Venetsian karnevaaleja vietetään
tänä vuonna 5.-16. helmikuuta.
Venetsia - naamiohuvien juhlaa 5.2.-23.5. Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä, Bulevardi 40.
Stanley Kubrickin elokuvassa Eyes Wide Shut on kohtaus, jossa naamioihin pukeutuneet ihmiset viettävät salaperäisiä orgioita loisteliaassa kartanossa. Tunnelma on unenomainen, mutta kiellettyjen fantasioiden toteuttamista naamion suojissa on kyllä harjoitettu tosielämässäkin - ja paljon ennen Kubrickin aikaa. Käsitteeksi muodostuneiden venetsialaisten naamioiden suojissa tehtiin menneinä vuosisatoina kaikkea sellaista, mitä lait ja säätyrajat eivät muuten olisi sallineet.
Eikä kysymys ollut Venetsiassa pelkästä lyhyestä karnevaaliajasta; vielä 1700-luvulla kaupungissa kuljettiin naamioissa puolet vuodesta. Naamion käyttö oli luvallista lokakuusta kesäkuuhun joulua ja paastonaikaa lukuun ottamatta.
"Jo muinaiset roomalaiset" on käypä lähtökohta myös naamioharrastuksen juurten etsinnässä. Niin antiikin kreikkalaisten Anthesteria-juhlassa kuin roomalaisten Saturnaliassa roolit käännettiin ylösalaisin: orja sai esittää herraa ja toisinpäin. Perinne kulkeutui keskiajalle ja sai vankimman jalansijan Venetsiassa.
"Sitä ei tarkkaan tiedetä, missä vaiheessa siellä on tullut tavaksi pukeutua naamioasuihin ympäri vuoden. Tällainen oman identiteetin kätkeminen muulloinkin kuin karnevaaliaikaan on ainutlaatuista", kertoo Sinebrychoffin taidemuseon intendetti Minerva Keltanen. Museossa avataan perjantaina Venetsian karnevaaliperinnettä esittelevä näyttely.
Keltasen mukaan vanhin kirjallinen tieto naamioista on vuodelta 1268. Silloin jouduttiin säätämään laki, joka kielsi naamioituneita miehiä heittelemästä naisia ruusuvedellä täytetyillä kananmunilla - ilmeisen yleinen ongelma siis.
Paitsi kiusantekoa, naamio päässä harjoitettiin kaikenlaista moraalittomaksi katsottua toimintaa. Viitteitä sen luonteesta löytyy niin ikään Venetsian lakikokoelmasta. Siellä kielletään muun muassa kirkkoon tulo naamio päässä sekä naamioituneena liikuskelu yöaikaan.
Miehiltä jouduttiin erikseen kieltämään harrastus, jossa he pukeutuivat naisiksi ja vierailivat tyttöjen sisäoppilaitoksissa ja nunnaluostareissa "kaikenlaisia häpeällisyyksiä suorittamassa". Toisaalta myös nunnat halusivat mukaan karnevaaleihin ja heillekin piti laatia omia säädöksiään.
1700-luvulla jouduttiin määräämään naamiokielto kasinoille, sillä uhkapelaajat olivat hoksanneet, että valeasussa velkojien pakoileminen kävi näppärästi. Korviaan myöten velkaantunut peluri saattoi istahtaa tyynenä pöytään ja tehdä lisää velkaa.
Myös katettuihin gondoleihin, joissa kurtisaanit ottivat vastaan vieraitaan, oli helpompi livahtaa naamioituneena. 1700-luvulla eurooppalaiset aatelisnuorukaiset ajoittivat Grand Tour -matkoillaan käynnin Venetsiassa nimenomaan karnevaaliaikaan. Teattereiden ja oopperoiden lisäksi heitä kiehtoivat prostituoidut, joita löytyi kaupungista sesonkiaikana tuhansittain.
"Meno on ollut ilmeisesti aika villiä", Keltanen kuittaa.
Naamioitumisen suosio perustui epäilemättä mahdollisuudelle olla ja toimia kuin joku muu.
"Köyhempi kansanosa sai karnevaalien aikaan pukeutua eri lailla kuin yleensä, eli ylellisyyssäädöstä löystettiin. Tavallisesti ei olisi ollut mahdollista pukeutua muuten kuin säädylleen sopivasti. Jos halusi esittää varakkaampaa, se onnistui, ja jos aatelinen halusi esittää jotain muuta, sekin onnistui. Ihminen sai täydellisen vapauden roolistaan."
Tai sitten mahdollisuudelle olla se, joka oikeasti tuntee olevansa. Karnevaaliperinteessä ovat säilyneet Gnaga-puku ja -naamio, miehille tarkoitettu naisten asu. Gnaga-asuiset miehet kävelivät ympäri Venetsian katuja, puhuivat korkealla falsetissa ja huutelivat karkeuksia.
"Kaikki tiesivät, keitä he olivat, ja jos tällaista seuraa halusi, oli mahdollista kokeilla."