Ensi vuonna Suomessa toteutetaan lasten oikeuksien supistus. Yksi ratkaiseva perusperiaate muuttuu meikäläisessä ajattelussa, kun lasten tasavertaisuus varhaiskasvatuksessa hävitetään.
Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi viikko sitten hallituspuolueiden keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten enemmistöllä, että varhaiskasvatusoikeus puolittuu tiettyjen vanhempien lapsilta.
Heikompaan asemaan joutuneiden perheiden lapsilta estetään uusien asioiden oppiminen ja hyvien kavereiden kanssa leikkiminen.
Työpaikkansa säilyttäneiden vanhempien lapsi saa osallistua kokopäivähoitoon kuten tähänkin saakka, mutta muiden ei.
Ryhmään muut kuuluvat yhteiskunnallisen rakennemullistuksen jalkoihin päätyneiden perheiden lapset. Työttömäksi tai lomautetuksi joutuneiden vanhempien jälkikasvun mahdollisuutta käydä leikkimässä ja oppimassa ikäistensä kanssa vähennetään. Työttömän lapsi saa käydä päivähoidossa noin kaksi kertaa viikossa, reilun viikon kuukaudessa.
Päivähoito-oikeuteen muodostuu päivittäin tarhanpihalla näkyvä häpeäraja. Tasa-arvon aikakausi lasten kohtelussa on ohitse.
Tekemällään päätöksellä sivistysvaliokunta osoitti, ettei se ansaitse nimeensä henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta tarkoittavaa sanaa ”sivistys”.
Mitä sivistystä on siinä, että toiset lapset saavat paremmat edellytykset kouluun ja elämään kuin toiset? Voiko sellainen olla pienen kansan edun mukaista?
Kivitysvaliokunta on kuvaavampi. Hallituspuolueet kivittävät murusiksi ihmisyksilön tärkeimmät varhaisvuodet.
Kirjaimia opettelevien tenavien kivitys vetoaa joihinkuihin kuntapäättäjiin.
Oulun kaupunginvaltuuston enemmistö tuli kuuliaisesti valiokunnan perässä ja päätti maanantaina äänin 39–28 ryhtyä soveltamaan hallitusohjelmassakin mainittua päivähoitorajoitusta.
Ei olisi ollut pakko. Esimerkiksi Helsinki, Tampere ja Turku ovat päättäneet tarjota päivähoitoa kuten ennenkin.
Oulun talousarviopapereista ei löydy tietoa, paljonko etuuden poisto tuo rahallista säästöä. Tuskin runsaasti. Valtion arvellaan saavan lapsijaottelullaan 60 miljoonan euron budjettinipistyksen.
Päivähoitosupistus ei ole säästötoimenpide vaan syyllistys.
Varhaiskasvatusoikeuden poisto on suolaruoska, jolla otaksutaan sivallettavan yhteiskunnan elätteinä makoilevia laiskoja aikuisia. On myös olemassa eri syistä heikoissa kantimissa olevia äitejä ja isiä, joilla päihteet ovat syrjäyttäneet lapsesta huolehtimisen. Ruoskaa!
Moralistinen parahdus kuuluu, että sellaisilla on aikaa hoitaa kersansa itse. Hyysäämisen aika on ohi.
Niin kutsutuilla jämpteillä talousfaktoilla perusteltu arvovalinta tuottaa kivasti ideologista mielihyvää.
Ideologisen päivähoitorangaistuksen lämpimät ystävät unohtavat erään tärkeän asian. Päivähoito ja varhaiskasvatus esiopetuksineen on lapsen oikeus, ei aikuisen.
Säästön kohteena eivät ole täysikasvuiset elätit vaan itseään heikosti puolustamaan kykenevät pienet ihmiset. Huomisen Suomi.
Riippuvuuksien syöksykierteessä liitävien vanhempien avustaminen on usein rahanhukkaa, mutta lasten ei koskaan.
Tasapainoinen kotikasvatus on parasta lapselle, mutta sellaista ei ole suotu kaikille. Yhdeltäkään lapselta ei pidä sen takia viedä mahdollisuutta oppimisen iloon ja terveen itsetunnon kasvattamiseen.