Näyttelijä-muusikko Tuula Niiranen on selvästi hurahtanut Edith Piafiin. Kiinnostus ja vilpitön innostus leimasivatkin läpikotaisin esitystä. Kymmenkunta tuoreesti käännettyä laulua ja pari yli-määräistä numeroa olivat juuri sopiva annos näitä elämänmakuisia tarinoita.
Niiranen on itse kääntänyt ohjelmistossa olleet kappaleet (Marseljeesia lukuunottamatta), mikä on tietysti erityisen arvostettavaa. Tekstit ovat vielä varsin onnistuneita, kerronnallisia ja vailla turhaa koristelua.
Esitys oli ennen kaikkea uskottava. Vaikkapa Missä ovat kaikki toverini? -nimetty laulu vakuutti vahvasti, että Niiranen on tosissaan. Hän ei myöskään pyrkinyt imitoimaan Piafia, vaan käytti taitavasti laajahkoa arsenaaliaan luoden pirteän ja itsensä näköisen kokonaisuuden. Tilaisuuden alussa tosin paikoitellen ilmaisun paine tuntui melkein ylittävän ilmaisun keinot.
Niirasta säestäneenMarko Puron panos oli erittäin oleellinen onnistuneen esityksen kannalta. Sovittajana Puro oli muokannut kappaleet kiinteiksi ja usein staccatomaisesti tekstejä tukeviksi. Mainio ja esimerkillinen suoritus Purolta.
Niirasen välittämä viesti tuntui menevän jakeluun. Esimerkiksi laulut Herra Surusilmä ja Toisella puolen tien hoksauttivat tarpeellisesti siitä, kuinka paljon tarinoita elämässä onkaan.
Piafin kuolemasta tulee näinä päivinä kuluneeksi 40 vuotta. "Oleellisempaa kuin että hän on kuollut on että hän on elänyt" sanoi Tuula Niiranen. Niinpä.