Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ovelta ovelle kau­pus­te­lu on kiel­let­tä­vä koronan aikana

Koronaepidemia on sulkenut monen vanhuksen oven, ettei epidemia tulisi Tuonelan Ukon kanssa kylään, mutta ovesta astuukin kaiken maailman kauppamiestä.

Koronaepidemia on sulkenut monen vanhuksen oven, ettei epidemia tulisi Tuonelan Ukon kanssa kylään, mutta ovesta astuukin kaiken maailman kauppamiestä.

Kaupataan kattoja, kuvataan ja puhdistetaan putkia, mitataan eristeen paksuuksia ynnä muuta.

Jotkut yrittäjät ovat huomanneet, että heille on tullut taivaan lahjana tämä vanhuksien kotikaranteeni.

He tietävät varmasti vanhuksen olevan kotona, jonne on helppo tulla harjoittamaan kotimyyntiä kenenkään kauppaa estämättä.

Nämä kauppiaat vähät välittävät siitä, saako vanhus heiltä koronaviruksen tietäen myös vanhuksen olevan herkässä mielentilassa, joten välttämättä eivät ymmärrä mihin nimensä laittavat, saatikka ovat soittamassa lapsiaan tai muita tuttujaan hätiin.

Miksi ei ole laitettu näitä ovelta ovelle kiertäviä kaupustelijoita lain määräyksellä tiukasti kuriin?

Täytyisi heti lain voimalla säätää, ettei kaupustelijoilla ole mitään asiaa vanhuksien luokse näin korona-aikana, onhan kaikki muukin liikkuminen ja lähikontaktit rajoitettua näin poikkeusaikana.

Miten selvitellään tautiketju, jos ovelta ovelle -kauppias virusta levittelee ympäri Pohjois-Pohjanmaata?

Janne Koskela

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.