Sinisalo Sport on menestyvä kainuulainen yritys, jonka markkinat ja tuotantokin ovat maailmalla. Moottoripyöräilyn, -kelkkailun ja motocrossin suojavarusteita tekevä yritys on siirtänyt tuotantonsa Aasiaan, mutta pääpaikka on Puolanka. Siellä on tuotantoa vain tuotekehityksen tarpeisiin ja työssä 25 henkilöä.
"Kehittelemme parhaillaan logistiikkaketjua, jossa tuotteet menevät suoraan alihankkijoiltamme asiakkaille Euroopassa. Kasvun mahdollisuudet ovat hyvät, sillä ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja heillä on varaa hyviin varusteisiin", johtaja Heikki Mattila sanoo.
Hän uskoo, että omalla tuotemerkillä on hyvät menestyksen edellytykset. Kasvavia markkinoita haetaan Pohjoismaista, Baltiasta ja Venäjältä. Talviurheilumaihin nähden Puolanka on sopiva paikka yritykselle, vaikka sijainnilla ei isoa merkitystä olekaan tietotekniikan ansiosta.
Yritys on toiminut Puolangalla vuodesta 1974 ensin alihankkijana ja sitten omalla tuotemerkillä. Enimmillään työntekijöitä oli noin sata 1980-luvun lopulla.