Oulun yliopistollinen sairaala on joutunut ankaraan talouskurimukseen. Säästöjä on tehtävä, mutta ne pitää toteuttaa mahdollisimman vähin vaurioin. Henkilöstöä ei pidä uuvuttaa, ja potilasturvallisuudesta on pidettävä kiinni.
Vanhassa sairaalamaailmaan liittyvässä hirtehisessä lohkaisussa todetaan, että leikkaus onnistui mutta potilas kuoli. Oulun yliopistosairaala Oys on nyt joutunut kipeiden kululeikkausten eteen, ja on syytä toivoa, ettei se käy liian pahasti potilaiden ja henkilöstön terveydelle. Sairaala suunnittelee jopa yli seitsemän miljoonan euron säästöjä loppuvuodeksi.
Säästöistä viitisen miljoonaa on tarkoitus repiä henkilöstökuluista. Siksi on valitettavasti mahdotonta uskoa, etteivät leikkaukset näkyisi myös hoidon tasossa ja henkilöstön jaksamisessa.
Kovimmat säästötarpeet osuvat psykiatrian klinikkaan ja siellä nuorisopsykiatriaan. Valitettavasti tämänkin lama-ajan raskaimman laskun maksajiksi uhkaavat siis joutua ne, joilla on heikoimmat edellytykset puolustaa itseään ja saada äänensä kuuluville.
Toki kyseisiä leikkauksia voidaan perustella sillä, että psykiatrisessa hoidossa myös budjetin ylityksetkin ovat olleet alkuvuonna kovimmat.
Ainakin osaston itsensä mukaan ongelma syntyi kuitenkin alibudjetoinnista: tämä vuosi olisi pitänyt pyristellä nollabudjetilla samaan aikaan kun henkilöstömenot ovat selvästi kasvaneet muun muassa ajat sitten tiedossa olleiden palkankorotusten takia.
Jos ja kun psykiatrisessa hoidossa vedetään kuluja kuriin, yhteiskunnan säästö ei välttämättä lainkaan ole samaa luokkaa kuin Oysin. Lasku hoidon tason heikennyksistä tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin päättäjiä ei kannata kadehtia, sillä Oysin koko talouskriisin syyt ovat vaikeasti oikaistavissa. Sairaalan toimintaa rahoittavista kunnista käytännössä kaikki ovat vaikeuksissa, osa syvällä niissä. Siksi ne eivät hevin hyväksy budjetin karkaamista käsistä.
Omat paineensa Oysin menoihin ovat syntyneet myös hoitotakuun velvoitteista. Näin potilaiden oikeuksia parantava laki osuu potilaisiin mutkan kautta. Tehyn väkikin ansaitsi palkankorotuksensa, mutta yleisen taloustilanteen kannalta ne tulivat huonoon ajankohtaan.
Tässä raossa ei kipeitäkään säästöjä voi välttää.
Silti leikkauspäätöksissä tulee säilyttää inhimillisyys. Potilasturvallisuudesta on pidettävä kiinni, ja jos henkilöstö joutuu liian lujille, lasku siitäkin lankeaa maksettavaksi ennemmin tai myöhemmin.
Erityisen tähdellistä olisi nyt kaivaa esiin sellaiset säästön paikat, jotka eivät osu potilaisiin ja hoitohenkilöstöön. Niistä paikoista kaikkia tarvittavia säästöjä ei kuitenkaan saada kootuksi.
Siksi myös kuntien pitäisi olla valmiita hyväksymään se, jos budjettia ei loppuvuonna saataisikaan kirityksi kiinni. Oysin antamassa hoidossa on kuitenkin kyse näiden kuntien asukkaiden yhdestä perusoikeudesta eli hyvästä terveydenhuollosta.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oysin ohella joka puolella maata joudutaan nyt miettimään, kuinka terveydenhuollon akuutista talouskurimuksesta selvitään. Pitemmälläkään jaksolla ei näytä helpolta. Väestö vanhenee, ja lääkkeet ja laitteet kallistuvat.
Yliopistosairaalat voisivat siksi nykyistä vakavammin esimerkiksi miettiä sitä, onko jokaisen niistä tehtävä kaikkea sitä, mitä ne nyt tekevät. Vaikkapa tiettyjä leikkauksia keskittämällä päästäisiin sekä säästöihin että erikoisosaamisen kasvuun.