-- Vaan kyllä se tekee niin pahaa, kun tämä auto on näin kauhian vinossa.
Kersantti Henri Laamasen sanat eivät lainkaan vastaa hänen olemustaan. Laamanen nimittäin hymyilee leveästi sompaillessaan liki neljä tonnia painavaa panssaroitua maastoautoa kivikossa. Kypärän sijasta suomalaistaistelijan päässä komeilee musta pipo, joka kertoo hänen olevan Paha setä.
Siviilissä Meilahden terveyskeskuksen sairaanhoitajana toimiva Laamanen ei kylläkään ole tippaakaan piponsa oloinen mies. Jatkuvasti naurava Henri kuuntelee maastoauton stereoista Apulantaa ja yrittää muistella mitä siinä viimeisimmässä Michael Mooren dokumentissa oikein sanottiinkaan.
-- Vitsit se oli sitten hyvä. Muistatkos sen, kun se meni haastattelemaan niitä aseintoilijoita...
Laamanen kumppaneineen kuuluu ryhmään, jonka lyhenne sotilassanastossa on MOT eli Military Observation Team. Suomeksi puhuttaneen sotilastarkkailijaryhmästä.
Sotaisasta nimestä huolimatta MOT-ryhmän tehtävät eivät tänään, sen paremmin kuin muinakaan päivinä, ole erityisen sotaisia. Ryhmän tehtävänä on tehdä tunnetuksi Isaf-rauhanturvaajien toimintaa sekä kerätä tietoa Isaf-organisaatiolle ja paikallisviranomaisille rakennus- ja apuprojekteja varten.
Tänään ollaan matkalla Shulukti Baban uzbekkikylään, joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Samanganin maakunnan pääkaupungista Aybakista Pohjois-Afganistanissa. Suomalaisten vastuulla ovat maakunnan läntiset alueet: Upper Dari, Lower Dari ja Dir Nachir sekä itse Aybak.
"Oletteko amerikkalaisia?"
Laamasen epäilyistä huolimatta -- "Täällä mitään kylää ole" -- Shulukti Baban muurit ilmestyvät näkyviin tiukan ratinruuvauksen jälkeen. On siis aika ryhtyä töihin.
Ryhmä nousee autoista paikalle kiivaasti ravaavien lapsien ja arvokkaasti kävelevien miesten ihmeteltäväksi. Heti kättelyssä sotilaita luullaan amerikkalaisiksi, joten ensimmäisessä autossa paikalle tulleet luutnantti Juhani Lahti ja yliluutnantti Matti Mellin ryhtyvät kiivaasti oikaisemaan faktoja:
-- Emme ole amerikkalaisia, vaan suomalaisia ja kuulumme Isaf-joukkoihin. Tiedättekö mitä Isaf-joukot ovat, kyselee Laamanen kylänvanhimmalta Rahiss Abdullalta .
Ilmenee, että Isafin työ turvallisuuden parantamiseksi alueella tunnetaan jotenkuten. Lahti jatkaa haastattelua kysymällä muun muassa kylän koosta (300 perhettä), ongelmista (huono tie, klinikan puute, juomaveden vähyys kesäisin) ja mahdollisista turvallisuusongelmista (ei ole). Kaikki vastaukset kirjataan huolellisesti ylös.
Sitten jaetaan hieman tavaraa: kylän lapset saavat muutaman jalka- ja lentopallon, kylänvanhin jokusen radion kyläläisille jaettavaksi ja kouluun viedään hieman koulutarvikkeita. Lisäksi jaetaan vino pino Isafin omaa lehteä.
Lahden mukaan Shulukti Babassa esiin tulleet ongelmat ovat perin tavallisia. Niitä löytyy lähes jokaisesta kylästä. Puutteet raportoidaan edelleen Isafille ja paikallisille viranomaisille, jotta mahdolliset apuprojektit osataan suunnitella oikein.
Kaikenlaista muutakin ilmenee: yksi kylän miehistä tulee esittelemään silmälasejaan, joiden toinen linssi on rikki, lapset haluaisivat lisää palloja ja miehet enemmän radioita. Laamasesta taas on tullut kylän nuorison keskuudessa niin suosittu lentopallokaveri, että häntä ei haluttaisi päästää pois lainkaan.
Lähdettävä kuitenkin on. Kyläläiset neuvovat vielä ryhmälle paremman tienkin takaisin Aybakiin, joten Laamasen sompailu-urakka helpottuu hieman. Apulannan levy on saanut sen verran aavikon pölyä, ettei tahdo suostua oikein soimaan. Lopulta kuitenkin onnistuu ja yhtye aloittaa kappaleensa Teit minusta kauniin.
Laamanen on kääntänyt pipon niin, että Paha setä -teksti on niskan puolella. Se lienee täysin tarpeetonta, sillä Laamanen kuuluu Shulukti Baban asukkaiden mielestä varmasti Hyviin setiin.
