Susi saalistaa poroja poronhoitoalueella koko ajan. Kuivaniemen järkyttävästä tapauksesta tekee poikkeuksellisen se, että poroja kuoli niin paljon. Petovihaan ei silti ole aihetta.
Euroopan unionin luontodirektiivin vahvasti suojelema susi on tehnyt tuhojaan Kuivaniemellä Iissä. Poromiehet kokivat järkytyksen peltoaukealla, kun selvisi, että Myllykivikankaalla susihyökkäyksessä kuoli kerralla 79 poroa. Porot kuolivat raatelun seurauksena tai hukkuivat ojaan. Poromiesten taloudellinen menetys on melkoinen.
Sinänsä asiassa ei ole mitään erikoista tai luonnonvastaista. Näin laajamittainen yksittäistapaus lähellä suurta asutuskeskusta on kuitenkin sen verran poikkeuksellinen, että se herättää laajaa huomiota ja järkytystä.
Ei ole täyttä varmuutta siitä, oliko kyseessä yksi vai useampi susi. Alueella ei riistaviranomaisten mukaan vaella laumaa.
Vaikka tuhot ovatkin poikkeuksellisen suuria ja, hysteriaan tai petovihaan ei ole aihetta. Sinänsä ymmärrettävien kostopuheiden viljely voi jopa johtaa poikkeusluvan kieltoon. Kosto ei ole peruste sudenkaatoon, nähty porotuho kylläkin.
Halusimmepa tai emme, susi kuuluu tiukan nykyään suojelun piiriin. Suden tappaminen ilman poikkeuslupaa on rikos. Suomen susikanta on noin 150–165 sutta. Onnistuessaan kesän pentueet kasvattavat määrää.
Maa- ja metsätalousministeriö myöntää metsästyskaudeksi yleensä 20–30 sudenkaatolupaa poro- ja kotieläintaloudelle aiheutuvien vahinkojen takia.
Ministeriö määrittelee enimmäiskiintiön, mutta Suomen riistakeskus myöntää poikkeusluvat. Jokainen tapaus harkitaan erikseen. Suden saa kaataa vain, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole.
Suomi ja EU-komissio olivat kymmenkunta vuotta sitten tukkanuottasilla sudenkaatoluvista. EU-komissio katsoi, että Suomi ei riittävästi huolehdi susikannan kestävästä kehityksestä hövelillä lupapolitiikallaan. Nyt komissio kovistelee Ruotsia.
Kuluvalla metsästyskaudella sudenkaatolupia on annettu runsaasti. Ministeriö myönsi syksyllä 20 kaatoluvan kiintiön ja lisäksi keväällä vielä 15 lupaa erikseen poronhoitoalueelle. Lisäys on perusteltua, sillä susien aiheuttamat vahingot poronhoitoalueella ovat viime vuosina olleet kasvussa.
Runsaan kiintiön myötä susikanta harvenee tänä vuonna reippaasti. Ainakin yksi poikkeuslupa lienee nyt tulossa myös Kuivaniemen seudulle.
Susikeskustelua on viime vuodet leimannut porovahinkoja enemmän asutuskeskusten lähellä pihapiiriin ilmestyvät sudet. Nämä sudet ovat herättäneet pelkoa ja turvallisuudentunteen heikkenemistä erityisesti Kainuussa ja Varsinais-Suomessa.
Tällaisissa tapauksissa poliisi voi käyttää harkintaa ja antaa kaatoluvan. Mahdollisuutta on käytetty harvakseltaan, susien keskellä elävien kansalaisten mielestä aivan liian vähän.
Rauhoitetun pedon ja ihmisen rinnakkaiselo on taiteilua suojelun, turvallisuuden ja elinkeinotoiminnan välimaastossa. Petovihaa ei ole syytä lietsoa, ja susi kuuluu Suomen luontoon. Terveen järjen puitteissa poikkeuslupia on kuitenkin käytettävä.