Haukipudas Sunnuntaina Italian San Giorgio Leganossa kilpaillaan maastojuoksun EM-mitaleista. Tossunsa lähtöviivalle asettaa myös haukiputaalainen Jaana Niemelä, 34.
Niemelä tietää, ettei kilpaile mitaleista eikä sijoituksista kymmenen parhaan joukkoon. Hän on eri lähtöviivalla kuin muut, amatööri ammattilaisten joukossa.
"Kehtaisinko sanoa", Niemelä pyörittelee kysymystä harjoitusmääristään.
"Keskimäärin ehkä 60-100 kilometriä viikossa, kun toiset vetävät 180 kilometriä."
Nuo toiset juoksevat kilometrinsä siellä, missä milloinkin on parhaat olosuhteet: etelässä tai vuoristossa. Niemelä heittää lenkkivaatteet niskaansa aamutuimaan ennen töihin lähtöä tai illalla työpäivän jälkeen. Hiki lentää Haukiputaalla Takkurannan metsäpoluilla.
"Lenkkimaastot ovat ihan hyvät, mutta... Ehkä ensi keväänä voisin panostaa juoksemiseen ja leireilyyn pikkuisen enemmän."
Niemelällä on syynsä juosta juuri sen verran kuin juoksee. Enempään ei ole rahkeita, sillä Niemelän kellossakin on vuorokautta kohti vain 24 tuntia. Tuota tuntimäärää on työn ja juoksemisen ohella jakamassa perhe, jossa komentoa pitää vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen Paavo.
"Ensin tulee perhe. Työ ja harrastus ovat kakkosena samalla viivalla", Niemelä panee asiansa tärkeysjärjestykseen ja katsoo sinisellä autollaan keittiöön huristelevaan poikaansa.
Organisointia
Jaana Niemelä sanoo pitävänsä haasteista. Vasemmalla kädellä hoidettavat hommat eivät ole hänen heiniään.
"Kun asioihin pitää satsata kunnolla, niistä saa itselleen enemmän. Haasteisiin vastaaminen on nautinto."
Sitä saa, mitä tilaa.
Kolmen roolin kunniallinen hoitaminen on jatkuvaa aikatauluttamista ja joustamista. Kun pakettiin lisätään vielä aviomiehen Hannun reissaamista vaativa työ, kaksi terhakkaa saksanseisojaa ja aloittamista odottava väitöskirja, niin ne olemattomatkin vapaa-ajan ongelmat on ratkaistu.
"Totta. Illalla ei tarvitse miettiä, mitä tekisi", Niemelä naurahtaa.
"Aikamoista organisointikykyähän tämä vaatii."
Niemelän työ projektipäällikkönä Oulun yliopistolla ei ole ihan helpoimmasta päästä. Kaksivuotisen projektin aikana Oulun kuntataloudessa käytettävä tilaaja-tuottaja -malli pitäisi saada levitettyä naapurikuntiin. Työpäivät venyvät välillä väkisin virka-ajan yli.
"Mielenkiintoista mutta raskasta. Tyhjennän pääni työasioista urheilemalla."
Rajat tiedossa
Jokainen pienen lapsen vanhempi tietää, että asioilla on välillä taipumusta mennä aivan toisin kuin niiden piti mennä. Pienen ihmisen korvatulehdus tai vatsatauti pyöräyttää aikataulut uusiksi.
"Sitä sumplimistahan se on. Parempi, ettei ajattele aivan kaikkia valmiiksi. Liian tiukasti aikataulutetut jutut stressaavat kaikista eniten", Niemelä sanoo.
Urheilijana Niemelä sanoo olevansa analyyttinen. Hän tietää, milloin on löysemmän ja milloin kovemman lenkin paikka. Kokemus on opettanut.
Tiukka ehdottomuus harjoittelusta on kuitenkin karissut matkan varrella.
"En vedä nyörejä ihan kiinni. Omat rajat ovat tiedossa", Niemelä sanoo.
Hän on kokeillut toistakin tapaa. Nuorena hiihtolahjakkuutena Niemelä oli 110-prosenttisesti urheilija. Sillä tiellä tuli muutaman vuoden jälkeen seinä vastaan. Määrää Niemelä olisi kestänyt mutta tehojen lisääminen oli liikaa.
"On aika hurjaa, miten näköala kapenee, kun tekee vain yhtä juttua. Sitä menee ihan putkessa, ja touhusta häipyy kaikki ilo."
Aikoinaan seinää päin hiihtäminen oli kova pala. Nyt se on kokemuksena arvokasta pääomaa.
"Enää en vedä överiksi - en voi, kun Paavo on jarrumiehenä."