Kirkkoa ja Vatikaania on kymmenen vuoden ajan hallinnut sairas paavi. Koko tuon ajan nostettu esiin kysymyksiä Johannes Paavali II:n kyvystä pitää valtaa itse käsissään, mahdollisen eron (kirkko-oikeudessa säädetyn virasta luopumisen) mukanaan tuomista riskeistä sekä paavin seuraajan valinnasta.
Johannes Paavalin poikkeuksellinen fyysinen sitkeys näyttää siirtäneen nämä kysymykset sivuun yhden kerrallaan. Paavin äkillinen joutuminen sairaalaan nostaa kuitenkin seuraajakysymyksen jälleen esiin.
Syyskuussa 1996 paavin tiedottaja Joaquin Navarro-Valls ja hänen lääkärinsä Renato Buzzonetti ilmoittivat Johannes Paavali II:n sairastavan Parkinsonin tautia. Sen jälkeen paavin terveydentila on koko ajan heikentynyt.
Paavi on harvoin keskeyttänyt töitään. Vieraat ovat yllättyneet ja ihailleet hänen ajattelunsa valppaudesta ja hänen reaktiokyvystään huolimatta sairauden kolmesta ilmenemismuodosta: vapina, liikkeiden hidastuminen sekä lihasjäykkyys erityisesti suun ympäristössä, mikä on vaikuttanut hänen puhekykyynsä.
Paavi on ollut kunnossa vain ajoittain. Polven nivelrikko, joka on seurausta huonosti hoidetusta murtumasta vuonna 1992, on pakottanut hänet käyttämään pyörätuolia. Ja paavin lähipiiriä ovat huolestuttaneet erityisesti hänen hengitystievaivansa.
Huhut paavin erosta vaimenivat kuitenkin elokuun 2002 jälkeen. Niitä olivat levitelleet toimittajat, ja vaikka paavin lähipiiri ja paavi itsekin olivat säännöllisesti kiistäneet erosuunnitelmat, ne nousivat aina uudelleen julkisuuteen, mikä synnytti loputonta polemiikkia. Asiaa kommentoivat myös muutamat kardinaalit, joihin paavin urheus ja näin tuskallinen uskollisuus tehtävälleen oli tehnyt vaikutuksen.
Hyvin asioista perillä olevat miehet, kuten kardinaalit Josef Ratzinger, Godfried Danneels ja Rodriguez Maradiaga eivät sulkeneet pois sitä mahdollisuutta, että paavi luopuisi tehtävistään, mikäli hän ei enää pystyisi hoitamaan tehtäviään.
"Anna minulle voima"
Vastauksen antoi lopulta Johannes Paavali itse maanantaina 19. elokuuta 2002, symbolisesti Puolan maaperällä. Vieraillessaan Kalwaria Zebrzydowskan pyhäkössä Krakovan eteläpuolella paavi lausui pyhälle neitsyelle nämä sanat: "Anna minulle fyysinen ja henkinen voima voidakseni täyttää loppuun asti Kristuksen minulle antaman tehtävän."
Loppuun asti: epäilystä ei enää ollut. Ainoastaan kuolema tai peruuttamaton fyysisten voimien menettäminen voisi estää Johannes Paavali II:ta jatkamasta kirkkonsa johdossa. Hänestä ei tulisi nykyajan ensimmäistä paavia, joka eroaisi omasta tahdostaan.
Jumalan logiikka ihmisten logiikkaa vastaan. Paavi siis jatkoi tehtävissään, mutta miten? Pitkät matkat loppuivat. Matkojen määrä väheni ja kesto lyheni. Johannes Paavali II vieraili vuonna 2004 vain kaksi kertaa Italian ulkopuolella: kesäkuussa Sveitsissä ja elokuussa Lourdesissa. Hänen ainoa vuodelle 2005 suunniteltu matkansa suuntautuu Kölniin Maailman nuorisopäiville.
Paavin valta on keskittynyt muutamille miehille. Monsignor Stanislas Dziwisz, vuonna 1978 Krakovasta Vatikaaniin tuotu puolalainen pappi on paavin sihteeri ja avustaja, ja hänellä on huomattava valta.
Kaksi muuta ovat valtiosihteeri ja kuurian kakkosmies, kardinaali Angelo Sodano, sekä ennen kaikkea kardinaali Josef Ratzinger, uskonopillinen johtaja, joka vuonna 2002 valittiin Pyhän kardinaalikollegion vanhimmaksi. Kollegion vaikutusvalta on kasvamistaan kasvanut.
Yhtään kirkon suurista päätöksistä vuoden 2000 jälkeen ei ole tehty ilman näiden kolmen miehen myötävaikutusta, mikä on aiheuttanut pahaa mieltä kuuriassa, ja synnyttänyt opillisia kiistoja niinkin erilaisista aiheista kuin eukaristiasta (muistutus ehtoollisyhteyden puuttumisesta protestanttien kanssa), suhtautumisesta traditionalisteihin tai kondomin käyttöön, josta "paavin teologi", kardinaali Georges Cottier on tunnustanut olevan apua aidsin ehkäisemisessä.
Kardinaali Josef Ratzingerin nousu Johannes Paavali II:n kauden viime kuukausien aikana tekee hänestä seuraavan konklaavin kiistattoman valitsijamiehen.
Viime viikkoina hänet on - 77 vuoden iästään huolimatta - nimetty useissa lehtiartikkeleissa yhdeksi vaalin suosikeista, mieheksi, joka takaisin parhaiten jatkuvuuden Johannes Paavali II:n jälkeen. Valittiinhan myös Johannes XXIII vuonna 1958 77-vuotiaana.
Paaviksi eurooppalainen
Ja ellei kardinaali Ratzingerista tule seuraavaa paavia, hän ainakin rohkaisee muita valitsemaan paaviksi maltillisen kardinaalin, joka pystyisi poistamaan kirkon sisäisiä jännitteitä, mutta välttäisi kuitenkin rohkeita uudistuksia.
Tuo profiili sopii kahteen italialaiseen kardinaaliin: Milanon arkkipiispa Dionigi Tettamanzi, (pian 71) sekä Venetsian patriarkka Angelo Scola (64)
Muun kuin eurooppalaisen kardinaalin valintaa pidetään yhä uhkarohkeana.
Niiden kolmen viikon aikana, jotka erottavat paavin kuoleman ja konklaavin avaamisen, vaadittaisiin ajattelun vallankumous, jotta joku mahdollisina paaviehdokkaina pidetyistä latinalaisamerikkalaisista voitaisiin nimittää.