Jopa hätkähdyttäväksi voi sanoa sitä A-klinikkasäätiön tutkimuksesta ilmenevää tietoa, että joka kymmenes suomalainen on kasvanut päihdeongelmista kärsivässä perheessä. Tutkimuksen perusteella Suomessa on tällä hetkellä siis yli 100 000 lasta, jotka kokevat haittoja vanhempiensa liiallisesta päihteiden käytöstä. Lisäksi 400 000 nykyistä aikuista kantaa samaa muistoa ja huomattava osa heistä myös lapsuuden kokemuksista periytyviä vaikeuksia.
Asia on monessakin suhteessa vakava. Ei vain siksi, että päihdeperheissä elämisessä korostuvat turvattomuuden, pelon ja yksinäisyyden tunteet. Asian vaikeutta korostaa se, että tutkimuksen mukaan päihteiden käyttö periytyy sosiaalisesti: päihdeperheissä kasvaneet käyttävät enemmän alkoholia kuin ne lapset, joiden perheissä alkoholia on käytetty kohtuullisesti. Se käsitys, että päihdeperheen ongelmat nähneistä lapsista karaistuu raittiita nuoria ja aikuisia, ei valitettavasti pidä yhtä todellisuuden kanssa.
Päihdeperhetutkimuksen tehnyt A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi on todennut, että kyseessä on kansanterveysongelma. Siksi hän perää kansallista päihdeperheohjelmaa, jossa mukana olisi koulutusta sekä käytännön yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kesken. Epäilemättä tällaiselle ohjelmalle on tarvetta, mutta perusongelmaa ei ohjelmilla poisteta.
Päihdeperheitä läheltä seuranneet tietävät, ettei toisten asioihin puuttuminen ole helppoa. Tiellä ovat monesti hienotunteisuussyyt, joskus jopa suoranaiset pelot. Myös tutkimuksen tekijä myöntää, ettei toiseen perheeseen noin vain marssita sisään. Hän kannustaa kuitenkin päihdeperheistä huolta kantavia tukemaan ainakin perheen lasta, jos vanhempien alkoholiongelmaan on vaikea ulkoa päin tarttua.
Kaikkiaan kyse on pulmasta, jonka juuret ovat syvällä suomalaisessa viinankäyttökulttuurissa. Siksi päihdeperheiden ongelmaa ei nopealla tahdilla saada pois päiväjärjestyksestä. Esimerkiksi viinan hinnan korotus ei välttämättä parantaisi näissä perheissä elävien lasten tilannetta. Samat päihteet hankitaan silloin vain aiempaa kovemmalla hinnalla, ja se voi vain vaikeuttaa perheiden elämää.
On vaikea nähdä, onko muuta keinoa kuin pitkäjänteinen kansalaiskasvatus, valistus ja vetoaminen aikuisten ihmisten vastuuntuntoon. Tie voi vaikuttaa toivottoman hitaalta, mutta sitä on pakko kulkea. Viranomaispäätöksin ja holhouksella asia ei korjaannu, niin toivottavaa kuin se olisikin.
paakirjoitus@kaleva.fi