Kun YK perustettiin vuonna 1945 San Franciscossa Yhdysvalloissa, kävi välittömästi selväksi että maailmanjärjestön toiminnan onnistuminen edellyttää kompromissien tekemistä suurvaltojen kesken.
Kompromissit ovat näytelleet suurta roolia myös järjestön pääsihteerin valinnoissa. Järjestön sihteeristön johtopaikalla on istunut etupäässä diplomatian saralla kunnostautuneita henkilöitä.
Heti ensimmäinen pääsihteerivalinta vuonna 1946 näytti mitä tuleman pitää. Norjan silloinen ulkoministeri Trygve Lie (pääsihteerinä 1946-1953) oli käytännössä ainoa ehdokas, joka kelpasi sekä lännelle, että idälle. Ehdolla oli alun perin myös muun muassa liittoutuneiden joukkoja Euroopassa sodan aikana johtanut, sittemmin Yhdysvaltain presidentiksi valittu Dwight D. Eisenhower, mutta hänellä ei ollut edellytyksiä tulla valituksi.
Lie tunnettiin varsin ristiriitaisena suurten linjojen miehenä, joka ei kaihtanut riskinottoa hankalissakaan paikoissa. Lie joutui törmäyskurssille Neuvostoliiton kanssa Korean sodan aikana valtuutettuaan YK:n toimiin Pohjois-Koreaa vastaan vuonna 1950. Se tiesi sitä, ettei Lie kyennyt enää luotsaamaan tuoretta järjestöä tehokkaalla tavalla, mikä johti eronpyyntöön vuonna 1952.
Vahvasti pääsihteerimandaattia käyttäneen Lien seuraajaksi valittiin ruotsalainen pitkän linjan hallintovirkamies Dag Hammarskjöld (1953-1961), jolle suurvallat kaavailivat enemmän hallinnollista, kuin poliittista roolia. Harmaana pidetty Hammarskjöld osoittautui kuitenkin eteväksi diplomaatiksi, joka luotsasi YK:n kukoistuskaudelle.
Hammarskjöldin aikana YK muun muassa aloitti rauhanturvatoiminnan, kohteena Suez. YK:sta tuli positiivinen käsite konfliktien ratkomiskysymyksissä ja rauhallisen Hammarskjöldin arvovalta kasvoi.
Myös Hammarskjöldin koetinkiveksi osoittautuivat Neuvostoliiton intressit, nyt Kongon kriisin yhteydessä. Kohtalonomaisesti Hammarskjöld sai surmansa lento-onnettomuudessa matkalla Kongoon syksyllä 1961. Hammarskjöld sai postuumisti Nobelin rauhanpalkinnon samana vuonna.
Dag Hammarskjöldiä seurasi Burman YK-suurlähettiläs U Thant (1961-1971). Hänen valintansa oli seurausta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kompromissista. Thantin piti alun perin johtaa YK:ta vain Hammarskjöldiltä jäljelle jäänyt aika, mutta vahvaa arvostusta diplomaattipiireissä nauttinut Thant istui lopulta pääsihteerin pallilla täydet kaksi viisivuotiskautta.
Thantin katsotaan onnistuneen Kongon kriisin rauhanomaisessa ratkaisemisessa. Myös Kuuban kriisin (1962) sekä Intian ja Pakistanin välisen, Kashmiria koskeneen konfliktin (1965) laukeamiset luetaan Thantin ansioiksi.
Epäonnistumisena pidettiin sitä, ettei Thant kyennyt ehkäisemään Israelin ja Egyptin välistä sotaa (1967) eikä Tshekkoslovakian miehitystä (1968). Itävaltalaisesta diplomaatista Kurt Waldheimista (1972-1981) tuli Thantin seuraaja monen mutkan jälkeen Ison-Britannian ja Kiinan vastustettua häntä aluksi.
Waldheimia pidettiin tunnontarkkana johtajana, joka onnistui sovittelemaan muun muassa Vietnamin ja Kambodzhan välisen konfliktin 1970-luvun lopulla. Ongelmia tuli kuitenkin Irakin ja Iranin sodasta sekä Neuvostoliiton tunkeutumisesta Afganistaniin.
Waldheim joutui myöhemmin kovan arvostelun kohteeksi toisen maailmansodan aikaisista epäselvyyksistä.
Myös perulaisen diplomaatin Javier Pérez de Cuéllarin (1982-1991) valintaa edelsi moninainen prosessi. Yksimielisyys valinnasta syntyi turvallisuusneuvostossa suljettujen ovien takana. De Cuéllar astui virkaan aikana, jolloin YK paini monien ulkoisten ja sisäisten ongelmien kanssa, jotka olivat seurausta suurvaltojen keskinäisistä ristiriidoista. De Cuéllar tuli kuitenkin valituksi toiselle kaudelle, jonka aikana YK:n arvostus lähti taas nousuun. Ansiolistalle nousivat muun muassa Namibian itsenäistyminen ja Neuvostoliiton lähtö Afganistanista.
Afrikan vuoro koitti kun egyptiläinen yliopistomies ja diplomaatti Boutros Boutros-Ghali (1991-1996) tuli valituksi monien vaiheiden jälkeen. Määrätietoinen Boutros-Ghali puuttui kovalla kädellä YK:n byrokratiaan ja muun muassa erotti useita korkeita virkamiehiä. Järjestön toiminnan tehostaminen synnytti myös vastustusta.
Boutros-Ghalin kaudella nousi esille uusi toimintamalli konflikteissa, rauhaanpakottaminen. Yhteistyö Naton kanssa tiivistyi. Boutros-Ghali korosti YK:n roolia sosiaalisella foorumilla.
Myös istuvan pääsihteerin, pitkän uran YK:ssa tehneen ghanalaisen Kofi Annanin (1997-) valinta oli mutkien takana, etenkin Ranskan vastustaessa valintaa. Ranska joutui kuitenkin taipumaan muun maailman yksimielisyyden edessä.
Yhdessä YK:n kanssa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2001 saanutta Annania pidetään vahvana järjestön uudistajana ja kansainvälistä yhteistyötä ajavana diplomaattina.
Annan on ensimmäinen pääsihteeri, joka on valittu tehtävään YK:n sisältä.
Lähde: Suomen YK-liitto