Kansalaiset ovat viime päivät sulatelleet tiedotusvälineiden julkaisemia listauksia ansio- ja verotiedoista. Verotietojen avoimuus tyydyttää uteliaisuutta, mutta paljastaa myös verotuksen epäkohtia.
Jälleen on saatu havaita, että useiden miljoonien eurojen vuosituloja nauttivat kaikkein suurituloisimmat kansalaiset maksavat yllättävän alhaista verokantaa.
Epäkohta on perua 1990-luvun alusta, jolloin siirryttiin käyttämään eriytettyä tuloverojärjestelmää, jossa veronalainen tulo jaettiin ansio- ja pääomatuloon. Eriytykselle on omat perusteensa, mutta järjestelmä mahdollistaa myös verosuunnittelun, joka ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.
Viime aikoina on ilmennyt myös pyrkimystä, jolla tavallisten palkansaajien ansiotuloja yritetään erilaisella kikkailulla muuttaa pääomatuloksi.
Kiinteä 30 prosentin pääomaverokanta on monessa tapauksessa pienempi kuin hyvätuloisen palkansaajan veroprosentti. Yli 50 000 euron ylittävältä osalta pääomavero on 32 prosenttia. Samalla palkkatasolla ansiotulo on kovemmin verotettua.
Kuntien yhteisöverokantojen romahdus pakottaa veropohjan laajentamiseen. Yhtenä keinona on mainittu kunnallisveron ulottaminen myös pääomatuloihin. Perusteeksi on esitetty sitä, että vapautus kunnallisverosta hyödyttää vain hyväosaisia: käytännössä kaikkein varakkain kansanosa maksaa liian vähän kotikuntansa palveluista.
Verotuksen pitää olla oikeudenmukaista. Kun Suomi kärsii liian vähäisistä investoinneista, on varottava ratkaisuja, jotka vähentävät investointeja entisestään. Suomessa on tuoreitakin esimerkkejä veroista, joiden tuotto on kulutuskäyttäytymisen muutosten vuoksi jäänyt paljon oletettua pienemmäksi.