Suomi joutuu lujille rajoittaessaan kasvihuonekaasujen päästöjä Kioton sopimuksen ja EU:n hyväksymän jakomallin velvoittamalla tavalla. Kauppa- ja teollisuusministerin ajatus uusista neuvotteluista ei kuitenkaan välttämättä veisi menestykseen.
Suomen hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna uhkaavan suuret. Lisäystä vuoteen 2002 kertyi peräti 13 prosenttia, kahdeksan miljoonaa tonnia. Tilastokeskuksen ennakkotietojen kertoma luku ennakoi suuria hankaluuksia. Suunnan pitäisi olla aivan toinen, onhan Suomi allekirjoittanut Kiotossa vuonna 1997 sovitun ilmastosopimuksen. Sen mukaan Suomen pitäisi painaa kasvihuonekaasujen päästöt vuoden 1990 tasolle.
Kasvua lisäsi varmasti se, että viime vuosi oli poikkeuksellisen kuiva ja talvi kylmä. Norjan ja Ruotsin vesivoimaa oli myynnissä tavallista vähemmän. Reserviin jätetyt hiilivoimalat oli otettava käyttöön. Se ei kuitenkaan selitä kaikkea. Sähkön kulutus kasvaa sekä yrityksissä että kotitalouksissa. Kysynnän arvioidaan lisääntyvän vuoteen 2020 mennessä viidenneksellä. Uusi ydinvoima valmistuu kymmenen vuoden sisällä, mutta sitä ennen ollaan pulassa. Eikä yksi ydinvoimala riitä kaikkeen.
Pulmaan ei ole helppoa ratkaisua. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen muistuttaa, että vuonna 1990 teollisuus oli lamassa ja päästöt siksi varsin matalalla. Hän ehdotti uutta neuvottelukierrosta, jossa sopimukseen pyrittäisiin saamaan myös Kioton ratkaisun ulkopuolelle jättäytyneet USA, Venäjä, Kiina ja Australia.
Entinen ympäristöministeri Satu Hassi tyrmäsi televisiohaastattelussa tiistaina Pekkarisen näkemyksen, että Suomi voisi päästä uusissa neuvotteluissa lievemmin velvoittein. Hän katsoo, että muut maat ottaisivat huomioon esimerkiksi Suomeen rakennettavan uuden ydinvoimalan vaikutukset ja autokantamme uusiutumisen. Päästöjen alentamisvaatimukset vain tiukentuisivat.
EU-maiden kesken sovittu taakanjako näyttääkin Suomelle sikäli myönteiseltä, että sille sallittu kasvihuonekaasujen kiintiö vuosille 2008-2012 on asukasta kohti laskettuna EU:n kolmanneksi korkein, 14,9 tonnia. Yläpuolella ovat vain Luxemburg (17,8 tonnia) ja Irlanti (15,8 t). Luxemburgin korkea luku johtuu siitä, että siellä on useita naapurimaihinkin sähköä syöttäviä hiilivoimaloita. Niiden päästöjä on jo rajoitettukin uutta tekniikkaa hyödyntäen. Irlanti pärjäsi jaossa köyhänä, mutta kasvavana taloutena.
Suomen suuret päästötarpeet johtuvat etenkin maan metsäteollisuudesta. Tosin Ruotsissa on samanlaista teollisuutta, mutta se sai asukasta kohti laskien vain 8,5 tonnin päästökiintiön. Ruotsin velvoitetta tiukensivat maan monet ydinvoimalat ja suuri vesivoimaloiden määrä. Toisaalta Ruotsi sai lievennystä lupaamalla ajaa alas ydinvoimaansa. Niin ei todellisuudessa ole käymässä. Yksi reaktori on aiemmin suljettu. Muista ei ole päätöksiä.
Vähennysten aikataulu venynee monissa maissa, Suomessakin. Ensi vuonna käynnistyvän kiintiökaupan hinnat ja vaikutukset ovat toistaiseksi vain arvailtavissa. Tärkeää kuitenkin olisi, että Suomessa ryhdyttäisiin ponnekkaasti kehittämään uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä, kuten ydinvoimalapäätöstä tehtäessä luvattiinkin.
Sillä alalla on edetty hyvin vähän. Maailmalla tulee kuitenkin riittämään kysyntää vähemmän ilmakehää rasittavasta energiantuotannosta. Niin käy myös USA:ssa, vaikka se ei ole mukana Kioton sopimuksessa. Edelläkävijä saa viennilleen paljon mahdollisuuksia.