Suomen jääkiekkomaajoukkue kaatoi MM-kisa-avauksessaan Kanadan lukemin 3-1.
Suomen sankareita olivat kaksi maalia tehnyt Kaapo Kakko ja tehot 1+1 kirjauttanut Arttu Ilomäki.
Päävalmentaja Jukka Jalonen oli syystäkin tyytyväinen ottelun jälkeen.
– Hyvä taistelu. Eka erä oli hyvä, alku varsinkin. Toka erä oli vaikeampaa. Kolmanteen saatiin taas puhtia ja uskoa, Jalonen summasi C Morella ottelun jälkeen.
Lue lisää ottelusta täältä.
Jalonen ei halunnut nostaa erityisesti ketään pelaajaa, vaan painotti, että kyse on ennen kaikkea yhtenäisestä joukkueesta, jossa pelaajat pelaavat toinen toisilleen.
– Tämä on viimeisen päälle hyvä joukkue.
Jalonen arvioi, että niillä hetkillä, kun Leijona oli alakynnessä, purkupelaaminen olisi voinut olla laadukkaampaa. Muita isompia kehityskohteita hän ei tuoreeltaan ottelun jälkeen maininnut.
– Pelasimme hyvää joukkuetta vastaan hyvää jääkiekkoa.