Osa 2
Näytöllä saapasteli kiinteistökeinottelijoita. Grynderit olivat käyneet solariumissa ja pukeutuneet hienosti. He naureskelivat näkemilleen paperikasoille, romuille, tiskeille, hajuille, isän metsästämille ja täyttämille eläimille. Konkurssin jälkeen kukaan ei ollut enää välittänyt kodista. Siitä oli tullut likainen ja turha.
Grynderit eivät välittäneet isästä, joka ennen oli ollut ryhdikäs itsetuntoinen mies. Isä vapisi makuuhuoneen nurkassa vahakasvoisena ja nukkavieruna. Eivät he huomioineet äitiä, joka oli pukeutunut ja yritti jutella ihmisille. Äiti kuunteli kasvot peruslukemilla asunnonostajien pistäviä huomautuksia mauttomista keittiönkaapeista.
Kotiin levisi kuraa, sillä ulosottomiehellä ei ollut sinisiä kenkäpusseja kuten kiinteistövälittäjällä.
Juuso havaitsi, että gryndereiden ainoa ajatus oli maksimoida rahallinen hyöty hänen perheensä katastrofista. Niillä oli rahaa, vaan ei alkeellisimpiakaan käytöstapoja saati myötätuntoa. Moukat, Juuso ajatteli, vieraiden ihmisten hohottaessa jogurttipurkeille, joita tulvehti yöpöydällä. Isä ei ollut syönyt muuta pitkään aikaan.
Se oli hirveä päivä. Se meni kuitenkin ohi, kuten kaikki paha menee. Tuli ilta, tuli yö, ja he kukin sulattelivat epäonnistumista ja häpeää omissa oloissaan. Vanhemmilla ja Juusolla ei ollut sanoja puhua tapahtuneesta. Eihän kesken maratoninkaan voi eritellä juoksua.
Sen isä kävi sanomassa, että nyt on vain kestettävä.
”Pidä pintasi Juuso”, isä sanoi.
Aurinko nousi heidänkin perheessään.
Juuso, äiti ja isä lastasivat peräkärryyn matkalaukkuja, joissa olivat heidän vaatteensa. He eivät saaneet mukaansa edes astioita tai pyyhkeitä.
Juuso ei ollut jaksanut mennä kouluun pitkään aikaan. Vanhemmat eivät omilta huoliltaan olleet kiinnittäneet poissaoloihin huomiota. Juuso tuntui aikamieheltä, pitkä kaverihan se oli. Vanhemmilta oli unohtunut, että Juuso oli kuitenkin vasta lapsi. Juuso oli aiemminkin elänyt enimmäkseen oman itsensä varassa, koska vanhemmat olivat aina olleet kiireisiä firman kanssa.
Ainoa ero entiseen oli se, että perhe oli köyhä ja että työttömät vanhemmat olivat Juuson kanssa koko ajan. Heistä oli tullut kolmikko, jolla ei oikeastaan ollut keskenään juteltavaa, mutta joka eli samassa tunteessa pääsemättä siitä ulos.
Kun he pysäköivät uuden kotinsa parkkipaikalle, silloinkaan ei vaihdettu sanaakaan. Uusi koti oli kaksio kunnan vuokratalossa. Juuso ei ollut ennen käynyt sielläpäin.
Juuso huokaisi. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Jos hän olikin ennen elänyt varakkaiden vanhempiensa myötä rahakasta elämää, nyt hän eli vanhempiensa myötä köyhää elämää. Lapsilla ei ollut sanomista olosuhteisiinsa. Hän nousi autosta, tarttui kahteen matkalaukkuun ja katsoi ympärilleen. Kerrostalon sisäpihalla oli jätekatos ja pyöräteline, jossa oli kettingeillä kiinni maastopyörien torsoja. Kaikki mikä irtosi, oli pöllitty.
Kohti uutta elämää, Juuso ajatteli ironisesti.
Edellisen vuoden talvitakki jäi pieneksi. Äiti tarjosi Juusolle isän takkia. Hullu akka. Lehmä. Silloin kun Juuso kävi koulussa, hän ei jäänyt iltapäivisin oleskelemaan toisten kanssa. Ennen hän oli istunut poikien kanssa kebabilla.
Asiat eivät pysyneet salassa. Isä sai kerran päähänsä noutaa hänet koulusta autolla. Musta Audi oli vaihtunut ruosteiseen kotteroon. Juuso oli ohittanut isänsä kuin vieraan ihmisen. Se tuntui pahalta, mutta vielä pahemmalta olisi tuntunut kavereiden ilkkuminen.
Vanhemmat katsoivat televisiota löysissä vaatteissa ja söivät makaronia. Muuhun ei ollut varaa. Vaihtelua päiviin toivat äidin itkukohtaukset. Isä ja Juuso säätivät television kovemmalle.
Paha vuosi on kolmiosainen novelli. Se kuuluu Suomen Kustannusyhdistyksen ja Sanomalehtien Liiton Luekko nää? -kampanjaan, joka on suunnattu kahdeksasluokkalaisille. Viimeinen osa julkaistaan 29. 8.