Asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat tiukentumassa. Kestävää tulevaisuutta ei kuitenkaan voi rakentaa, ellei Suomi pidä oviaan hallitusti auki myös taloudellisesti kiristyvinä aikoina.
Yleisradion välittämä Presidenttifoorumi tarjosi tiistaina harvinaista herkkua. Suomen kaikki kolme elossa olevaa presidenttiä olivat saman pöydän ääressä keskustelemassa maan tulevaisuudesta.
Ikävä vain, että tilaisuus oli turhankin "presidentillinen", jäykkä ja pönäkkä. Tällainen keskustelu ansaitsee jatkoa rentoutuneemmissa merkeissä. Presidentin viran hoitaminen antaa ainutlaatuisen kokemuksen, ja kansakunnan on hyvä kuulla valistuneita mielipiteitä. Miksi ei entisiä pääministereitäkin voisi joskus koota yhden pöydän ympärille, etenkin jos he ovat jo päivänpolitiikasta poissa.
Tiistain keskustelusta jäi käsiin ennen muuta näkemysten vaihto maahanmuuttopolitiikasta. Tosin presidentit eivät siinä kovin eri linjoilla olleet. Presidentti Martti Ahtisaari korosti enemmän työperäistä maahanmuuttoa. Tarja Halonen muistutti, ettei maahanmuuttajia saa käsitellä vain työvoimana. Suomen ovia kumpikaan ei tietenkään olisi sulkemassa.
Samaan aikaan todellisuus kehittyy paljon ristiriitaisempaan suuntaan. Helsingin Sanomien tiistaisen kyselyn mukaan asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat nopeasti tiukentuneet. Saman ilmiön on voinut havaita yleisessä keskustelussa. Maahanmuuttokysymyksistä taitetaan peistä nyt usein varsin tiukkaan sävyyn.
Vielä vuosi sitten työperäisen maahanmuuton tarve oli ilmiselvä. Suomi oli menossa kohti työvoimapulaa ja moniin tehtäviin oli saatavissa tekijöitä vain ulkomailta. Nyt tilanne on nopeasti muuttunut toiseksi, niin Suomessa kuin muualla. Kaikkialla on nähty, että talouden heikentyessä maahanmuuttajien työllistyminen muuttuu erityisen vaikeaksi.
Muuttoliike Suomeen on viime vuodet ollut vahvassa nousussa. Työperäisen muuton hidastuminen on todennäköistä siitä selkeästä syystä, että työtilaisuudet ovat juuri nyt vähenemässä. Samaan aikaan muuttopaineet kaikkialla ovat kuitenkin kasvussa, sillä työttömyys lisääntyy nyt jokseenkin joka puolella. Kun tämän yhdistää asenteiden kiristymiseen kohdemaissa, saadaan hankala yhtälö.
Martti Ahtisaaren esimerkikseen ottama Kanada on vuosien varrella hyötynyt huikeasti avoimesta siirtolais- ja pakolaispolitiikasta. Tämän päivän Kanada on vireä ja monikulttuurinen maa, joka on onnistunut välttämään monia läntisessä Euroopassa tehtyjä virheitä. Kanadan kaupungeista ei esimerkiksi löydä työttömyyden ja turhautumisen leimaamia maahanmuuttajalähiöitä.
Mutta minkään toisen maan kokemuksia ja olosuhteita ei sellaisenaan voi Suomeen siirtää, ja tilanne on aina myös aikaan sidottu. Ainoa selkeä lähtökohta on se, että paluuta suljettujen ovien aikaan ei voi olla. Työperäinen maahanmuutto on osa avoimen yhteiskunnan elämää, ja myös humanitaarisessa maahanmuutossa on kannettava kortensa kekoon. Suomen tulevaisuudelle sulkeutuminen olisi paljon suurempi uhka kuin on avautuminen.
Maahanmuuttoon liittyy aiheellisia kysymyksiä kotouttamisesta, kulttuurieroista, koulutuksesta ja vastaavista asioista, ja niistä on voitava keskustella. Juuri sellaista oli Halosen ja Ahtisaaren pohdiskelu ammattilaisten Suomeen houkuttelun tarpeellisuudesta.
Mutta taloudellisesti kiristyvinä aikoina ryhdytään herkästi hakemaan ongelmien syytä sieltä, missä niitä ei ole. Tähän viittaa asenteiden yleinen kiristyminen. Maahanmuutto sinällään ei ole kirous tai siunaus, vaan osa tavallista elämän kirjoa.