Paen­neel­la van­gil­la raskas ri­kos­taus­ta – yli 20 vuotta van­ki­las­sa

Avovankilasta tiistaina karanneella Michael Penttilällä on erittäin raskas rikostausta.

Avovankilasta tiistaina karanneella Michael Penttilällä on erittäin raskas rikostausta. Hän on istunut vankilassa yhteensä yli 20 vuotta.

Hän on kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja baarissa tapaamansa naisen.
Lisäksi hän on yrittänyt kuristaa useita naisia.

Penttilä on syyllistynyt toistuvasti naisiin kohdistuviin vakaviin väkivaltarikoksiin aina pian sen jälkeen, kun hän on saanut viimeisimmän vankeusrangaistuksensa suoritettua.

Häntä on kutsuttu hansikaskuristajaksi, sillä hän on käyttänyt rikoksia tehdessään muun muassa naisten hansikkaita.

Tuorein, vuonna 2012 annettu tuomio, on seurausta törkeästä raiskauksesta, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja vapaudenriistosta.

Hän raiskasi naisen oululaisessa hotellissa syksyllä 2009 ja sai neljän vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion.

Sekä Oulun käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus katsoivat, ettei Penttilää saa päästää vankilasta ennen kuin hän on suorittanut rangaistuksensa kokonaisuudessaan loppuun.

Penttilälle on tehty useita vaarallisuusarviota. Ne ovat toistuvasti päätyneet toteamaan hänet erittäin vaaralliseksi.

Michael Penttilä on käyttänyt aikaisemmin nimiä Michael Maria Pentholm ja Jukka Torsten Lindholm.

Lue myös: Sarjakuristaja vaatii vapauttamistaan

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä