Susan Kurosen, nykyisen Ruususen, kirja Pääministerin morsian ei ole muodostunut myyntimenestykseksi, vaikka se aiheutti ilmestyessään kohun. Kirjaa on myyty vain kolmisentuhatta kappaletta. Se on kohtuullinen myynti Suomessa, mutta Pääministerin morsian jää kauaksi muiden politiikan liepeillä liikkuneiden kohukirjojen luvuista. Esimerkiksi Riitta Uosukaisen Liehuvaa liekinvartta ja Sauli Niinistön Viiden vuoden yksinäisyyttä myytiin kymmeniätuhansia kappaleita.
Luvut asettavat Ruususen kirjan oikeisiin mittasuhteisiin. Lukeva yleisö on aistinut, ettei kirjan löytyminen kodin kirjahyllystä ehkä anna omistajastaan kovin henkevää kuvaa. Pääministerin morsian on tyypillinen Kiss and tell (Pussaa ja pälpätä) -muistelus. Se tuo mieleen Yhdysvaltain entisen valtiovarainministerin Donald T. Reganin myrkyllisen kurkistuksen Ronald Reaganin kulissien taakse. Ero on vain siinä, että Regan kirjoitti nelisensataa paljastavaa sivua vakavista asioista. Ruususen tarina yhdeksän kuukauden ihmissuhteesta on venytetty noin 70 sivuun ison präntin avulla.
Tuollaisesta kirjasesta pääministeri näki aiheelliseksi tehdä tutkintapyynnön testatakseen sananvapauden ja yksityisyyden suojansa rajoja. Ja syyttäjä päätti puolestaan nostaa syytteen sekä kirjan kustantajaa Kari Ojalaa että Ruususta vastaan. Vanhasen tutkintapyyntö koski vain kustantajaa.
Kirja ei sisällä suuria paljastuksia eikä edes pieniä paljastuksia huipputärkeistä asioista. Se kertoo helppolukuisesti pääministerin ja yksinhuoltajaäidin romanssista ja katkeriin kyyneliin päättyneestä erosta. Ruususen kertomat arkiset asiat Vanhasen tavoista, asenteista, ajatuksista ja suhtautumisesta seurusteluun eivät mairittele pääministeriä. Kirja piirtää hänestä paikoin hieman kylmän, yksiviivaisen ja säikyn kuvan.
Mutta vain paikoin. Ruusunen kertoo Vanhasesta myös lämpimästi ja arvostaen. Hän suree tosissaan sitä, että menetti Vanhasen, joka on hänestä hyvä ihminen kaikessa muussa paitsi tunneasioissa.
Kirja on toden tuntuinen kuvaus jo alun alkaen tuhoon tuomitusta romanssista, jossa toinen on pääministeri ja toinen hänen netistä löytämänsä Mrs. Nobody, jos tällainen karrikointi sallitaan. Rakastunut nainen lukee merkkejä väärin eikä näe, ettei pääministeri ole tosissaan, koska ei halua esiintyä hänen kanssaan julkisesti. Piilottelu verhotaan kaiken maailman tekosyihin.
Kirjaa voi luonnehtia Vanhasen kannalta raastavaksi. Sen pienet, herkulliset detaljit tuovat väkisinkin mieleen, että itsensä petetyksi kokenut nainen on ollut liikkeellä paitsi pienen lisätienestin toivossa myös koston suloisuus mielessään. Juridisesti kirjan tekee kuitenkin pulmalliseksi se, ettei Ruusunen kerro Vanhasesta mitään kuohuttavaa tai karmeaa.
Silti kirja muokkaa luonnekuvaa Vanhasesta ja antaa hänen yksityisestä puolestaan omituisen kuvan. Toki kirjassa paljastetaan myös oikeita asioita, muun muassa se, että Vanhasella on erittäin negatiivinen asenne mediaa kohtaan ja miten hänestä voi silti käyttää toimittajia hyväksi.
Käräjäoikeus on pantu lähes mahdottoman tehtävän eteen. Kirja on nimittäin köykäisyytensä takia epäkiitollinen kohde periaatetaisteluun poliitikon yksityisyyden rajoista. Ruusunen ja Ojala ovat taas liian sinisilmäisiä ja vähävaraisia voidakseen käydä huippujuristien avulla ylevää taistelua sananvapauden puolesta.
Oikeudenkäynnin perusasetelma - pääministeri vastaan pääministerin morsian - on sen takia lievästikin sanoen pateettinen.
Vanhanen on sanonut olevansa liikkeellä yksityishenkilönä. Sellainen rajanveto on mahdoton. Kirjakin osoittaa, että Ruusunen yritti seurustella Matin kanssa mutta joutui toteamaan sen mahdottomaksi. Miesystävä oli pääministeri kellon ympäri. Työ tuli sänkyynkin.
Pääministerin yksityisyyden alue on suppea, ja on hämmentävää, että sellaiset arkiset joskin paikoin hyvin intiimit paljastukset, joita kirjassa tehdään, ylittivät Vanhasen sietokyvyn. Jos käräjäoikeus aikoo tosissaan määritellä Ruususen tekstin perusteella rajat poliitikon julkisuudelle, se voi tapahtua vain yksittäisiä lauseita ja sanoja ruotimalla. Juuri sen takia oikeudenkäynti on kummallinen.
Todellisuudessa koko kirja on nolo Vanhasen kannalta. Se paljastaa hänestä enemmän kuin kaikki tähänastiset jutut yhteensä, mutta kun tarina on totta, kirjaa ei voi kieltää ja vetää pois markkinoilta. Kysymys kuuluukin, tuomitaanko oikeudessa tarinan kertoja vai onko konna sittenkin se, joka teki ne teot, joista sanansaattaja kertoo? Syyttäjästä vika on sanansaattajissa. Ei olisi saanut kertoa, mitä tapahtui.