Uskonto ei ole kuollut edes Euroopassa. Paavin lisäksi muillakin kirkon johtajilla on valtaa ja mahdollisuuksia, joita heidän soisi käyttävän voimakkaammin yhteiskunnan ja kärsivien ihmisten hyväksi.
Paavi Johannes Paavali II:n kuolema on laukaissut voimakkaan maailmanlaajuisen reaktion, jota suomalaisen silmin voi luonnehtia jopa hämmentäväksi. Osaa ilmiöstä selittää se, että tiedonvälityksen kehitys mahdollistaa ihmisten osallistumisen tunteita koskettaviin tapahtumiin reaaliajassa kaukaakin tapahtumapaikoilta.
Kun maailmasta on tullut yhteinen olohuone, myös ajatukset ja tuntemukset siirtyvät helposti. Kun näkee liikuttuneita Puolan, Italian tai Meksikon katolilaisia, mieli saattaa herkistyä myös pohjoissuomalaisen sohvan nurkassa umpiluterilaisessa tai täysin maallistuneessa kodissa.
Suurimman kristillisen kirkkokunnan johtajan kuolema ja sen aiheuttamat reaktiot ovat paljastaneet asian, joka on ehkä monelle ollut yllätys. Uskonto ei olekaan muuttunut merkityksettömäksi edes maallistuneena pidetyssä Euroopassa. Sen on voinut huomata esimerkiksi kuunnellessaan niitä nuoria tai vanhoja tavallisia katolilaisia, joita viestimissä on viime päivinä haastateltu. Ehkä moni suomalainenkin on ryhtynyt miettimään tämän takia omia uskonnollisia arvojaan.
Maailman kirkkokuntien joukossa katolinen kirkko on voimatekijänä aivan omaa luokkaansa. Katolilaisia on maailmassa runsaat 1,1 miljardia, noin puolet kaikista kristityistä. Siksi tuon kirkon johtaja voi maailmalla puhua aivan eri äänenpainoilla kuin vaikkapa kansallisiin kirkkoihin jakautuneen 70-miljoonaisen luterilaisen maailman johtajat.
Kaiken lisäksi paavi Rooman piispana kantaa mukanaan apostoli Pietarilta periytyvää tehtävää toimia Kristuksen sijaisena maan päällä. Paavin asema tuntuu muiden kirkkokuntien kannattajista siitä huolimatta oudolta ja perusteettomalta. Katolilaisten silmissä hänen asemansa on kuitenkin kiistämätön, korkealle tavallisten kuolevaisten yläpuolelle kohoava.
Toisaalta ovat paavitkin joutuneet näkemään mahtinsa rajat. Moni hengellistä johtajaa kunnioittava katolilainenkaan ei järin tiukasti noudata paavin oppia esimerkiksi ehkäisystä. Periaatteita sovelletaan elämän arkeen sopiviksi.
Lauantaisten hautajaisten kiinnostaviin piirteisiin kuului se, että Vatikaaniin kokoontui myös monia sellaisia johtajia, joiden toimia paavi on suorasukaisesti arvostellut. Merkillepantavaa oli myös se, että paikalla oli suuri joukko muslimimaiden johtajia, esimerkiksi Iranin presidentti. Edesmennyt paavi oli ennakkoluuloton uskontokuntien suhteiden rakentaja. Jo siksi hän herätti kunnioitusta myös muiden maailmanuskontojen kannattajissa.
Johannes Paavalin elämäntyön voikin nähdä viestinä siitä, kuinka uskonnolliset johtajat voivat halutessaan edistää hyvää ja vastustaa pahaa. Esimerkiksi Suomen luterilaisessa kirkossa tuntuu yhä olevan arkuutta ottaa lujasti kantaa yhteiskunnan epäkohtiin. Yrityksiä on toki silloin tällöin ollut, kuten piispojen muutaman vuoden takainen kannanotto hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Mutta kävikö niin, että piispakunta säikähti yritysjohtajien ärhäkkää reaktiota ja on sen jälkeen tullut varovaisemmaksi ottamaan julkisesti kantaa?
On viime ajoilta toki hienojakin esimerkkejä Suomen korkeiden kirkonmiesten toiminnasta kansan parissa. Esimerkiksi piispa Eero Huovisen tuki tsunamin uhreille ja myötäeläminen suuressa murheessa oli juuri tällainen teko.