Oltiin huhtikuussa. Juuso murjotti betonielementtitalon parvekkeella. Häntä kuumotti, mutta ei vain auringosta. Häntä tuijotettiin. Hän lamaantui. Hän ähkäisi ja lähti olohuoneen kautta ulos. Äiti ja isä nukkuivat, kuten aina.
Tuntui sekä hyvältä että vaikealta olla ulkona. Valo ja raitis ilma puhdistivat oloa. Toisaalta Juuso ei keksinyt minne mennä. Vanhoja kavereita hän ei voinut kuvitellakaan kohtaavansa.
”Moi.”
Juuso pysähtyi. Joku tyttö oli puhunut hänelle. Ei, hän taisi vain kuvitella.
”Mä olen tarkkaillut sua.”
Juuso katseli ympärilleen. Ei ketään. Hän taisi olla tulossa hulluksi. Kohta hän päätyisi mielisairaalaan ja sieltä sairaseläkkeelle täytettyään kahdeksantoista. Hänen tulevaisuutensa.
”Oon Irma.”
Kyllä: joku tyttö nojasi pyörään nojasi parkkipaikalla.
”Suksi kuuseen”, Juuso sanoi.
”Oot tympein kaveri jonka oon tavannut. Lähde rantaan niin suakin alkaa naurattaa”, Irma sanoi.
Vielä vuosi sitten Juuso olisi harkinnut tarkasti kuinka toimia. Nyt hän eli hetken mielijohteesta, ja sen kummemmin pohtimatta alkoi kävellä Irman vierellä.
”Sä asut täällä”, Irma sanoi.
”Joo”, Juuso vastasi.
”Mä sain täältä yksiön kun aloitin lukion viime syksynä”, Irma kertoi.
”Asutsä yksin?” Juuso kysyi.
”Sä taidat olla yläasteella”, Irma sanoi.
”Meen ysille”, Juuso sanoi.
”Mennään tonne istumaan”, tyttö sanoi ja näytti paikan kalliolla.
”Sun perheellä on kai vaikeeta”, Irma sanoi.
”Kaikki kunnossa”, Juuso sanoi.
”Älä viitti.”
”Mitä mun asiat sulle kuuluu?” Juuso kivahti. Hänen päänsä oli uponnut hartioihin. Hän ei ollut jutellut kenenkään kanssa pitkään aikaan. Pelotti.
”Ei tänne muuta kukaan jolla menee hyvin”, Irma sanoi. ”Anna mä kerron sulle jotain. Mä muutin tänne koska mun perheellä oli vanhassa koulussa maine. Ymmärrätsä? Maine.”
Juuso nyökkäsi.
”Jos sun vanhemmilla menee huonosti ei se tarkoita, että sulla menee. Ne on eri ihmisiä kuin sä. Aina sanotaan että muuttamalla tai eroamalla ei asiat parane. Että elämästä ei saa karata. Mä kuitenkin vaihdoin koulua ja tajusin, että jos mä muutan tänne yksin, ilman perhettä, mulle tulee vain sellainen maine, minkä mä itse ansaitsen. Siksi mä muutin yksin. Kiusataanko sua? Ei, sua ei kiusata. Sut on eristetty sun vanhoista porukoista. Sä lintsaat. Mä olen nähnyt sut istumassa partsilla kun sun pitäis olla koulussa. Pitäskö sun vaihtaa kesäloman aikana koulua? Aloittaisit alusta. Kukaan ei tuntis sua. Tai sitä vanhaa sua, mikä sä olit ennen, ennen teidän perheen epäonnistumista. Anteeksi”, Irma sanoi.
”Ei se mitään”, Juuso sanoi.
Juuso nousi seisomaan, noukki kiviä ja alkoi viskellä leipiä. Mietti. Hän liukastui ja kaatui polvilleen veteen. Hän kirosi. Irma nauroi. Juusokin nauroi. Hän ymmärsi jotain: Ei se haittaa että kaatuu. Tärkeintä on nousta ylös ja yrittää uudestaan.
Paha vuosi on kolmiosainen novelli. Se kuuluu Suomen Kustannusyhdistyksen ja Sanomalehtien Liiton Luekko nää? -kampanjaan, joka on suunnattu kahdeksasluokkalaisille. Edelliset osat on julkaistu Kalevassa 26. ja 27.8. Novellisarja päättyy tähän.