"Tuu, tuu, tupakkarulla. Mistäs tiesit tänne tulla", lauloi ennen äiti lasta liekuttaessaan - ja suomalaiset koulukkaatkin musiikinkirjoistaan vielä 1970-luvulla.
Nyt nämä sanat sopisivat paremmin valvovan viranomaisen suuhun, eivät valvovan lapsen nukuttamiseksi.
Sosiaali- ja terveysministeriön ns. tupakkatyöryhmä - tupakkapoliittisia lakimuutoksia ja toimia pohdittuaan - luovutti raporttinsa ministeri Paula Risikolle (kok.) 19. joulukuuta. Uutisotsikoissa kerrottiin, kuinka tupakkatuotteiden näkyvään esilläpitoon ja mainostamiseen haluttaisiin puuttua entistä tarkemmin.
Reilua kuukautta myöhemmin keskusteluissa oli jotain ihan muuta: "Tupakoinnin esittäminen lehdissä ja televisiossa yritetään kieltää", keskusteltiin muun muassa Helsingin Sanomien verkkolehdessä 4. helmikuuta. Soppa oli pian valmis ja kiehui yli laitojensa kuten nykyolosuhteissa vain voi.
Kuitenkaan raportissa ei todeta mitään kieltämiseen viittaavaa. Ainoastaan, että tupakointi on audiovisuaalisessa viestinnässä korostetusti ja poikkeavan yleisesti esillä.
Syntyi kalabaliikki siitä, mitä kaikkia elokuvia käytäisiin sensuroimaan. Huutia saisi esimerkiksi koko Aki Kaurismäen tuotanto. Suomisen perhe -elokuviinkin uusi laki kajoaisi, parahdettiin.
Ei auttanut, vaikka sosiaali- ja terveysministeriö antoi 6. helmikuuta julkilausuman, jossa moiset aikeet kiistettiin kiivaasti. Ilmaisun vapautta ei oltaisi rajoittamassa.
Myönnettiin kuitenkin, että tietyt tv-sarjat - esimerkiksi Sinkkuelämää ja Mad Men - olivat keskusteluttaneet työryhmää useaan otteeseen. Silti oli yksimielisesti päädytty siihen, että ne saavat esittää tupakoivia ihmisiä. Myöskin uusia näytelmiä, tv-sarjoja ja elokuvia saa jatkossa käsikirjoittaa niin, että niissä tupakoidaan, ministeriöstä vakuutettiin.
Klassikoita saksimaan
Lisätäänpä vettä myllyyn. Kuvitellaan jos sensuuri iskisi kirjallisuuteen? Miten suihkaisivatkaan sakset kirjallisuuden klassikoiden kimpussa?
Koska lapset ja nuoret ovat tupakkaryhmän erityisen huolen kohteena, lastenkirjallisuudesta on lähdettävä. Ikkunapaperia liimattaisiin Rasmus-Nalle-teoksien kuvien ja Kippari-Kalle-sarjakuvien päälle kuin takavuosina poliittisesti epäsopivien kohtien ylle koulukirjoissa.
Seitsemän veljestä, joka vielä joitakin vuosia sitten luettiin äidinkielen tunneilla jo yleissivistyksen takia, joutuisi sensuurin hampaisiin jo yksin siksi, että sen päähenkilöt antavat kurittomuudesta niin kiehtovan kuvan. Tupakkiahan siellä ei viljele kuin Aapo ja hänkin vasta ukkomiesnä - mikä joissakin piireissä voidaan tulkita huonoksi seuraukseksi.
Tuntematon sotilas olisi todellinen haaste. Punakynä viuhuisi kuin ryssän tulitus Prääsän tien päällä.
Jos kirjan tapahtumat eivät niin rajusti tupakointikohtausten karsimisesta kärsisivätkään, henkilökuvaus jäisi jotakin oleellista vaille. Piirtäähän Väinö Linna esimerkiksi luutnantti Lammiosta napakan hahmon tämän imuke-näpertelyn kautta.
Miehistön tupakoiminen on sitä, mitä kirjallisuudessa tyypillisestikin: miehinen tuumaustilanne tai huokaisuhetki vailla erityisempiä krumeluureja. Hyväksytty ja sallittu välike.
Samankaltaisia tilanteita löytää, ottaa sitten käteensä Veijo Meren novelleja tai jonkun hänen "pojikseen" nimetyiden teoksista.
Tupakka on valtaa
Tupakointi on miehekästä, näyttää kirjallisuus elokuvien ja tv-sarjojen ohella, mitäpä sitä kiistämään. Tupakoimattomuus ei kuitenkaan tee epämiehekkääksi.
Sen sijaan naisesta tupakoinnin katsotaan karsivan jotain oleellista, tuovan tilalle epänormaaliin tavoittelevan pyrkimyksen - halun tunkeutua miesten maailmaan, ottamaan kiinni vallasta.
Kaikki tämä, koska fiktiota tulkitaan kaikessa aatteiden välittäjänä. Tulkinta tulisikin siksi jättää fiktioon ja kullekin kokijalle itselleen. Ei etsiä sitä ainakaan sosiaali- ja terveysministeriön raporteista.