Presidentti Juho Kusti Paasikiven elämäkerran viidennen osan mukaan vuoden 1956 presidentinvaalin tulos oli Paasikivelle nöyryyttävä epäonnistuminen, mikä saattoi ratkaisevalla tavalla vaikuttaa jopa hänen elämänhaluunsa.
Professori Tuomo Polvisen Paasikivi-elämäkerran viimeinen osa julkistettiin tiistaina. WSOY:n julkaisema teos käsittelee Paasikiven vaiheita vuosina 1948-1956. Kirjaan liittyy erillinen, Hannu Immosen kirjoittama luku Paasikivi ja historia.
Polvisen mielestä tietynlaista sordiinoa Paasikiven uran päätökselle merkitsi hänen suostumuksensa kokoomuksen, RKP:n ja Suomen Kansanpuolueen ehdotukseen ryhtyä "mustaksi hevoseksi" presidentinvaaleissa. Kymmenen vuotta presidenttinä ollut 86-vuotias Paasikivi hävisi Urho Kekkoselle.
Paasikivi oli vielä viime metreille saakka Neuvostoliiton ykkösehdokas. Vajaata vuorokautta ennen itänaapuri määräsi Suomen kommunisteja luopumaan Paasikivestä ja varmistamaan Kekkosen valinnan.
Kommunistit tiputtivat Paasikiven valitsijamiesvaalin ratkaisevalta kolmannelta kierrokselta jakamalla äänet Kekkosen ja K.J. Fagerholmin kesken.
Unkarin kansan-
nousulla ei saa riehua
Nöyryytys ei Polvisen mukaan estänyt Paasikiveä toimimasta joulukuussa 1956 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka Kekkosen epävirallisen ulkopoliittisena neuvonantajana.
Viikkoa ennen kuolemaansa Paasikivi varoitti Kekkosta "riehumisesta" Unkarin kansannousun vuoksi tavalla, joka ei kuitenkaan hyödyttäisi heimoveljiä.
"Meidän on hoidettava politiikkaamme niin, että Venäjän sisäinen heikentyminen meitä hyödyttää, mutta sen sisäinen vahvistuminen ei meitä vahingoita. Meidän ei pidä yhtyä solvaamaan Venäjää nyt, se ei meitä hyödytä, mutta vahingoittaa", Paasikivi neuvoi.
"Pienelle maalle
riittävästi idealismia"
Polvinen pohdiskeli kirjan julkistamistilaisuudessa, pohjautuiko Paasikiven toiminta opportunismiin. Hän palautti mieliin, että Paasikivi ehti uransa aikana kannattaa yhteistyötä aluksi Venäjän ja sittemmin Kerenskin väliaikaisen hallituksen, Saksan keisarikunnan, Pohjoismaiden, Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton kanssa.
Paasikiven linja on Polvisen mukaan tulkittavissa vailla idealismia toteutetuksi laskelmoinniksi ja konjuktuuripolitiikaksi. Polvinen yhtyi professori Jan-Magnus Janssonin luonnehdintaan, että Paasikiven tarkoituksena kaikissa vaiheissa oli Suomen pelastaminen. "Viidakon lakia noudattaneen voimapolitiikan sanelemassa maailmassa Paasikiven linjassa voi siksi sanoa olleen pienelle maalle aivan riittävästi idealismia."
1950-luvun alussa ikä alkoi painaa Paasikiveä ja sisäpolitiikan johto siirtyi yhä enemmän Kekkoselle, jonka johdolla muodostettiin vuosina 1948-56 viisi hallitusta.
Polvinen tutustui laajasti neuvostoajan arkistoihin. Uusia sensaatioita venäläislähteistä ei löytynyt.
Merkittävää lisävahvistusta Polvinen sai muun muassa Porkkalan palauttamiseen, mikä oli alkujaan Neuvostoliiton ajatus. Porkkala oli tukikohtana sotilaallisesti vanhentunut ja sen ylläpitäminen tuli Neuvostoliitolle myös kalliiksi.
Kekkonen käytti Porkkalan palauttamista hyväkseen vahvistaessaan asemiaan tulevissa presidentinvaaleissa.
