Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osasto 2:lla on ilmennyt nopeasti pahentunut sisäilmaongelma, jonka vuoksi tehon toiminnot on jouduttu siirtämään viime viikonvaihteesta alkaen muihin tiloihin.
Kyse on post-operatiivisesta teho-osastosta, jolla hoidetaan esimerkiksi isoista sydän- ja neurokirurgisista leikkauksista tulevia potilaita. Osastolla on 12 potilaspaikkaa.
Osaston tilat on remontoitu vain pari vuotta sitten, kun henkilökunnalla ilmeni tuolloinkin sisäilmaongelmista johtuvaa oireilua.
Se, että kertaalleen sisäilmaongelmien vuoksi remontoiduissa tiloissa oireillaan jälleen kertoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vs. johtaja Aino-Liisa Oukan mielestä koko sairaalarakennuksen tilanteesta: se on iäkäs.
Oireet pahenivat äkillisesti
– Parissa osaston huoneista aiheutui oireilua jo helmikuun lopulla, ja niitä katsottiin tarkemmin. Nyt hiihtolomaviikolla henkilöstön oireilu osastolla kuitenkin lisääntyi ja paheni nopeasti, kertoo vs. operatiivisen tulosalueen johtaja, ylilääkäri Päivi Laurila.
Henkilöstö kärsi muun muassa hengenahdistuksesta, nenän limakalvojen kuivumisesta ja ihon punoituksesta.
Osastolle järjestettiin nopeassa aikataulussa väistötila avohoitotalon heräämön tiloihin. Heräämön toimintoja puolestaan siirretään osittain toisiin tiloihin.
Henkilökunnalle pidettiin tilanteesta tiedotustilaisuus maanantaina.
Potilasturvallisuudesta pidetään kiinni
Päivi Laurilan mukaan osaston evakkoon siirtyminen voi hidastaa jonkin verran päivittäistä toimintaa, mutta potilasturvallisuudesta pidetään tiukasti kiinni.
– Väistötiloihin on järjestetty samat tehohoidon valmiudet kuin normaalistikin. Ensimmäisenä turvaamme potilaiden hoidon ja oireettomat työolosuhteet henkilökunnalle.
Laurilan mukaan lähipäivinä nähdään, aiheutuuko tehon siirrosta sellaista tilanahtautta, että leikkaustoimintaa jouduttaisiin lyhytaikaisesti rajoittamaan.
– Nyt siihen ei kuitenkaan ole tarvetta.
Oireilun syitä on alettu kartoittaa ottamalla sisäilmanäytteitä osaston tiloista sekä teknisen puolen kanssa tutkimalla, löytyykö rakenteista ongelmia. Näytteistä vastausten saaminen kestää 1–3 viikkoa.
– Näiden perusteella teemme pidemmän aikavälin suunnitelman, kuinka jatkamme kevättä eteenpäin. Tämä on vanha talo, ja koitamme pärjätä, Laurila sanoo.