Pentti Haanpää: Nykyaikaa.
Otava.
Parhaita nykyistä sotaamme käsitteleviä kirjoja on Pentti Haanpään Nykyaikaa. Se rikas, todellisuudentuntuinen sisältö muodostuu viidestätoista eri kertomuksesta, jotka kukin koskettelevat sodan eri ilmiöitä ja tunnelmia.
Vaikka nuo kertomukset ovatkin lyhyitä, kuvaten usein vain hetken tunnelmia, ovat ne silti mitä kiintoisimpia luettavia. Onhan niiden kirjoittaja entistä sanarikasta tyyliään käyttäen saanut niissä niin elävänä esiin sen kannanoton ja ajattelutavan, minkä rintamamies tuntee omakseen.
Kertomukset eivät juuri sanottavasti koskettele varsinaisia taisteluja. Ne kuvaavat hetkiä, jolloin sodan turruttavat miehet istuvat joko pimeän korsun rosoisen pöydän äärellä tai kesäisen taivaan alla jossakin aholla pokkaa pelaten tai sitten lomalle matkustavan sotilaan hitaita, mutta miehekkäitä ajatuksia.
Suurin osa näiden kertomusten henkilöistä on niitä samoja huolettomia, hidaskäänteisiä renkejä ja jätkiä, jotka useimmiten suhtautuvat hieman omalaatuisella tavallaan ympäristöönsä ja siellä tapahtuviin käänteisiin.
Nämä tyypit ovat jo tuttuja kirjailijan alkuajan tuotannosta. Tuuli käy heidän ylitseen ja Maantietä pitkin. Näiden kahden novellikokoelman kertomuksissa nuo samat hahmot esiintyvät huolettomina jätkinä, milloin tukkijoen rehvakkaana laulajana, milloin jonkin kyläpahasen huolettomana pelimannina.
Silloin he kyllä esiintyivät aikana, jolloin ei ollut sotaa ja huoli oli vain jokapäiväisestä leivästä: nyt nuo samat henkilöt esiintyvät kuitenkin sodan keskellä.
He elävät nytkin samaa, joskin miehekkäämpää elämää. Kaikissa näissä kertomuksissa katselee kirjailija asioita joko miehistön tai alipäällystön näkökulmasta.
Joka on rintamalla ollut, hänen täytyy sanoa, että kertomukset on kirjoitettu juuri niin kuin tavallinen rintamamies ne käsittää.
Lukiessaan sotakirjaa saa useimmiten tutustua yksinomaan taisteluihin ja jännittäviin, henkeäsalpaaviin tilanteisiin, mutta tämä kirja tekee poikkeuksen. Se ei pyri korostamaan mitään sankaritekoja, eikä yritäkään saada mitään keinotekoista jännitystä suurilla tapahtumilla.
Se on vain huolettoman - kuin leikiten kirjoitetun tuntoista kerrontaa, usein hyvinkin vähäpätöiseltä vaikuttavasta asiasta. Mutta sittenkin noilla kertomuksilla on oma viehätyksensä, sillä onhan niiden kirjoittaja mies, joka jo aivan nuorena herätti huomiota synnynnäisen kertojan lahjoilla.
Esimerkiksi kertomus Korvessa - ei mitään ulkonaisia tapauksia. Pokkasakki hämärän "sylkypenkin" ääressä. Silloin tällöin rapisee hiekkaa korsun katosta ja himmeä tuiju valaisee kosteailmaista korsua. Yksinäinen sotilas loikoo korsun nurkassa ja hitaat ajatukset seulovat suuria asioita, joita parhaillaan tapahtuu. Ulkoa kuuluu silloin tällöin kaukaista konekiväärin rätinää.
Ei mitään muuta erikoista, mutta kuitenkin siinä oleva todellisuus antaa kertomukselle oman jännityksensä. Juuri tuo kaunistelematon totuuden henki antaa kertomuksille sen sisällön, joka saa lukijan lämpimän tunteen valtaan.
Huomaa, että kirjailija ei ihannoi mitään, mikä koskee sotaa, ei myöskään halveksi, vaan tahtoo kertoa kaiken kuten asiat todella ovat.
Kertomuksessaan Loma Haanpää kuvaa miestä, joka saapuu kotiinsa lomalle. Voi olla että osa kertomuksesta on mielikuvitusta, mutta kuitenkin siinä kosketellaan erästä nykyaikamme surullista ilmiötä.
Mies joka saapuu kotiin täynnä suuria haaveita kodista ja vaimostaan, tapaakin vaimonsa toisen miehen syleilyssä.
Kertomus Lintukauppaa taas kertoo miehekkäällä huumorilla, miten korsuyhteiskuntaan iskee viinanhimo ja sen hankinnassa käytetään erikoislaatuista vaihtokauppaa.
Kirjan viimeinen ja pisin kertomus kertoo erään rajaseudun mökin elämää, ja niitä vaiheita, mitä tuon yksinkertaisen mökin asujat saavat kokea sodan aikana.
Vaikka sota tuokin kärsimyksiä ja monia eri vaiheita näiden saloseudun asujain elämään, saa se siitä huolimatta heidät kuin lähemmäs muuta maailmaa.
On selvää, että Nykyaikaa ei kestä rinnastusta kirjailijan moniin aikaisempiin teoksiin, mutta onhan kirja syntynyt sodan kestäessä, jolloin ei mitään todella erikoista voi odottaakaan.
Kuitenkin teos voidaan mielestäni asettaa aivan sotakirjallisuutemme eturiviin. Teoksessa on 15 eri kertomusta ja kuitenkin sen sivumäärä on vain 150, joten useimmat kertomukset ovat hyvin suppeita.
Siitä huolimatta ne sisältävät hyvin paljon mitä erilaisimpia mielialoja, tunnelmia ja pieniä tapauksia todellisten rintamasotilaiden elämästä. Joka tahtoo tutustua sotilaihin ja olosuhteisiin, missä he elävät, on hyvä tutustua tähän kirjaan, jossa vain totuus tuodaan esille ilman romantiikkaa.
Joka on lukenut Haanpään ensimmäiset novellikokoelmat, löytää saman kertojan myöskin näistä kertomuksista joskin miehekkäämpänä ja sodan totisen ilmapiirin ympäröimänä.
Kannaksella, 26. 1. -43.