Viesti, jonka paavi sunnuntaina lähetti maailmalle kaupungistaan Krakovasta, merkitsi hänelle tilaisuutta täsmentää näkemystään yhteiskunnasta ja sitä kautta myös Euroopasta, jota hän haluaa suojella kaikelta kansalliskiihkolta alkaen siitä, joka kehittyy hänen omassa synnyinmaassaan.
Puolaan kommunismin romahtamisen jälkeen noussut yhteiskunta ei ole sellainen kuin hän oli laskenut: hän ei hyväksy valtaapitävien entisten marxilaisten harjoittamaa kovaa liberalismia sen paremmin kuin EU-vastaisten ja jopa juutalaisvastaisten voimien nousua, jolta katolinen maailmakaan ei ole säästynyt. Paikallisten mielipidekyselyiden mukaan jopa joka kolmas puolalainen vastustaa unioniin liittymistä.
Paavi Johannes Paavali II, joka tuomitsee sekä uusliberalismin apostolit että vanhaa äärikirkollista ja lännen ja Venäjän vastaista Puolaa kaipailevat, kehottaa maanmiehiään astumaan pelottomasti yhteiseen eurooppalaiseen perheeseen. Puolan historia, kulttuuri ja sen maantieteellinen asema kannustavat heitä siihen. Krakovan paavi lisää tähän oman näkemyksensä kulttuuristen ja henkisten juuriensa yhdistämästä Euroopasta samoin kuin Puolan kokemukset 1900-luvun kahdesta totalitarismin muodosta. Sekä natsismin että kommunismin uhriksi joutunut Puola voisi EU:ssa toimia todistajan ja muiston vaalijan roolissa.
Paavi haluaa siis maansa liittyvän EU:hun, mutta ei silmät suljettuina. Myös tällä kohtaa Johannes Paavali II sanoo asian selkeästi: Puolan tulee liittyä unioniin, mutta se ei saa samalla hukata sieluaan. Häntä kuunnellessa saa kuitenkin sellaisen käsityksen, että maallistumisen ja ateismin nousu, josta hän jälleen kerran varoitti sunnuntain saarnassaan, uhkaa niitä kristillisiä arvoja, joiden historiallinen suojamuuri Puola haluaa olla, kuten se kommunistisen sorron aikana osoitti.
Kristillisten arvojen puolustaminen Euroopassa ei toki tarkoita muiden uskonnollisten yhteisöjen, kuten juutalaisten ja muslimien, oikeuksien loukkaamista. Voi kuitenkin pohtia, eikö tässä puolalaisessa "mallissa", jota Johannes Paavali II hahmottelee Euroopalle, väijy vanha katolinen houkutus asettaa oma moraalinen lakinsa maallista lakia vastaan. Esimerkiksi viime kuussa Vatikaani vastusti kiivaasti sitä, että EU-parlamentti olisi hyväksynyt raportin, jonka tavoitteena oli tunnustaa kaikille naisille oikeus aborttiin. Mitä taas koeputkihedelmöitykseen, armomurhaan ja paavin Krakovan puheessaan jälleen kerran tuomitsemaan geenimanipulaatioon tulee, niiden osalta hän haluaa omatuntojen herättäjän lisäksi olla myös maailman "lainsäätäjä".
Kiistely, joka syntyi, kun Euroopan ihmisoikeusasiakirjan esipuheesta poistettiin Ranskan aloitteesta viittaus Euroopan "kristilliseen perintöön", on tässä suhteessa varoitus. Eurooppa ei voi merkitä vain kristillistä Eurooppaa. Sen uskonnollisen ulottuvuuden mitätöiminen olisi tietysti mieletöntä, mutta tämä ulottuvuus ei rajoitu pelkästään kristinuskoon. Myös muiden uskontojen on saatava paikkansa Euroopassa moniarvoisuuden ja uskonnollisen sitoutumattomuuden hengessä.