Suomalaiset nuoret pärjäävät vuodesta toiseen erinomaisesti koulumenestystä mittaavissa kansainvälisissä vertailuissa. Esimerkiksi PISA-tutkimuksessa selvitetään, kuinka hyvin oppilaat hallitsevat tietoja ja taitoja matematiikan, lukutaidon ja luonnontieteiden osaamisen alueilla.
Suomi on perinteisesti ollut näissä tutkimuksissa maailman kärkijoukossa aina, mutta oppilaiden keskimääräinen osaaminen ei kerro koko totuutta. Meidän hyvin tasa-arvoisena pidetyssä peruskoulussamme tytöt nimittäin pärjäävät huomattavan paljon paremmin kuin pojat.
Tyttöjen erinomainen suoriutuminen ja pärjääminen koulussa ei tietenkään ole keneltäkään pois. Päinvastoin, meidän kaikkien on syytä olla iloisia ja ylpeitä tästä huimasta tyttöjen menestyksestä ja kaikesta siitä, mikä sen on mahdollistanut. Samalla tavoin meidän kaikkien tulisi olla huolissamme poikien koulumenestyksestä, tai pikemminkin sen puutteesta, ja tehdä asian korjaamiseksi kaikki voitavamme.
Syitä siihen, miksi sukupuolten välillä on suuria eroja koulumenestyksessä, on varmasti paljon, eivätkä mitkään yksittäiset asiat kaikkea selitä. Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää sitä tosiasiaa, että jotain on pielessä, pahasti. Yleensä kun ongelmia havaitaan, pyritään ne myös korjaamaan mahdollisimman ripeästi.
Tässä tapauksessa kuitenkin vaikuttaa ikävästi siltä, että surkuttelun ja valittamisen lisäksi ei ole tehty yhtikäs mitään. Pojilla menee vuosi vuodelta vain entistä huonommin.
Koulujärjestelmämme kaikkinensa suosii tyttöjä poikien kustannuksella, ja se on huolestuttavaa. Jos näin ei olisi, niin kuin jotkut jostain syystä yhä sinnikkäästi väittävät, sukupuolten välillä ei olisi oppimisessa ja koulumenestyksessä eroja lainkaan.
Ongelmien mitätöinti ja väheksyminen eivät ole missään asiassa erityisen hyviä keinoja ratkaisujen löytämiseksi, samaa pätee poikien kehnoon pärjäämiseen koulussa. Myöskään syyttely ei vie asioita millään tavalla eteenpäin, joten kovin hedelmätöntä on todeta pojista, että mitäs ovat niin tyhmiä ja laiskoja ja huonoja, omaa syytänsä kaikki. Pahinta ja vastuuttominta olisi vain todeta, ettei poikien tyttöjä huonommalla koulumenestyksellä ole mitään merkitystä.
Eivät kaikki pojat, niin kuin eivät tytötkään, tietenkään ole samasta puusta veistettyjä, vaan jokainen on omanlaisensa. On muistettava, että kouluissamme on myös hyvin menestyviä poikia ja huonosti menestyviä tyttöjä. Joitain yleistyksiä voidaan silti tehdä sillä perusteella, miten asiat vaikuttavat keskimäärin olevan. Keskimäärin pojat pärjäävät koulussa paljon tyttöjä huonommin.
Pojat tulevat kehityksessään tunnetusti pari vuotta tyttöjen perässä, ja se tulisi huomioida opetuksessa nykyistä paremmin. Keskimäärin tytöt ovat koko kouluaikansa poikia edellä, ja tämä etumatka kertautuu opintojen edetessä. Ei se tyttöjen tai poikien syytä ole, vaan yksinkertaisesti vain seurausta biologiasta.
Ratkaisu ongelmaan olisi yksilöllinen koulunaloitusikä. Äkkiseltään se saattaa kuulostaa varsin dramaattiselta ehdotukselta, mutta ei yksilöllisessä kehitysvaiheiden huo-
mioimisessa ole mitään pahaa, hyötyä sitäkin enemmän.
Lapsilla ja nuorilla on tiettyjä kehitysvaiheita ja herkkyyskausia, joiden alkamisajat vaihtelevat. Yleensä asiat kannattaa tehdä aina silloin, kun ne on parasta tehdä. Kouluun pitäisi siis mennä silloin, kun on siihen valmis.
Varhain alkaneet kokemukset epäonnistumisista ja huonosta koulumenestyksestä seuraavat lasta usein koko hänen koulutaipaleensa ajan. Kun muut ekaluokkalaiset menevät eteenpäin ja oppivat jo uutta, oppilas, usein poika, jolla ei vielä ole samanlaisia valmiuksia kuin muilla, takeltelee ja kamppailee itselleen vaikeiden perus-
asioiden kanssa. Muut menevät menojaan, eikä liian varhain kouluun laitettu lapsi saa heitä välttämättä enää koskaan kiinni.
Huono itsetunto ei ole omiaan kasvattamaan motivaatiota myöhemminkään, vaan usein tämä jo heti alussa muista tiedollisesti ja taidollisesti jälkeen jäänyt oppilas alisuoriutuu eikä jaksa enää ponnistella, vaikka saattaisi jo omata siihen riittävät valmiudet.
On selvää, että kouluissa tarvitaan sekä mies- että naisopettajia. Tällä hetkellä opettajista selkeästi suurin osa, liki kolme neljäsosaa, on naisia. Olisi hyvä, jos naisia ja miehiä olisi opettajissa yhtä paljon. Ammattitaito ei tietenkään ole millään muotoa sukupuolisidonnaista, miehet ja naiset osaavat varmasti opettaa molemmat ihan yhtä hyvin, mutta lapsilla ja nuorilla olisi hyvä olla riittävästi samastumiskohteita molemmista sukupuolista. Pojat tarvitsevat mallia koulutukseen myönteisesti suhtautuvista miehistä.
Pojat ovat yhtä hyviä kuin tytötkin. Peruskoulua pitäisikin uudistaa niin, että kaikilla todella olisi yhtä hyvät mahdollisuudet pärjätä niin hyvin kuin mahdollista.
Kirjoittaja Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.
Kolumni