Tarja Halonen tuskin olisi voittanut presidentinvaaleja vuonna 2000 ilman valtavaa tv-julkisuutta. Ehdokkaat pönöttivät tuntitolkulla studiossa kansan töllötettävänä. Armoton kuvaruutu pudotti ensin puhemies Riitta Uosukaisen ja nosti sitten vaalivoittoon Tarja Halosen.
Halonen oli kaikkea muuta kuin sliipattu tv-kasvo tai loistelias esiintyjä, mutta hänen persoonansa aitous ja konstailemattomuus tekivät äänestäjäkunnan enemmistöön vaikutuksen. Hän lähti vaalien loppusoran tv-keskusteluihin gallupien nelossijalta, mutta pusersi itsensä lopulta ykköseksi ja molempien äänestyskierrosten voittajaksi.
Halosen nousu ja Uosukaisen romahdus käynnistyivät, kun tv-keskustelut alkoivat. SDP:n ehdokas kukisti vaalien toisella kierroksella itsensä Esko Ahon, jota pidettiin pitkään poliittisten tv-keskustelujen kruunaamattomana kuninkaana.
Kolmen suurimman puolueen puheenjohtajan ensimmäinen suora tv-keskustelu on nyt nähty. Mitään presidentinvaalien kaltaista liikahdusta tai sen itua ei nähty. Ohjelma ei heilauttanut Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen välistä pääministerikilpaa puoleen taikka toiseen. Debatti oli kommentaattorien mukaan pannukakku. Tylsä ja mitäänsanomaton. Omituisesti järjestetty ja käsikirjoitettu. Täynnä poliittista puuroa.
Arvioista on vaikea olla eri mieltä. Jännitysmomentti siirtyi seuraavaan kertaan kuten olympiakesänä 1980, jolloin paluuta tehnyt Lasse Virén ilmoitti jokaisen kehnosti sujuneen juoksun jälkeen, että nyt ei oikein kulkenut, mutta jospa se irtoaa jo seuraavassa kisassa. Ei irronnut, mutta Virén piti jännitystä yllä viikkotolkulla ja veti kansaa katsomoihin.
Kolmen puheenjohtajan tv-keskustelussa oli yksi suuri jännitysmomentti ylitse muiden: miten keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, joka on keltanokka näissä ympyröissä, selviäisi lähes kaksi kautta hallitusta johtaneen Lipposen kanssa ruudussa. He taistelevat kyselyjen valossa pääministerin salkusta. Kokoomus on pudonnut kauaksi SDP:n ja keskustan kyydistä.
Jäätteenmäki oli saanut tulikasteensa puolueensa vaaliveturina viime kunnallisvaaleissa, mutta se oli pelkkää harjoittelua myöhempiä koitoksia varten. Vuoden 2001 kunnallisvaaleissa jaettiin paikallistason valtaa, ja keskusta on ollut yleensä siinä jaossa vahvoilla.
Näissä eduskuntavaaleissa Jäätteenmäellä on kovat panokset pelissä. Keskustan kannalta vaalitulos on lähes elämän ja kuoleman kysymys. Pääseekö puolue hallitukseen kahden piinallisen oppositiokauden jälkeen? Menevätkö vaalit siltä niin hyvin, että se saa muodostaa hallituksen? Ja tuleeko Jäätteenmäestä vielä Suomen ensimmäinen naispääministeri? Siinä on näiden vaalien keskustalainen tripla.
Jäätteenmäellä on pelissä myös kova henkilökohtainen panos: jos vaalit menevät häneltä huonosti ja keskusta jää oppositioon, hänen uransa puoluejohtajana voi loppua lyhyeen. Jäätteenmäki nostettiin keskustan johtoon juuri siksi, että hän vetäisi puoleensa liikkuvia naisäänestäjiä ja turvaisi heidän avullaan keskustalle vaalivoiton. Jos strategia ei toimi nyt, keskusta tuskin jää odottamaan, että naisbuumi purisi 2007.
Keskustan strategia on toiminut toistaiseksi. Jäätteenmäki on pystynyt nostamaan puolueensa suosiota. Keskusta on ollut niukka ykkönen viimeaikaisissa kyselyissä. Mitään naisbuumia ei ole kuitenkaan vielä syntynyt - ei ehkä edes lupauksia siitä.
Juuri tämä korostaa aivan erityisesti tv-keskustelujen merkitystä. Keskustan nykyinen kannatustaso ei riitä. Se jättää aivan liian paljon sijaa vaalimatematiikalle, säälle ja muille arvaamattomille tekijöille. Jäätteenmäen on saatava keskustalle kannatusta ainakin 1-2 prosenttiyksikköä lisää nykyisen 24-25 prosentin päälle. Se on vain 30 000-60 000 ääntä, mutta se voi riittää voittoon - ellei Irakin sota sotke täysin koko peruskuviota.
Jäätteenmäellä ei ole mitään muuta niin tehokasta välinettä kuin televisio puhutella etelän suurten kaupunkien satojatuhansia liikkuvia naisäänestäjiä. Järjestötyöllä voidaan antaa vain taustatukea. Jos hän onnistuu tv:ssä vakuuttamaan äänestäjät siitä, että pääministerin salkun voi uskoa hänelle, vaalivoitto on hänen kätensä ulottuvilla nykyisten gallup-asetelmien mukaan. Jos hän epäonnistuu pahoin, keskustan hallituspeli on pelattu.
Keskiviikko vahvisti todeksi arviot, että kuvaruutu on Jäätteenmäen heikko kohta. Hän ei kestä monta aggressiivista esiintymistä ja ylilatausta, jos hän toivoo voivansa nostaa puolueensa kannatusta 1-2 prosenttiyksiköllä. Nyt hänet pelasti se, että Ville Itäläkin suoriutui huonosti ja Lipponen oli ajoittain pihalla kuin lumiukko. Kokemus ei auttanut pääministeriä. Hän ei pystynyt ottamaan haltuunsa tarjolla ollutta tilaa. Tv ei kuulu vieläkään Lipposen suuriin vahvuuksiin, vaikka hän on suoriutunut jo vuosia sen haasteesta kohtuullisesti.
Kun ohjelma alkoi, sitä seurasi 650 000 silmäparia. Kun se loppui puolitoista tuntia myöhemmin, määrä oli pudonnut 580 000:een. Ohjelman "viralliseksi" katsojaluvuksi tuli 630 000. Presidentinvaaliohjelmien katsojaluvut kipusivat parhaimmillaan miljoonaan.
Numeroista voi päätellä, että puoluejohtajien väittelyä - tai oikeammin sen yritelmää - seurasi politiikasta kiinnostunut yleisö. Jos näin on, se oikeuttaa päättelemään, ettei keskustelu heilauttanut vaalien asetelmia puoleen taikka toiseen. Yksi pääsky ei kesää tee.
Jokainen kolmesta puoluejohtajasta oli valmistautunut keskusteluun avustajiensa ja taustaryhmiensä kanssa, mutta ohjelman koreografia ja käsikirjoitus poikkesivat täysin totutusta. Se vaikutti suorituksiin ja lopputulokseen yllättävän voimakkaasti.
Ratkaisut ja jännite siirtyvät seuraavaan kertaan, kuten Virénillä aikoinaan.