Oli kuin ajan ratas olisi pyörähtänyt taaksepäin, kun uutiset kertoivat aseellisesta iskusta sotilaita vastaan Pohjois-Irlannissa. Monta pitkää vuosikymmentä tällainen oli lehtien ulkomaansivujen vakioaineistoa, kunnes 1990-luvun lopulla kivulias rauhanprosessi vihdoin pääsi tavoitteeseensa: rauhaan.
Pohjois-Irlanti on Ison-Britannian hallitsema maakunta Irlannin saarella. Sen väestö on jakautunut katolisiin ja protestantteihin ja poliittisesti Irlannin ja Britannian kannattajiin. Kun tuohon soppaan on liittynyt jopa vuosisataisia kaunoja ja pitkää muistia, yhdistelmä on ollut hyvin räjähdysherkkä.
Nyt elämä näytti vihdoin palautuneen normaaliksi. Väkivalta oli päättynyt, sotilaat pois kaduilta, poliittiset foorumit toimivat. Kymmenisen vuotta ehti kulua ilman mainittavia väkivallantekoja.
Juuri tähän nähden sunnuntain uutinen oli hätkähdyttävä. Paluuta menneeseen synkkään aikaan ei kuitenkaan ole, eikä yksikään merkittävä ryhmä pidä väkivaltaa keinona saavuttaa mitään.
Tämä ei silti tarkoita, etteikö aihetta huoleen lainkaan olisi.
Väkivallan käyttämiseen ei tarvita merkittävää ryhmää. Iskun toteuttajaksi ilmoittautunut "Todellinen IRA" -niminen menneisyyteen juuttunut kuppikunta on pieni, mutta teko oli määrätietoinen ja provosoiva. Ei sitä vain sattumalta tehty brittisotilaita vastaan varuskunnan porteilla. Tavoitteena on lietsoa vastareaktiota, saada joku vastaamaan väkivaltaan väkivallalla.
Britteinsaarilla teko on tuomittu kuin yhteen ääneen, eikä toisin voisi ollakaan. Silti pelon vuosista jäljelle on jäänyt pieni joukko ihmisiä, jotka eivät tunnusta normaalin politiikan vaan poliittisen terrorin logiikkaa. Puolisotilaallisia joukkioita ja niiden aseita on yhä olemassa, satunnaista poliittisesti motivoitua väkivaltaa siviileitä kohtaan on esiintynyt. Nyt panoksia nostettiin.
Sunnuntain murhat olivat astetta järjestäytyneempi teko, jonka ilmeinen tarkoitus on suistaa rauhanprosessi raiteiltaan. Pohjois-Irlannin tärkeimmät osapuolet tuntevat hyvin tämän riskin ja tekevät varmasti kaikkensa, jotta uhka ei toteutuisi. Mutta ääriryhmien lisääntyvän väkivallan vaara on olemassa, ja kehno taloustilanne voi sitä kasvattaa. Työttömät ja katkeroituvat nuoret miehet ovat maailman sivu olleet helppo rekrytointikohde ääriliikkeille. On ennen muuta maakunnan asukkaiden itsensä tehtävä vaikuttaa siihen, etteivät väkivaltaa käyttävät ryhmät saa uutta jalansijaa.
paakirjoitus@kaleva.fi