Kansanedustaja Heli Paasio käynnisti viime perjantaina yli koko viikonvaihteen kantaneen keskustelun Paavo Lipposen asemasta SDP:n puheenjohtajana. Paasion hätäily on turhaa. Lipponen ehtii ilmoittaa luopumisesta myöhemminkin.
Kolmatta Paasion sukupolvea Akadianmäellä edustava Heli Paasio on tullut tutuksi kansanedustajana, joka ei kuulu Paavo Lipposen ihailijakerhoon. Hänen kaltaisiaan on SDP:n eduskuntaryhmässä melkoisesti. He odottavat vain, koska he pääsevät eroon Lipposesta, jota he pitävät liian oikeistolaisena ja joka ei puoluepolitikoi heistä tarpeeksi.
Silloin kun Lipponen toimi ensimmäisen hallituksensa pääministerinä ja hallitus joutui tekemään kovia säästöjä, SDP:n eduskuntaryhmän enemmistö oli ajoittain sotajalalla Lipposta vastaan. Heli Paasio kulki vielä silloin poliittisissa kapaloissa. Hän pääsi eduskuntaan 1999, jolloin ajat olivat jo ratkaisevasti paremmat.
Kansanedustajien elämä Lipposen toisella pääministerikaudella oli paljon helpompaa kuin ensimmäisellä, mutta silti melkoinen osa demareista suhtautui yhä kriittisesti Lipposen linjaan pääministerinä ja puoluejohtajana. Paasion Uutispäivä Demarissa esittämä vaatimus siitä, että Lipposen pitäisi antaa puolue heti työministeri Tarja Filatovin johdettavaksi, kumpuaa tuosta poliittisesta maaperästä.
Paasion viestin teki huomiotaherättäväksi sen suorasukaisuus. Paasio osoitti Lipposelle ovea heti. Puoluehallituksen jäsenet käyttävät yleensä yleensä siistimpiä sanakäänteitä puheenjohtajaa kritisoidessaan.
Pertti Paasion tyttären asenne Lipposta kohtaan tuskin johtuu vain siitä, ettei Lipponen kuulunut hänen isänsä tukijoihin silloin, kun tämä johti SDP:tä ja menetti puolueväen luottamuksen. Heli Paasion päämotiivi on varmaankin juuri se, mitä hän sanoi ääneen: hän palaa aidosti halusta päästä eroon Lipposesta.
Paasion kiirettä voi kuitenkin ihmetellä. Yleisesti kun oletetaan, että Lipposella on menossa viimeinen kausi SDP:n johdossa. Lipposen halu pyrkiä EU:n komission johtoon oli varma merkki hänen halustaan tehdä jotain muuta kuin johtaa puoluetta ikuisesti.
Kannattaa myös muistaa, että Lipponen on ennakoinut itsekin jo jo pari puoluekokousta sitten, että puoluejohtoa voisi nuorentaa. Viimevuotinen nuorennusleikkaus kohdistui muihin kuin häneen. Loputtomiin ei 63-vuotias puheenjohtaja voi kuitenkaan nuorentaa puoluejohtoa vaihtamalla muita, vaan hänen oma aikansakin tulee vääjäämättä.
Lipposen mielenkiinto suuntautuu jo muualle kuin sisäpolitiikkaan. Siitä on luettavissa, että hän on jo henkisesti erkaantumassa puoluejohtajan roolista. Olisikin jymy-yllätys, jos hän päättäisi jatkaa vielä yhden kauden puoluejohtajana.
Lipposen olisi kuitenkin hölmöä kiirehtiä ilmoittamaan eroaikeistaan. Se laukaisisi heti kovan puheenjohtajapelin, jota käydään puolueessa jo muutenkin verhotusti. Hyvä esimerkki siitä oli SDP:n puoluehallituksen päätös asettaa ministeri Sinikka Mönkäre kilpailemaan keskustan Olli Rehnin kanssa Suomen komissaaripaikasta.
Puoluehallitus päätti asiasta, kun Lipponen oli Moskovassa ja puoluesihteeri Eero Heinäluoma Britanniassa. Hiiret hyppivät pöydällä heti, kun kissa oli poissa. Puolueelle on tuottanut tuskaa korjata tapahtunut virhe. Viimeksi maanantaina valtiovarainministeri Antti Kalliomäki joutui vakuuttamaan, että SDP:n ministerit tukevat Rehniä.
Lipponen johtaa SDP:n kampanjaa syksyn kunnallisvaaleissa. Jos hän ilmoittaisi nyt luopuvansa puoluejohdosta ensi kesänä, hän ei voisi vetää uskottavasti puolueen vaalivankkureita.