapuolelle jää toiminta, joka vastaa korkeaa vaatimustasoa. "Muu huuhtoutuu pois."
Oulun seutu on kuitenkin hyvä esimerkki myös toisen tason paikallisuuden korostumisesta. "Osaamiskeskittymät, joihin kertyy tietotaitoa, verkostoja ja paikallisia riippuvuussuhteita, kyllä ne säilyttävät kilpailukyvyn ja paikallisen voimansa."
Suomessa alueellinen jatkuvuus juontuu metsästyskulttuurin ajalta asti, Pekkarinen arvelee. Perustaa täydentää "positiivinen sykäys", kuten yliopisto, joka sysää liikkeelle uudentyyppistä osaamista.
Korkeakoulujakin kohtaa karsinta, erikoistuminen ja omien vahvuuksien jalostaminen tutkimuksen huipputasolla. Mutta taas syntyy uutta, kun tuo huippu hakee kontaktia paikalliseen tuotantoon ja osaamiseen.
Vahva Suomi
"Mikron ja makron yhteensovittaminen on traagista", Pekkarinen myöntää yksilön hädän. Huonoon asemaan ovat jääneet ne, joilla on puutteita koulutuksessa.
Kokonaisuutena Suomi on kuitenkin pärjännyt globalisaation pyörteissä erittäin hyvin. "Suomi on yksi harvoja teollisuusmaita, joilla on ylijäämä Kiinan kaupassa ja Venäjän kyljessä hyödymme tavattomasti." Vienti ja tuotanto ovat vahvasti kytköksissä globalisaatioon ja talouskasvukin mittaluokkaa nopeampaa kuin muualla Euroopassa.
Näissä merkeissä globalisaation pelko kääntyisi viisauden aluksi. "Pohjoismaiden voimavara on alueellinen itsehallinto paikallistasolla", Pekkarinen antaa tukensa vahvojen kasvukeskusten strategialle. "Sitä pitäisi pystyä käyttämään hyväksi uusissakin olosuhteissa."