Slovakialainen romani saa nyt sosiaaliapuna käteensä 7 000 korunaa kuukaudessa, noin 175 euroa. Sillä ei pysty järjestämään itselleen ja lapsilaumalle leveää leipää, ei vaikka eläisi kuinka säästeliäästi.
Kun vauraan Länsi-Euroopan asukas lukee tällaisia lukuja, hiipii kauhu sisimpään EU:n laajenemisen edessä. 80 miljoonaa uutta unioniasukasta enimmäkseen köyhistä Itä-Euroopan maista: senhän täytyy merkitä massamuuttoa länteen!
EU:n perussopimusten mukaan tavaroiden, pääomien ja ihmisten pitäisi liikkua vapaasti jäsenmaiden välillä. Nykyisten 15 jäsenmaan kohdalla periaate on toteutunut hyvin, mutta uusiin jäsenmaihin eivät nämä pyhät periaatteet suinkaan siirry sellaisenaan.
Kylmän sodan jäähyväisiä vietetään tulevana vappuna ristiriitaisissa tunnelmissa. Puolasta alkaen Neuvostoliiton entiset satelliitit liittyvät läntisten demokratioiden yhteisöön vähän kuin kuunteluoppilaiksi. Slovakialainen romani ei suinkaan voi pakata matkalaukkujaan ja lähteä työnhakijaksi Saksaan tai nostamaan sosiaalietuuksia Ruotsissa.
Suurimman paineen alaiset eli Saksa ja Itävalta olivat ensimmäiset, jotka vaativat siirtymäaikoja uusien jäsenmaiden työnhakijoille. Myöhemmin muut maat ovat seuranneet perässä, viime vaiheessa jopa normaalisti vapaamielinen Ruotsi. Britannia ja Irlanti ovat ainoat jäsenmaat, jotka eivät ole varanneet uusille tulijoille kiintiöitä tai siirtymäaikoja. Mutta nekin aikovat rajoittaa uusien jäsenmaiden kansalaisten oikeutta sosiaalietuuksiin.
Tulevissa jäsenmaissa puhutaan oikeutetusti kahden kerroksen väestä. Oikeus lähteä hakemaan onnea rikkaasta lännestä oli Brysselin tukiaisten ohella tulevien EU-kansalaisten keskeinen haave. Nyt tämä mahdollisuus voi siirtyä jopa seitsemän vuoden päähän.
Ovatko vanhojen jäsenmaiden pelot oikeutettuja? Jos tutkitaan uusissa jäsenmaissa tehtyjä kyselyjä, vastaus on kyllä. Esimerkiksi slovakialaisista joka viides ilmoitti olevansa halukas jättämään kotimaan pölyt pysyvästi taakseen ja lähes joka toinen oli kiinnostunut väliaikaisesta oleskelusta korkeiden palkkojen maissa.
Esimerkit lähihistoriasta eivät kuitenkaan anna katetta länsieurooppalaisten peloille. Vastaavanlaista keskustelua halpatyövoiman invaasiosta käytiin 1980-luvun puolivälissä, kun Espanja ja Portugali liittyivät silloiseen EY:hyn. Todellisuudessa kävi juuri päinvastoin: Länsi-Saksasta ja Ranskasta palasi Iberian niemimaalle enemmän väkeä kuin sieltä lähti pohjoiseen.
Vielä selkeämpi esimerkki löytyy Saksojen yhdistymisestä. Elintasoero Länsi-Saksan ja manan maille menneen DDR:n välillä oli huikea. Siitä huolimatta vain 200 000 itäsaksalaista, noin prosentti entisen DDR:n väestöstä, on yhdistymisen jälkeen muuttanut vanhan muurin yli lihapatojen ääreen. Tämä siitä huolimatta, ettei minkäänlaista kielimuuria ole ollut liikkumisen hidasteena.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tulijoita olisi lainkaan. Eräät väestöryhmät, kuten alussa mainitut Slovakian romanit, saattavat olla hyvinkin halukkaita jättämään kotimaan ahdingon ja diskriminoinnin taakseen.
Rikkaalla Länsi-Euroopalla on moraalinen velvollisuus hyväksyä myös yhdentymisen kielteiset puolet. Jos rajat eivät aukene kertarysäyksellä, on uudet jäsenmaat kuitenkin vakuutettava siitä, ettei siirtymävaihe kestä nyt ilmoitettua pitempään.