Markus Junttilan, 31, pitäisi kaiken järjen mukaan olla aivan rätti. Kahden lapsen isä paahtaa ajoittain reilusti yli 40-tuntista työviikkoa ja lopettelee opintojaan Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen laitokselle.
"Työ on tosi kiireistä. Olemme naureskelleet, että on vatsahaava kainaloissa", teknologiapäällikkönä oululaisessa lääketeollisuuden teknisiä palvelutuotteita tekevässä yrityksessä työskentelevä Junttila kertoo.
Iltatöille, sivutöille ja opiskelulle jää rivitaloasunnon kellariin rakennetussa työsopessa jää aikaa iltaisin, kun lapset on saatu nukkumaan. Toisinaan yöunet jäävät neljään tuntiin.
"Haluan olla muksujen kanssa, kun he ovat hereillä", Junttila sanoo. Siksi joskus vain käy niin, että yöllä puoli kolmen aikaan huomaa, että herätys on jo seitsemältä.
"Minä lähettelen yöllä yläkerrasta tekstiviestejä, että tule jo nukkumaan", Junttilan vaimo Tiiu Honkala, 29, nauraa. Hän viimeistelee graduaan Oulun yliopiston historian laitokselle.
Työtahtia opetellessa väsytti
Kiirettä pitää, mutta muuten Junttilan ja Honkalan perhe ei vastaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) reilu viikko sitten julkaiseman raportin mukaista kuvaa uupuneista akateemisista nuorista.
Entisen kansanedustajan, kauppatieteen maisterin Kirsi Pihan kirjoittaman raportin otsikossa kysyttiin provosoivasti Kestääkö pää?
"Kyllä se kestää", Junttila vakuuttaa, mutta myöntää, että uupumuksen oireita ilmaantui varsinkin alussa, kun tiukka työtahti oli vasta opettelussa. Jos väsyttää, hän keskittyy perheeseen tai kitaransoittoon. Välillä on pakko "viheltää peli poikki".
Vaikka Junttilan oma pää kestää, on nuorten akateemisten loppuun palaminen hänellekin tuttu ilmiö. Hän on nähnyt todellisia "kärähtämisiä" ja tuntee tapauksia, jossa painittu kiikun kaakun jaksamisen ja lopahtamisen välillä.
Junttilan kuvailee loppuun palamista omien ja ympäristön paineiden noidankehäksi. Kun kriteerit nousevat liian korkealle, eikä niitä pysty täyttämään, alkaa työn tulos heiketä.
"Jonkinlainen paniikkireaktio se näköjään tulee", Junttila pohtii.
Itseään hän pitää onnekkaana kaiken kiireen keskellä. Työ on sitä, mitä hän alunperin harrasti ja ura on edennyt vauhdilla koodarista esimieheksi. Nyt hänellä on firmassa pieni osakkuuskin.
"Ei ole ollut liian ruusuista kuvaa työelämästä. Osittain yllätti, että pystyi itse vaikuttamaan, millaiseksi työn muovaa", Junttila kertoo.
Yrityksessä pitää Junttilan mukaan takoa nyt, kun rauta on kuumaa, mutta hän ottaa aikaa myös perheelle. Työlle olisi voinut antautua täydellisemminkin.
Junttila ja Honkala uskalsivat perustaa perheen, vaikka Pihan mukaan vanhemmat ja hyvinvointivaltio ovat kasvattaneet nuoret pelkäämään riskinottoa.
Siivoustyökin
kelpaa
Honkala on siirtymässä työelämään, mutta hän ei ole valmiiksi stressissä tulevan työn uuvuttavuuden pelosta, vaikka raportin mukaan monet nuoret akateemiset ovat. Hän ei pelkää palavansa loppuun muutamassa vuodessa, eikä kuvittele heti pääsevänsä haluamaansa työhön.
Piha suomii akateemisia liiallisesta kunnianhimosta: mieluummin ollaan jouten, kuin tehdään työtä, joka ei vastaa koulutusta. Honkala on valmis vaikka siivoamaan.
"Ei se halvenna minua eikä meidän koulutusta. Päinvastoin, on muitakin arvoja, kuin statuksen korostaminen", Honkala sanoo.
Pihakaan ei raportissaan kiistä työelämän kiristyneitä vaatimuksia ja akateemisiin nuoriin kohdistuneita paineita. On melko radikaalia ehdottaa, että työnantajat sanktioisivat liiallisen työnteon.
"Kyllä työnantaja vaatii, ellei osaa itse rajoittaa", Junttila epäilee. Esimiehenä hän on toteuttanut mallia, jonka itse sai kokea yritykseen tullessaan.
"Asioista puhutaan suoraan. Jos näkee, että joku piiputtaa, tehdään jotakin muuta. Ihmiset uskaltavat tulla sanomaan, jos näyttää huonolta", Junttila kertoo.